Kääpiöhiiret tapelleet, mitä teen?

Ostin marraskuussa kolme afrikkalaista kääpiöhiirtä. Naaraita samasta poikueesta. Kaupassa nuo oli tulleet hyvin toimeen keskenään (ei ainakaan minkäänlaisia jälkiä tappelusta) ja aluksi minullakin. Tarjolla oli joka päivä proteiinia (noillahan proteiinintarve on suuri) ja muutenkin mielestäni noudatin hoito-ohjeita tarkasti. Missäköhän sitten menin vikaan? Tosin mitä oon lukenut niin noilla tappelu on valitettavasti paljon yleisempää kuin muilla jyrsijöillä.
Tänään nyt sitten kuitenkin huomasin että yhden hiiren häntää on purtu. Hännänpää on verinen ja sen varressa on pari "pahkuraa". Hiiri on ihan virkeä eikä muualta ole purtu. Olin vähän neuvoton sen suhteen että uskallanko erottaa sen yhden kun takaisin laumaanhan sitä ei varmaan enää saisi. Siispä nyt "ensiavuksi" siirsin ne 3x omaansa isompaan terraan. Tuossa mitä oon niiden nähnyt vilistävän niin kaikki kohtaamiset on sujuneet rauhaisasti eikä tuota yhtä ole jahdattu tai muuta vastaavaa. Ruokaa ja vettä tuolla toki on useammassa astiassa ja mökkejä useampi.
Tuo häntä varmaan on purtu päiväsaikaan sillä eilen kaikki oli kunnossa ja heti kun hiiri tuli tänään ulos pesästä, oli häntä tuollainen. Mietin vaan että änkevätköhän ne aamullakin samaan pesään vai osaako tuo loukkaantunut yksilö sitten suosiolla mennä omiin oloihinsa?
Että mitäpä viisaammat sanotte? Erotanko sen yhden omiin oloihinsa suosiolla vai katsonko miten tuo elo tuossa suuremmassa terrassa sujuu? Entäpä hännän kanssa sitten? Ei varmaan muuta voi kun seurata ja toivoa parasta ja tarvittaessa viedä lopetettavaksi. Tuskin tuolle mitään osataan tehdä?
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä sanoisin että kannattaa nyt ensin seurailla vaan, jos tappelut jatkuu niin erota. Hännän luulisi paranevan aika hyvin, mutta vaikka apteekin aloe vera -geeli on sellaista, mitä isommille jyrseille suositellaan laitettavaksi haavoihin, onnistuisikohan myös tuolle pikkukaverille?

Äänestä
  • Juu, selvä.
    En usko että saan sitä geeliä mitenkään levitettyä kun tuota ei saa kädelle ollenkaan eikä missään kuljetusboksissakaan pysy ollenkaan paikallaan vaan hyppii koko ajan karkuun jos käsi menee lähellekään.
    Kiitos kovasti vastauksesta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinni97 kirjoitti:

Ostin marraskuussa kolme afrikkalaista kääpiöhiirtä. Naaraita samasta poikueesta. Kaupassa nuo oli tulleet hyvin toimeen keskenään (ei ainakaan minkäänlaisia jälkiä tappelusta) ja aluksi minullakin. Tarjolla oli joka päivä proteiinia (noillahan proteiinintarve on suuri) ja muutenkin mielestäni noudatin hoito-ohjeita tarkasti. Missäköhän sitten menin vikaan? Tosin mitä oon lukenut niin noilla tappelu on valitettavasti paljon yleisempää kuin muilla jyrsijöillä.
Tänään nyt sitten kuitenkin huomasin että yhden hiiren häntää on purtu. Hännänpää on verinen ja sen varressa on pari "pahkuraa". Hiiri on ihan virkeä eikä muualta ole purtu. Olin vähän neuvoton sen suhteen että uskallanko erottaa sen yhden kun takaisin laumaanhan sitä ei varmaan enää saisi. Siispä nyt "ensiavuksi" siirsin ne 3x omaansa isompaan terraan. Tuossa mitä oon niiden nähnyt vilistävän niin kaikki kohtaamiset on sujuneet rauhaisasti eikä tuota yhtä ole jahdattu tai muuta vastaavaa. Ruokaa ja vettä tuolla toki on useammassa astiassa ja mökkejä useampi.
Tuo häntä varmaan on purtu päiväsaikaan sillä eilen kaikki oli kunnossa ja heti kun hiiri tuli tänään ulos pesästä, oli häntä tuollainen. Mietin vaan että änkevätköhän ne aamullakin samaan pesään vai osaako tuo loukkaantunut yksilö sitten suosiolla mennä omiin oloihinsa?
Että mitäpä viisaammat sanotte? Erotanko sen yhden omiin oloihinsa suosiolla vai katsonko miten tuo elo tuossa suuremmassa terrassa sujuu? Entäpä hännän kanssa sitten? Ei varmaan muuta voi kun seurata ja toivoa parasta ja tarvittaessa viedä lopetettavaksi. Tuskin tuolle mitään osataan tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu