Nyt on hankala selittää tilannetta, mutta yritetään. Olemme seurustelleet noin 4vuotta ja ensimmäiset vuodet oli loistava tunne suhteestamme ja unelmoimme avioliitosta ja lapsista kun tilanne sen sallisi. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuitenkin riidat on olleet valtavia ja emme vaan osaa käsitellä niitä yhdessä erilaisten käsittelytapojemme vuoksi. Riidat ovat vain kasvaneet määrältään sekä rajuudeltaan viime syksyyn asti. Jo edellisenä talvena riidan tuoksinnassa kerroin haluavani erota aamuyöstä riideltyämme koko yön, mutta se ohitettiin ja asian sovittuamme jatkoimme taas samaan malliin suhdettamme. Sen jälkeen olen sanonut sen useaan otteeseen riidellessä, mutta tilanne on edelleen sama. Kuulostaa selkärangattomalta tiedän. Syksyllä sitten huomasin itsessäni surumielisyyttä ja ahdistuneisuutta ihan normaalissa arjessa, ja jotenkin minusta tuntuu, että se johtuu suhteestamme sitä en tosin suoralta kädeltä voi sanoa koska tähän tunteeseen ei liity ajatusta aiheuttajasta. Nyt syksyn jälkeen me emme ole niinkään enää riidelleet, mutta kun ajattelen, että jos hän kosisi minua nyt niin mitä vastaisin niin vastaisin kieltävästi. Tuntuu, että välitän ja rakastan, mutta ajattelenko enää että hän on se "oikea", sitä en tiedä. Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa minulla on selittämätön ahdistuksen tunne ja tekisi mieli alkaa itkemään ja aavistelen, että tämä johtuu suhteestamme. Ihmisenä hän on todella ihana ja arki on mukiinmenevää, mutta joissakin asioissa meillä menee vaan aina ristiin. Sekava viesti sekavalta mieheltä, mutta toivottavasti joku osaisi kertoa minulle mitä minun kuuluisi tehdä. Eroanko? Jatketaanko? Syönkö pääni? Etsinkö toisen naisen? Olenko tulossa hulluksi?
Ahdistus parisuhteessa. Mitä teen?
Kumma mies 28
7762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No ei tuostakaan mitään tule, jos nyt ahdistaa, tulee se ahdistamaan vielä enemmän jatkossa.
Hyvää on vaikka muuttaa erilleen ja ottaa aikalisä, mutta uuden naisen etsimisen voit jättää kyllä tuonnemmaksi. Yksin nämä asiat on käytävä ensin selvitetyksi.
Aikalisä ei ole koskaan ratkaisu vaan yksi iso askel eroon, usein tekosyy päästä naimaan muita.Ja sehän toimii joka kerta, yhteenpaluu vaan yleensä enää ei ellei pysty sulattamaan toisen uskottomuutta.
Haureudensynnissä eläminen ahdistaa aina tähän tuo pysyvän avun vain solmittu avioliitto.
Riitelette, uhkailette erolla.Miten sovitte ja käsittelette riidat ja itse asiat joista riitelette vai menettekö vain nukkumaan ja unohdatte, ei ole ihme jos homma ei toimi.Riitelykin on tärkeää!
Niin kyllähn me sovitaan ne riidat, mutta sitä kehitystä ei vaan taida tapahtua niiden asioiden suhteen mitkä tämän kakan aiheuttaa..
Taidat itsekin jo tietää, että suhteenne vetelee viimeisiään, mutta ainahan se päätös eroon on tuskallinen tehdä. Odottele kaikessa rauhassa, kyllä se eropäätös tulee, kun on sen aika, eli ns. viimeinen niitti jossain asiassa.
Pystyisitkö puhumaan naisellesi näistä tuntemuksista, että voisitte vaikka yhdessä päästä yhteisymmärrykseen, onko mitään mieltä enää jatkaa suhdetta..
Kertakirpaisu on parempi kuin ainainen ruikutus - sinuna ottaisin vaan hatkat, nuolisin haavani ja jatkaisin elämää =)