Hurjia huhuja Kim Jong-unin sukulaismiehen teloitustavasta

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288638796347.html

Kimi näyttäs olevan raaempi kuin stalin ja hitler. Jotkut rooman keisarit muistaakseni heittivät vihollisensa leijonien syötäväksi. Koirilla on pienemät leuat joten niille syöttäminen vois olla periaattessa kivuliaampi tapa kuolla kuin joutua leijonan kitaan.
2367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pohjois-Korean johtaja ei antanut armoa tätinsä miehen sukulaisille, kertoo eteläkorealainen media.
Kim Jong-unin kerrotaan teloituttaneen lähes kaikki sukulaisensa perheenjäsenet.
Kim Jong-unin kerrotaan teloituttaneen lähes kaikki sukulaisensa perheenjäsenet. (EPA)

Kim Jong-un teloitutti 67-vuotiaan Jang Song-Thaekin viime kuussa. Kimin tädin mies Jang kuului kommunistipuolueen johtoon ja oli yksi vaikutusvaltaisimmista poliitikoista Pohjois-Koreassa. Häntä syytettiin maanpetturuudesta ja useista rikoksista valtiota vastaan.

Arvioiden mukaan Kim Jong-un piti häntä uhkana ja päätti siksi hankkiutua Jangista eroon. Se ei riittänyt vaan Kim päätti varmistaa, ettei Jangista jää mitään jäljelle.

Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap raportoi, että Kim Jong-un surmautti hieman tätinsä miehen teloituksen jälkeen koko tämän perheen. Surmansa saivat ainakin kaikki Jangin sisarukset, heidän puolisonsa sekä perheiden lapset.

Yonhapin mukaan ei ole tarkkaan selvillä, ketkä kaikki Jangin suvusta surmattiin ja missä teot tapahtuivat. Ennen teloituksia koko suku oli käsketty Pjongjangiin.

Joidenkin tietojen mukaan osa avioliiton kautta sukuun tulleista olisi jätetty eloon. Muun muassa suurlähettiläänä toimineen Jangin veljenpojan vaimon kerrotaan säästyneen kuolemantuomiolta. Eloonjätetyt on karkoitettu perheineen syrjäisiin kyliin.

Yonhapin lähteiden mukaan osa vastarintaan nousseista uhreista oli raahattu ulos kodeistaan ja ammuttu ihmisten edessä.

Lähteet: Daily Mail, Fox News

Äänestä

Tämä on matkailupalsta, kirjoittakaa muualla....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin kimi tekee kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288638796347.html

Kimi näyttäs olevan raaempi kuin stalin ja hitler. Jotkut rooman keisarit muistaakseni heittivät vihollisensa leijonien syötäväksi. Koirilla on pienemät leuat joten niille syöttäminen vois olla periaattessa kivuliaampi tapa kuolla kuin joutua leijonan kitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu