Konservatorioita, joihin on helpohko päästä ammattipuolelle? :)

Hei! :)
Jos täältä löytyisi kokemuksia eri konservatorioiden pääsykokeiden tasosta, niin kuulisin erittäin mielelläni!
Olen opiskellut laulua musiikkiopistossa. Laulusta on näiden muutaman vuoden aikana tullut mulle oikeastaan koko elämä, ja suurin haaveeni on opiskella oopperalaulajaksi. Olen suorittanut 2. tasokokeen parhaalla arvosanalla ja opettaja on myös ollut sitä mieltä, että mun äänimateriaali olisi soveltuva musan korkeakouluopintoihin. Ajattelin hakea ensi keväänä konservatorioon opiskelemaan muusikoksi, jotta saisin keskityttyä laulun opiskeluun paremmin (opiskelen tällä hetkellä päätoimisesti ihan toista alaa, joten aikaa harjoitteluun ei jää kovin paljon). En ole varsinaisesti soittanut mitään soitinta ennen laulamista, enkä myöskään ole mikään mestari teoriassa. Nuoteista en osaa soittaa sujuvasti, prima vista -laulu ei onnistu ollenkaan. En siis varmasti pääse konservatorioon tänne Helsinkiin, missä asun. Osaisittekohan neuvoa konservatorioita, joihin olisi helpompi päästä kuin tänne, mutta joiden opetuksen taso olisi kuitenkin hyvä (esim. Joensuussa opetus on kuulemani mukaan melko huonoa)? Ihan toiselle puolelle Suomea mulla ei ole mahdollisuutta lähteä, elämäntilanteen takia mun on asuttava puolittain Helsigissä, vaikka muualla opiskelisinkin. Esim. Lahden ja Turun konsien taso kiinnostaa kovasti!
Lämmin kiitos, jos joku jaksaa vastata! :)
0150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Enni1992 kirjoitti:

Hei! :)
Jos täältä löytyisi kokemuksia eri konservatorioiden pääsykokeiden tasosta, niin kuulisin erittäin mielelläni!
Olen opiskellut laulua musiikkiopistossa. Laulusta on näiden muutaman vuoden aikana tullut mulle oikeastaan koko elämä, ja suurin haaveeni on opiskella oopperalaulajaksi. Olen suorittanut 2. tasokokeen parhaalla arvosanalla ja opettaja on myös ollut sitä mieltä, että mun äänimateriaali olisi soveltuva musan korkeakouluopintoihin. Ajattelin hakea ensi keväänä konservatorioon opiskelemaan muusikoksi, jotta saisin keskityttyä laulun opiskeluun paremmin (opiskelen tällä hetkellä päätoimisesti ihan toista alaa, joten aikaa harjoitteluun ei jää kovin paljon). En ole varsinaisesti soittanut mitään soitinta ennen laulamista, enkä myöskään ole mikään mestari teoriassa. Nuoteista en osaa soittaa sujuvasti, prima vista -laulu ei onnistu ollenkaan. En siis varmasti pääse konservatorioon tänne Helsinkiin, missä asun. Osaisittekohan neuvoa konservatorioita, joihin olisi helpompi päästä kuin tänne, mutta joiden opetuksen taso olisi kuitenkin hyvä (esim. Joensuussa opetus on kuulemani mukaan melko huonoa)? Ihan toiselle puolelle Suomea mulla ei ole mahdollisuutta lähteä, elämäntilanteen takia mun on asuttava puolittain Helsigissä, vaikka muualla opiskelisinkin. Esim. Lahden ja Turun konsien taso kiinnostaa kovasti!
Lämmin kiitos, jos joku jaksaa vastata! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu