Toyotan tehot häviää varsinkin 3 vaihteella.

Meillä on Toyota Corolla 1.6 Gli vm 1994 ja on toiminut aina moitteettomasti.
Viime päivinä olen huomanut, että kun lähdetään ajamaan ja varsinkin kolmas vaihde on silmässä, auto toimii normaalisti muutaman sekunnin ajan, minkä jälkeen tehot, vai pitäisikö sanoa voimansiirto, häviää hetkeksi ja taas palaa, eikä auto vaikuta yhtä tehokkaalta kuin ennen.

Ajattelin alussa, että johtuisiko se kenties kosteudesta ja siksi lisäsin ihan kokeilun vuoksi bensatankkiin Masinolia. No ei se tietenkään auttanut, mutta piti kuitenkin kokeilla :)

Auto pitää viedä korjaamoon, ja ainut asia joka minua huolestuttaa on, että paljonko se suunnilleen tulisi maksamaan.
Eräs kaveri sanoi, että ongelma voisi olla kytkimessä...
Onko jollakin ollut samantyyppisiä ongelmia autonsa kanssa?
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos kysymyksessä on automaatti, niin todennäköisesti vaihdelaatikossa on vikaa.

Jos auto on manuaali, niin enemmän pitäisi olla informaatiota, ja muutenkin tuo että vaihteella on väliä on epätodennäköistä, moottorihan ei edes tiedä vaihdetta, eikä vaihde voi luistaa.

Kun "tehot" häviää, nouseeko kierrokset? Silloin kysymyksessä on kytkin. Jos ei, niin todennäköisesti kysymyksessä on joku polttoaineensaanti, tai sähköongelma, silloin tarvitsisi lisätietoja, milloin ja miten ongelma ilmenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


midnight-star kirjoitti:

Meillä on Toyota Corolla 1.6 Gli vm 1994 ja on toiminut aina moitteettomasti.
Viime päivinä olen huomanut, että kun lähdetään ajamaan ja varsinkin kolmas vaihde on silmässä, auto toimii normaalisti muutaman sekunnin ajan, minkä jälkeen tehot, vai pitäisikö sanoa voimansiirto, häviää hetkeksi ja taas palaa, eikä auto vaikuta yhtä tehokkaalta kuin ennen.

Ajattelin alussa, että johtuisiko se kenties kosteudesta ja siksi lisäsin ihan kokeilun vuoksi bensatankkiin Masinolia. No ei se tietenkään auttanut, mutta piti kuitenkin kokeilla :)

Auto pitää viedä korjaamoon, ja ainut asia joka minua huolestuttaa on, että paljonko se suunnilleen tulisi maksamaan.
Eräs kaveri sanoi, että ongelma voisi olla kytkimessä...
Onko jollakin ollut samantyyppisiä ongelmia autonsa kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu