Rokotteet sisältävät eläinaineita

Lääkäri Suzanne Humphries myöntää, eikä monikaan vaivaudu perehtymään rokotteisiin niin paljon, että tietäisi tämän asian. Tämä voi tulla yllätyksenä esimerkiksi vegaanille tai muslimille, että he saavat rokotteiden mukana eläinperäisiä aineita, jopa eläinten levittämiä tauteja”. Suzanne korostaa, ettei rokotevalmistajien tarkoitus ole tahallaan laittaa rokotteisiin taudinaiheuttajia, mutta niitä kaikkia ei voida eikä osata huomioida rokotteita tehtäessä.

Esimerkiksi tutkijat ovat löytäneet HPV-rokote gardacilista sellaisia partikkeleita, joita siinä ei pitäisi olla. Polio rokotteesta löytyy edelleen syöpää aiheuttavaa apinavirus SV 40:tä, vaikka sen kerrottiin jo saadun pois siitä.

Suzanne luettelee rokotteiden sisältämiä täyteaineita joita ovat mm.

* Alumiini. Elohopea (timerosaali)
* Formaldehydi
* Eläinkudoksia: sian ja hevosen veri
* Kanin aivokudosta
* Koiran ja apinan munuaiskudosta
* Vasikan (naudan) seerumia
* Naudan sikiön seerumia
* Abortoitujen ihmissikiön kudoksista peräisin olevia soluja
* Neomysiini. Neomysiinisulfaatti
* Fenoksietanolia (pakkasnestettä)
* Polysorbaatti 80
* Sian haiman kaseiini
* Lampaan veri

Tässä linkistä voi lukea koko kirjoituksen:
http://www.terveysjarjesto.fi/
91430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jep. Tuo on inhottavaa. Vauvoilta ei kysytä että haluaako rokotuksen. En tiedä antaisinko omaa lasta rokottaa. Piikit voi ottaa myöhemmin jos vaivaa tulee.
No minulle on ainakin sitä elohopeaa ja kananmunaa, että silleen. En enää ota mitään rokotukia mielellään.

Äänestä
  • Ei ne piikit enää sitten mitään lohduta, jos taudin onnistuu nappaamaan, rokotukset ainoastaan ehkäisee tartuntoja ;)

    Rokotukset on kyllä pirun hyvä keksintö! Ties mitä lukemattomia ihmisiä tappaneita tauteja niillä on saatu hävitettyä kokonaan. Oisi tietysti kiva, että ne valmistettaisiin vegaanisesti ja ilman mahdollisesti vaarallisia aineita.

    Äänestä

  • old_profile_82811 kirjoitti:

    Ei ne piikit enää sitten mitään lohduta, jos taudin onnistuu nappaamaan, rokotukset ainoastaan ehkäisee tartuntoja ;)

    Rokotukset on kyllä pirun hyvä keksintö! Ties mitä lukemattomia ihmisiä tappaneita tauteja niillä on saatu hävitettyä kokonaan. Oisi tietysti kiva, että ne valmistettaisiin vegaanisesti ja ilman mahdollisesti vaarallisia aineita.

    Niin. Luin jostain että vanhemmat ei antanu rokottaa lapsia. Terveinä ovat pysyneet. Perinteisestä kolmiorokotteesta on poistettu elohopea ja korvattu jollain muulla aineella, mutta vasta viime vuosina. Ite oon sitä elohopea ryhmää.

    Äänestä

  • 9+9 kirjoitti:

    Joo pysyyhän ne terveenä, jos ympärillä kaikki muut on rokotettuja, niin ei ole ketään keneltä ne taudit tarttuisi, mutta sit jos yhä useampi on rokottamaton, iskee kerran vielä joku tappotauti joka käy läpi kaikki rokottamattomat -ja kups.

    Äänestä

  • Sedä kirjoitti:

    mikähän on noiden aineiden pitoisuudet?

    Äänestä

Lukekaa. Historiaa.

Se että mekin voimme ruokavaliosta tai muista kulutusvalinnoista skitsoilla johtuu siitä että isompia ongelmia ei oikein ole.

Ei niin kovin kauan sitten olisitte halunneet puolentusinaa lasta koska lastentauteihin kuoli about puolet. Ei yhtään jos hyvin kävi, enemmän jos huonosti.

Rokottamattomat eivät pahemmin sairastele, vielä, koska tartuntaudit eivät leviä niin kauan kuin suurin osa porukasta on rokotettu. Jos tämä sekoilu leviää niin googlatkaapa vaikka polio jotta tiedätte mikä ilo luomulapsianne odottaa.

Vegenä kannatan kyllä eläintuotteiden poistamisesta lääkkeistä, mutta jos täytyy valita kuoleeko kani vai oma lapseni niin jotain rajaa siinäkin.

Äänestä

Aivan turhaa skitsoilla asiasta.Niiden rokotusten tarkoitus on ainoastaan ehkäistä tartuntoja,ei tappaa.Joten turha itkeä,jos on saanut tartunnan ja vaivoja,eikä ole viitsinyt ottaa rokotetta.

Äänestä

Ei noista lääkäreistä ja lääkefirmoista koskaan tiedä. Jossain voidaan rokotuksella streiloida ihminen.

Äänestä

Kyllä lääkäreistä ja lääkefirmoista tietää paljonkin,pitäisi ainakin.Tuskimpa missään
rokotuksella steriloidaan ketään,kyllä se on se leikkaustoimenpide siihen operaatioon
ja jos rokote on siihenkin,niin ehkä se on vasta kehitteillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vegaani kirjoitti:

Lääkäri Suzanne Humphries myöntää, eikä monikaan vaivaudu perehtymään rokotteisiin niin paljon, että tietäisi tämän asian. Tämä voi tulla yllätyksenä esimerkiksi vegaanille tai muslimille, että he saavat rokotteiden mukana eläinperäisiä aineita, jopa eläinten levittämiä tauteja”. Suzanne korostaa, ettei rokotevalmistajien tarkoitus ole tahallaan laittaa rokotteisiin taudinaiheuttajia, mutta niitä kaikkia ei voida eikä osata huomioida rokotteita tehtäessä.

Esimerkiksi tutkijat ovat löytäneet HPV-rokote gardacilista sellaisia partikkeleita, joita siinä ei pitäisi olla. Polio rokotteesta löytyy edelleen syöpää aiheuttavaa apinavirus SV 40:tä, vaikka sen kerrottiin jo saadun pois siitä.

Suzanne luettelee rokotteiden sisältämiä täyteaineita joita ovat mm.

* Alumiini. Elohopea (timerosaali)
* Formaldehydi
* Eläinkudoksia: sian ja hevosen veri
* Kanin aivokudosta
* Koiran ja apinan munuaiskudosta
* Vasikan (naudan) seerumia
* Naudan sikiön seerumia
* Abortoitujen ihmissikiön kudoksista peräisin olevia soluja
* Neomysiini. Neomysiinisulfaatti
* Fenoksietanolia (pakkasnestettä)
* Polysorbaatti 80
* Sian haiman kaseiini
* Lampaan veri

Tässä linkistä voi lukea koko kirjoituksen:
http://www.terveysjarjesto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu