iltasanomat otsikoi jotta jossakin piikkilangan sisapuolella olisi löydetty pahoin loukkaantunut suomalainen rauhanturvaaja
eversi kertoi että vammat ovat tulleet ulkopuolisen aiheuttamina
jos kyseessä olisi ollut mokkakorva olisi eversti kommentoinut että pahin itsemurhan yritys mitä olen nähnyt
eversi kertoi että vammat ovat tulleet ulkopuolisen aiheuttamina
jos kyseessä olisi ollut mokkakorva olisi eversti kommentoinut että pahin itsemurhan yritys mitä olen nähnyt
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kännissä riehunut suomalainen joka sai tummilta turpaan.
Ikävää, toivottavasti selviää. Mutta aina joskus voi käydä näin, kun lähdetään miehittämään tuhottua valtiota, jotta länsimaailma voisi rauhassa jatkaa näiden valtioiden hyväksikäyttöä ja varmistaa että ne eivät tule ikinä nousemaan jaloillensa. Loukkaantunutta rauhanturvaajaa varmasti harmittaa, muta ei hätää, Yhdysvaltojen pankki on kiitollinen hänenkin panostuksestansa.
Vammojen laatu voi kertoa siitä, kuka mukiloi. jos kivekset ovat tallella, niin todennäköisesti ei Al-Qaida.