En saa tehtyä mitään kun mies on kotona

Tulen aina helkutin laiskaksi kun mies on kotona. Ei vaan jaksa eikä huvita tehdä mitään kotitöitä. Hoidamme imuroinnin, ruoanlaiton, tiskit ja pyykit puoliksi, mutta muuten mieheltäni puuttuu oma-aloitteisuus täysin muihin kotitöihin. Kaipa se miehen laiskuus tarttuu minuunkin.

Kun asuin vielä yksin, kotini oli aina tiptop, siivosin sotkut sitä mukaa kun sitä tuli. Nyt olen aina ahdistunut nykyisen kotimme sotkusta ja likaisuudesta. Käännän vain katseeni pois, päätän siivota joskus myöhemmin, ja työnnän asian pois mielestä.

Kun mies on poissa ja minä yksin kotona, energiaa ja motivaatiota siivoamiseen löytyy. Ärsyttää vaan siivoilla toisen sotkuja. Joskus pyydän miestäni esim. pyyhkimään omat murusensa pöydältä, ja se on toiminut vähän aikaa, mutta sitten se taas jää häneltä unohduksiin. Kerran sovimme että putsaamme lieden aina käytön jälkeen, vähän aikaa toimi, nyttemmin sopimus on taas kuin sitä ei olisi tehtykään.
1628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksin asuminen onkin täysin eri asia kuin kodin jakaminen toisen ihmisen kanssa.
Toisaalta, yhteen muuttamisen yhteydessä elämään tulee yleensä paljon muuta ajateltavaakin, kuin vain kodin pitäminen "tip top" siistinä.
Ehkä siis onkin kyse vain sopeutumisvaikeuksista uuteen elämäntilanteeseen. Vanhat rutiinit tulisi muuttaa tai soveltaa uuteen tilanteeseen ja ottaa käyttöön myös suurpiirteisyys, jota ei ehkä tullut käytettyä yksin eläessä.
Kyllä sitä saa päänvaivaa vaikka mistä, kun hiuksia tarpeeksi halkoo....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiskuus tarttuu kirjoitti:

Tulen aina helkutin laiskaksi kun mies on kotona. Ei vaan jaksa eikä huvita tehdä mitään kotitöitä. Hoidamme imuroinnin, ruoanlaiton, tiskit ja pyykit puoliksi, mutta muuten mieheltäni puuttuu oma-aloitteisuus täysin muihin kotitöihin. Kaipa se miehen laiskuus tarttuu minuunkin.

Kun asuin vielä yksin, kotini oli aina tiptop, siivosin sotkut sitä mukaa kun sitä tuli. Nyt olen aina ahdistunut nykyisen kotimme sotkusta ja likaisuudesta. Käännän vain katseeni pois, päätän siivota joskus myöhemmin, ja työnnän asian pois mielestä.

Kun mies on poissa ja minä yksin kotona, energiaa ja motivaatiota siivoamiseen löytyy. Ärsyttää vaan siivoilla toisen sotkuja. Joskus pyydän miestäni esim. pyyhkimään omat murusensa pöydältä, ja se on toiminut vähän aikaa, mutta sitten se taas jää häneltä unohduksiin. Kerran sovimme että putsaamme lieden aina käytön jälkeen, vähän aikaa toimi, nyttemmin sopimus on taas kuin sitä ei olisi tehtykään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu