Törkeää eläinrääkkäystä tuotejätti Walmartin lihantuottajilla

Kolme juuri julkaistua videota näyttävät piilotetun kameran kuvaa sadistisesta eläinrääkkäyksestä tuotejätti Walmartin lihantuottajilla USA:ssa.

Eläinoikeusjärjestö Mercy for Animals on julkaissut kolme videonpätkää, jotka tuovat ilmi Walmart-yhtiön kolmen lihantuottajan, Pipestone Farmsin, Christensen Systemsin ja Tyson Pork Groupin äärimmäisen epäinhimilliset tavat käsitellä eläimiä.

Videoilta näkyy, kuinka mainitut tuottajat pahoinpitelevät eläimiä huvikseen. Näiden tuottajien metodeille ei ole perusteita edes puhtaan taloudellisesta näkökulmasta katsottuna.

Pieniä porsaita lyödään muun muassa vasten maata täydellä voimalla ja ne jätetään sitten kuolemaan samaan aikaan, kun toisia lyödään tylpillä esineillä.

Videoilta voi myös nähdä pätkät raskaana olevien emakkojen oloista niin kutsutuissa raskauskarsinoissa. Nämä karsinat ovat niin pieniä, ettei emakko voi kääntyä tai asettua makuuasentoon. Samaan aikaan emakkoja pahoinpidellään törkeästi.
Walmart-yhtiön tuottamaa lihaa myydään lähes kaikkialla Keski-, Länsi-, Etelä- ja Pohjois-Euroopassa, mukaan lukien Suomessa.

Katso kolme videota alapuolelta (varoitus ERITTÄIN raa’asta materiaalista).

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=T48yOYjz5sk

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=T83ewTeF5wY

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=-KoVAkgPexU

Lähteet:
https://www.nordfront.se/sadistiskt-...verantorer.smr
http://www.walmartcruelty.com/
http://www.patriootti.com/torkeaa-el...antuottajilla/
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaakin osta suomalaista lihaa. Joutsen-merkki takaa, että tuote on 100 prosenttisesti suomalaista lihaa.

Äänestä

Mitä varten jätät linkin tänne maatalouden eläinten osastolle? Kuvitteletko, että me maajussit otetaan tuosta materiaalista mallia omien eläinten käsittelyyn? Vai haluatko nostaa kansanliikkeen lihansyöntiä vastaan?
Osoite on nyt väärä.

Eläinaktivistit jahtaa suomalaisia maajusseja "sensaatiofilmeillä", jotka maikkari uskollisesti julkaisee. Tuohon verrattuna emme ole edes samalla planeetalla.

Jos haluat julistaa boikottia amerikkalaista lihantuotantoa vastaan niin hyvä, mutta auttaa en voi, koska en ole koskaan ostanut ulkomaista lihaa, paitsi kerran vahingossa brassi broileria, mutta sen jälkeen olen kyseisen kaupan lihatiskin kiertänyt kaukaa.

Äänestä

sama käsittely tollaisille mielipuolille,kun tekevät eläimille.niskalaukaus olisi aivan liian helppo tuomio,kuolema kiduttamalla noille kusipäille on ansaittu loppu,

Äänestä

Miten voi olla suomalaiselta maatilalta sensaatiofilmiä,mikäli tilan eläimet ovat hyvässä hoidossa.Eikö tilasi asiat mahdollisesti kestä julkisuutta?entuetuota vastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomi kirjoitti:

Kolme juuri julkaistua videota näyttävät piilotetun kameran kuvaa sadistisesta eläinrääkkäyksestä tuotejätti Walmartin lihantuottajilla USA:ssa.

Eläinoikeusjärjestö Mercy for Animals on julkaissut kolme videonpätkää, jotka tuovat ilmi Walmart-yhtiön kolmen lihantuottajan, Pipestone Farmsin, Christensen Systemsin ja Tyson Pork Groupin äärimmäisen epäinhimilliset tavat käsitellä eläimiä.

Videoilta näkyy, kuinka mainitut tuottajat pahoinpitelevät eläimiä huvikseen. Näiden tuottajien metodeille ei ole perusteita edes puhtaan taloudellisesta näkökulmasta katsottuna.

Pieniä porsaita lyödään muun muassa vasten maata täydellä voimalla ja ne jätetään sitten kuolemaan samaan aikaan, kun toisia lyödään tylpillä esineillä.

Videoilta voi myös nähdä pätkät raskaana olevien emakkojen oloista niin kutsutuissa raskauskarsinoissa. Nämä karsinat ovat niin pieniä, ettei emakko voi kääntyä tai asettua makuuasentoon. Samaan aikaan emakkoja pahoinpidellään törkeästi.
Walmart-yhtiön tuottamaa lihaa myydään lähes kaikkialla Keski-, Länsi-, Etelä- ja Pohjois-Euroopassa, mukaan lukien Suomessa.

Katso kolme videota alapuolelta (varoitus ERITTÄIN raa’asta materiaalista).

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=T48yOYjz5sk

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=T83ewTeF5wY

http://www.youtube.com/watch?feature...&v=-KoVAkgPexU

Lähteet:
https://www.nordfront.se/sadistiskt-...verantorer.smr
http://www.walmartcruelty.com/
http://www.patriootti.com/torkeaa-el...antuottajilla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu