(Symppis)- suomen yhdistyneet maassaolevat sosiaalitukien huijaajat peruasuomalaisten puolueen itsekeskeisyyteensä savolaisittainvedoten, lopettakaa molemmat paikat , toisessa käy iltalehtien kuuluisa kirkon ikkunoiden rikkoja, ja vetäjällä tämmöisiä tuttuja, jotka voivat vaikka polttaa koko paikan, eräs polttanut kerrostalon , on hoito kodissa , ei turvallisuus määräyksiä, luokaton yhteiskunta, eräissä oienissä yhdistyksissä vaihtelee palkkioiden maksu kymmenen kertaisesti, talousrikollisuus esimerkiksi Lasse laamanen usein kerää rahaa ilman keräyslupaa, Lähetepohjaisia näiden paikkojen tulisi olla , ja palvelut saman katon alla, hoitajat seurustelevat klinikan asiakkaiden kanssa ja pitävät kotonaan näitä , systeemi on korruptoitunut
symppis Kontulassa ja lähiöasema
Se @
5416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vai nin
Eikös Kontula ole edelleen epämääräisten huijareiden tyyssija?
Vaikka aikaa on kulunut jo 10 vuotta.
Ketää ei kiiinnosta nää kmene vuottta vanhat langat
Mutta kiinnosti niin paljon että kommentoit kuitenkin.
Kontula lähiönä on hyvä paikka asua.Tällä on omistusasuntoja,sulassa sovussa vuokratalojen kanssa. Kontulan ostokskeskuksen läpi kulkee non 40 000 ihmistä päivttäin.Kaupille, töihin Joeripuseihin,lityntälinja puseihin. Ostoskeskuksessa useampi ruoka paikka,kuin ruoka ravintola. Toki o kalja pupeja. Jonne tulee Mellunmäki,Vesala, Kurkimäki ,Kivikko ihmisiä,kuin kirjaston ja terveysemalle!.Täällä on useampi urheilupuisto,kuin lasten leikki puisto.Meren ranalle matkaa 10km. Pussila,pyörällä ,jalankin jaksaa. On upea Kivikon metsä,talviurheiluun hiihtoladut .Kuin urheilukentillä luistelukentät talvisin. Kontula ostarin levotomus tulee Sympiksen takia. Joka siiretin Mylypurosta Kontulaan kun Mylypuron ostari kokonan uusitiin. Mylypuroa siisit Sympiksen sivoamisella,Pois ongelma sietä Kontulaan.Mylypurosta lähti kalja paikat lyhyt matka kaljale:Kontulaan kävelen tai 1 metro väli.Mylypuron ostarilla ei ole enää kuin 1 Kallis Ravintola Jyvänen.Sympis ideana hyvä.Mutta väärin tuotin suuren ostoskeskus. Jonne tulee mualta narkit ymm.syrjäytyneet.Aiheutaen ostarille ja metroaseman sulle ongelmaa ja levottomutta. Mutta se ei ole koko Kontula. Ymmärsin Itä Keskus lähti tai on lähtemässä Symppis. Juuri tuon levotomuden takia. Yrtäjät saivat pois. Utta paikaa sille ei viellä ole Joten lisää ongelmaa kontulan Ostarille,kun porukka tulee Kontulaan Symppis. Väärin.Rakentaisivat pois lähiöiden Ostoskeskukset/ ison laitos jonekkin,sairaaloiden malliin,jossa heille samat palvelut kuin nyt.