Keliakia on ystävä, näin siitä teet sellasen

Keliaakikot surevat suotta menetettyjä asioita. Monesti junassa ja ravintolassa kuullut tms. et kun ei voi syödä sitä ja sitä. Oma kroppanne toimii vain tehokkaammin ja tarkemmin määritellen mikä on terveellistä. Monilla jotka sairastaa reumasairauksia ja muita 260 erilaista elintasosairautta, yksi yhteinen tekijä on gluteiini. Se saa ihmiset lihomaan ja geeniperimiensä mukaan altistumaan kaikelle paskamaisille taudeille. Oikeaoppinen ruokavalio ja gluteeniton elämä takaa hyvän olon ja parhaimmat eväät elämälle.

Leipää, tuota teollista paskaa joka oli agraarisen aikakauden aikaansaama tuotos. Toisaalta vaikka elintaso nousi maatalouden myötä, niin samalla tuli tutuksi monet elintasosairaudet. Monesti aina 1750 luvulle asti Suomessakin ihmiset elivät 25-30 vuotiaiksi keskimäärin, niin kaikkia sairauksia ei ehtinyt puhjeta edes. Nykyisin tilanne on hivenen toinen. Ehtii tulla hitaamminkin kehittyviä "perinnöllisiä" sairauksia. Samalla kun syö leipää, tulee syötyä leivän päällä teollisesti tuotettua paskaa ja lisäaineita. Kuvitelkaa miltä säästytte ja huomaatte miksi olette onnellisessa asemassa.
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja höpönlöpön. Keliaakikotkin syövät leipää, gluteenitonta leipää, jossa on muuten enemmän kaloreita kuin tavallisissa leivissä. Yleensäkin gluteenittomat tuotteet sisältävät enemmän kaloreita, siksi keliaakikoilla monesti on vaikeuksia pitää paino kurissa. Nimim. 30 vuotta gluteenitonta ruokavaliota ja 30kg ylipainoa.
Tuosta ekasta virkkeestäsi olen kyllä samaa mieltä, keliakia antaa aika hyvän mahdollisuuden jatkuvaan valittamiseen niille jotka muutenkin valittaisivat aina kaikesta.

Äänestä
  • Itse söin leipää isoja määriä ennen sairastumistani.

    Kokeilin sairastumisen jälkeen useimpia gluteenittomia leipiä, mutta eivät vaan maistuneet hyvältä. Vehnätärkkelyksestä meni myös vatsa sekaisin.
    Nopeasti ne leivät oppii korvaamaan. Töihinkin tauoille otan nykyään jotain hedelmää, esim. banaania. Hyvin harvoin tulee enää leipää ostettua.

    Mulla nousi myös paino pari kiloa, johtunee tosin siitä, että ravintoaineet alkoivat imeytyä. Siispä aloitin aktiivisemman elämän ja urheilen aina kun hyvä väli tulee.
    Jokainen kuitenkin on itse vastuussa omasta kehostaan ja painostaan, jos tietää jonkin tietyn asian sisältävän paljon kaloreita, niin kannattaako sitä sitten syödä.

    En oikeastaan enää edes kaipaa vehnää, ohraa tai ruista. Keliakian jälkeen on tullut syötyä paljon tervellisemmin, kun eineksiä ei enää voi syödä, eikä leipää. Ja kun olokin on alkanut helpottumaan suolinukan korjaantumisen myötä, niin kyllä tämä terve olo on paljon arvokkaampi kuin jokin hetkellinen makunautinto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


www.jj75.net kirjoitti:

Keliaakikot surevat suotta menetettyjä asioita. Monesti junassa ja ravintolassa kuullut tms. et kun ei voi syödä sitä ja sitä. Oma kroppanne toimii vain tehokkaammin ja tarkemmin määritellen mikä on terveellistä. Monilla jotka sairastaa reumasairauksia ja muita 260 erilaista elintasosairautta, yksi yhteinen tekijä on gluteiini. Se saa ihmiset lihomaan ja geeniperimiensä mukaan altistumaan kaikelle paskamaisille taudeille. Oikeaoppinen ruokavalio ja gluteeniton elämä takaa hyvän olon ja parhaimmat eväät elämälle.

Leipää, tuota teollista paskaa joka oli agraarisen aikakauden aikaansaama tuotos. Toisaalta vaikka elintaso nousi maatalouden myötä, niin samalla tuli tutuksi monet elintasosairaudet. Monesti aina 1750 luvulle asti Suomessakin ihmiset elivät 25-30 vuotiaiksi keskimäärin, niin kaikkia sairauksia ei ehtinyt puhjeta edes. Nykyisin tilanne on hivenen toinen. Ehtii tulla hitaamminkin kehittyviä "perinnöllisiä" sairauksia. Samalla kun syö leipää, tulee syötyä leivän päällä teollisesti tuotettua paskaa ja lisäaineita. Kuvitelkaa miltä säästytte ja huomaatte miksi olette onnellisessa asemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu