"Intialaiset it-talot valloittavat Suomea"

"Suomalaiset yritykset ulkoistavat ict-toimintojaan yhä innokkaammin.

Kasvavasta ulkoistuskakusta entistä suuremman osan haukkaavat intialaiset it-palveluiden tarjoajat.

Ulkoistusneuvonantaja ISG:n Suomen maajohtaja Kari Järnström ei allekirjoita väitteitä, että intialaiset olisivat Suomessa jonkinlaisella ryöstöretkellä: ensin imetään suomalainen tieto-taito ja sitten viedään työt Intiaan.

Intialaisten tulo Suomeen on herättänyt närää. Tosiasiassa toimintatavat eivät Kari Järnströmin mukaan eroa amerikkalaisten tai eurooppalaisten yritysten toimintatavoista.

Suomeen jää isoja tiimejä.
Yksi toimijoista kiitteli suomalaisten monipuolista osaamista, jolloin yhtä osaajaa voidaan käyttää useissa rooleissa.

Aika näyttää, pystyykö suomalainen tiimi toimimaan tehokkaammin kuin offshore-tiimi.

Järnström uskoo, että intialaisten voittokulku jatkuu.

Tekeillä on useita isoja ulkoistuksia, joita intialaiset näyttävät voittavan. Niitä ei kuitenkaan voiteta hinnalla, vaan laatu ja joustavuus ovat ratkaisevia tekijöitä.

Intialaisten aktiviteetin lisääntyminen Suomessa näkyy tietysti myös työntekijöiden määrässä.

Tarkkoja lukuja on Järnströmin mukaan vaikea antaa, koska epäselvää on ensinnäkin se, kuinka suuri osa intialaisyrityksissä työskentelevistä on täällä vain komennuksella ja kuinka monella heistä on suomalainen työsopimus.
Lisäksi luvut elävät kaiken aikaa.

Tata Consultancy Servicesesin eli TCS:n palkkalistoilla Suomessa on ISG:n arvion mukaan 700 työntekijää.

Luvussa ovat mukana myös komennuksella olevat.

HCL:llä työntekijöitä on arviolta noin 370, ja Wiprolla heitä on noin 200. Lisäksi Infosys ja Cognizant työllistävät yhteensä nelisenkymmentä ihmistä.

Kaksi suurinta ovat kasvaneet merkittävästi muun muassa Nokian, UPM:n ja Elisan henkilöstösiirtojen myötä.

Wipro kertoi syyskuussa palkkaavansa Pohjoismaihin 500 uutta työntekijää.
Carl-Henrik Hallströmin mukaan Wipro on pärjännyt Suomessa jopa odotettua paremmin.

Me emme normaalisti puhu paikallisista luvuista. Minun paras arvioni tässä asiassa on se, että heistä hieman alle 200 tulee Suomeen”, yhtiön Pohjoismaiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Carl-Henrik Hallström sanoo.

Gateway Technolab Finlandin toimitusjohtajan Pentti Heikkisen mielestä palkkalistoilla olevien määrä kuvaa huonosti isojen intialaisten toiminnan kehittymistä Suomessa. Paljon paremman sen tekee liikevaihdon kehitys.

http://summa.talentum.fi/article/tv/20-2013/26794

Niin?
9894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juuri nämä on ne firmat jotka vie juuri nyt markkinan ja uudet kaupat. Kaikilla on selvästi kova panostus myyntityöhön ja parhaiden myyjien palkkaamiseen. Vanhat, byrokraattiset ja jäykät firmat vanhalla kallilla tuotantokoneistolla ei pärjää näille enää alkuunkaan. Eläköön uusi aika ja kilpailu, asiakkaanakin on kohta helpompi hengittää.

Äänestä
  • Joopa joo, taas joku vinkuintian ihme väittää löytäneensä jonkin superketterän metodin jolla valloitetaan maailma. Tosiasissa tarjolla on valmiita elementtejä ja jos jotain vähänkin vaarivampaa vaaditaan, niin tarjolla on sutta ja paskaa.

    Äänestä

Olen ollut töissä infosys, lodz, puolassa. Siellä on ollut työpaikkakiusaamista. Minulle huudettiin, solvattiin homokammoisella nimellä ja peloteltiin pitkillä vihaisilla katseilla tai virneillä. Tämä eräs kiusaaja toi tahallaan naamansa lähelle minun omaa. En tiedä puolan laista mutta suomessa tuosta olisi voitu haastaa oikeuteen.

Äänestä
  • Puolalaiset ovat alasta riippumatta moukkia ja rasisteja. Siis aivan uskomattoman huonokäytöksisiä juntteja jotka kuvittelevat itsestään paljon, mutta lopettavat työt heti kun pomo kääntää selkänsä. Muuta eivät osaa kuin hokea kurva kurva kurva...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Puolalaiset ovat alasta riippumatta moukkia ja rasisteja. Siis aivan uskomattoman huonokäytöksisiä juntteja jotka kuvittelevat itsestään paljon, mutta lopettavat työt heti kun pomo kääntää selkänsä. Muuta eivät osaa kuin hokea kurva kurva kurva...

    Ei niin rasistisia kuin luulin. Puolalaisille naisille kelpaa kaikki miehet. Vaikka intialaiset. Jonkinlaisia huonokäytöksisiä voivat olla. Jollain tavalla aggressiivisia ja väkivaltaisia. Tuossa yrityksessä eräs ruotsalais iranilais mies huusi myös usein. Sitä kurwaa kyllä hokevat usein. Tuolla lodzissa tapahtui puukotuksia myös.

    Äänestä

Tätä "Intialaiset tulevat" on kohta hehkutettu yli 10 vuotta. Vuonna 2014 oli aivan vastaavia uutisia että intialaisten voittokulku on aivan ovella. Joku tutkimuskin oli että intialainen tulee heidän jälkiensä korjauksien kanssa 1,5 kertaa suomalaista kalliimmaksi.

Joten ei muuta kuin soitto Kalkutan IT-tukeen ja kuulemaan "yespat de program is yes" kun ihmetellään miksi yrityksen asiakkaat reklamoivat softista.

Äänestä

Kyllä nämä sutta ja sekundaa myyvät firmat yleensä hetken ajan porskuttaa mutta asiakkaat häipyy aika nopeasti. Hyvä ja halpa pitää ostaa erikseen.

Äänestä

Suomessa on sellainen legenda jäänyt elämään Nokian menestyksestä, että täällä it-osaamisen taso olisi huippua. Ei ole, täyttä kuraahan se suurimmalta osalta on. Hyvä, jos saadaan tänne osaamista Intiasta.

Äänestä

Nythän jopa Kela on ulkoistamssa it kehitystään intiaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Teppo- kirjoitti:

"Suomalaiset yritykset ulkoistavat ict-toimintojaan yhä innokkaammin.

Kasvavasta ulkoistuskakusta entistä suuremman osan haukkaavat intialaiset it-palveluiden tarjoajat.

Ulkoistusneuvonantaja ISG:n Suomen maajohtaja Kari Järnström ei allekirjoita väitteitä, että intialaiset olisivat Suomessa jonkinlaisella ryöstöretkellä: ensin imetään suomalainen tieto-taito ja sitten viedään työt Intiaan.

Intialaisten tulo Suomeen on herättänyt närää. Tosiasiassa toimintatavat eivät Kari Järnströmin mukaan eroa amerikkalaisten tai eurooppalaisten yritysten toimintatavoista.

Suomeen jää isoja tiimejä.
Yksi toimijoista kiitteli suomalaisten monipuolista osaamista, jolloin yhtä osaajaa voidaan käyttää useissa rooleissa.

Aika näyttää, pystyykö suomalainen tiimi toimimaan tehokkaammin kuin offshore-tiimi.

Järnström uskoo, että intialaisten voittokulku jatkuu.

Tekeillä on useita isoja ulkoistuksia, joita intialaiset näyttävät voittavan. Niitä ei kuitenkaan voiteta hinnalla, vaan laatu ja joustavuus ovat ratkaisevia tekijöitä.

Intialaisten aktiviteetin lisääntyminen Suomessa näkyy tietysti myös työntekijöiden määrässä.

Tarkkoja lukuja on Järnströmin mukaan vaikea antaa, koska epäselvää on ensinnäkin se, kuinka suuri osa intialaisyrityksissä työskentelevistä on täällä vain komennuksella ja kuinka monella heistä on suomalainen työsopimus.
Lisäksi luvut elävät kaiken aikaa.

Tata Consultancy Servicesesin eli TCS:n palkkalistoilla Suomessa on ISG:n arvion mukaan 700 työntekijää.

Luvussa ovat mukana myös komennuksella olevat.

HCL:llä työntekijöitä on arviolta noin 370, ja Wiprolla heitä on noin 200. Lisäksi Infosys ja Cognizant työllistävät yhteensä nelisenkymmentä ihmistä.

Kaksi suurinta ovat kasvaneet merkittävästi muun muassa Nokian, UPM:n ja Elisan henkilöstösiirtojen myötä.

Wipro kertoi syyskuussa palkkaavansa Pohjoismaihin 500 uutta työntekijää.
Carl-Henrik Hallströmin mukaan Wipro on pärjännyt Suomessa jopa odotettua paremmin.

Me emme normaalisti puhu paikallisista luvuista. Minun paras arvioni tässä asiassa on se, että heistä hieman alle 200 tulee Suomeen”, yhtiön Pohjoismaiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Carl-Henrik Hallström sanoo.

Gateway Technolab Finlandin toimitusjohtajan Pentti Heikkisen mielestä palkkalistoilla olevien määrä kuvaa huonosti isojen intialaisten toiminnan kehittymistä Suomessa. Paljon paremman sen tekee liikevaihdon kehitys.

http://summa.talentum.fi/article/tv/20-2013/26794

Niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu