tarvitsevia heikkoja ja vajavaisia ja apuaan pyytäviä ja lapsenmielisiä. Aikuisten kaltaiset ajattelevat että kyllä itse osaavat asiansa hoitaa myös suhteessaan Jumalaan ja Jeesus on vain yksi ihminen toisten joukossa vaikka toki nimensä on jäänyt historiaan ihan lähtemättömästi ja vielä kahden vuosituhannen jälkeenkin häntä kiitetään ja Raamattuun uskotaan, toki ihmisinä siten kuin itse tahtoo itsekukin.
Jeesus on hyvä paimen ja opetti että sairaita on nimenomaan tullut kutsumaan ja terveet osaavat itsekin asiansa varmaan omasta mielestään hoitaa. Jeesus auttaa jokaista lapsenmielistä ja nöyrät anovat vaatetaan vanhurskauden vaatteilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Entistä vähemmän raamattuun uskotaan. Joka vuosi erotaan kirkosta, lahkosta, ym...