Rehtori uhkailee lasta ja vanhempia syyttä!

poikamme sai rehtorilta kasvatuskeskustelu ajan viime kuussa siksi että ei syönyt haarukka ja veitsi oikeinpäin käsissään, ja koska ei heti suostunut vaihtamaan niitä toisin päin, koska syö aina vasenkätisesti.
Sitten mieheni oli käynyt keskustelemassa asiasta rehtorin kanssa niin asiasta ei päästy sopuun, vaan hän jopa sanoi että tekee lastensuojelu ilmoituksen!
Ja nyt tänään poika sanoi että kun ei heti tehnyt kuten määrättiin hän sai kasvatuskeskustelun taas rehtorilta ja rehtori oli kuulemma sanonut pojalle että jos hän ei keskusteluun tule me emme olisi enään pojan huoltajia!
Mielestäni tämä on törkeää ja eirttäin tyhmää ja turhaa uhkailua lapselle.
Poika on 13v ja koulu ei häntä hirveemmin kiinnosta, hän on aina ollut itsepäinen mutta että huoltajuus vietäisiin oikeilta vanhemmilta tuommoisesta syystä on ihan tyhmää uhkailua.
Me emme miehen kanssa kumpikaan edes tupakoi, emme juo, emmekä ole väkivaltaisin ja aina olemme poikamme kanssa keskustelleet mikä olisi koulussa parasta ja miten asiat pitäisi hoitaa.
Asiaa pojan ja koulun välillä ei todellakaan paranna opettaja joka on ottanu poikamme silmätikuksi eikä opettaja joka uhkailee lapselle tuommoisia...
Olemmekin miettineet että miten asiassa kannattaisi edetä.
Koska keskusteleminen opettaja ja rehtorin kanssa ei ole mihinkään asiaan vaikuttanut.
1371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt on kyllä ymmärryksessäsi jotakin pahemman kerran vialla!

Ihanko oikeasti kakessa keskusteltiin 13-vuotiaan aterimien käytöstä? Olisikohan teema sittenkin ollut hänen (vanhempien?) kouluvastaisuus ja alisuoriutuminen sekä käytösongelmat?

Jos koulu ei "hirveemmin kiinnosta", asialle on todella tehtävä jotakin. Koulu jo yrittää, voisivatko vanhemmatkin tehdä osuutensa? Pojan on ymmärrettävä, että kouluasiat pitää hoitaa - jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Joko opettelet sen ruotsin sanaston tai sitten itket ja opettelet. Kodilla on käytössään valtavan paljon enemmän keinoja kuin koululla!

Tarkoitatko pojan itsepäisyydellä sitä, että hän saa tehdä tahtonsa mukaan ja vaikkapa jäädä päiväksi kotiin, kun ei koulu kiinnosta niin paljon kuin esim. nettipelaaminen? 13-vuotiaan tahto on vanhempien taskussa, teillä on määräysvalta ja vastuu lapsen tekemisistä.

Väität, että opettaja on ottanut poikanne silmätikuksi. Yleensä opettajilla on ihan tarpeeksi tekemistä ilman erityisiä yhden oppilaan vainoamistoimenpiteitäkin. "Silmätikuksi" päästäkseen on lapsen itsensä tehtävä melko paljon - tai jätettävä melko paljon tekemättä. Toisinaan joudutaan joku oppilas ottamaan ns. eritystarkkailuun, useimmiten yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa. Kasvatus olisi kodin tehtävä, mutta jotkut vanhemmat haluavat sen syystä tai toisesta siirtää koulun tehtäväksi.

Ethän oikeasti voi ajatella, että sinun pientä ja kilttiä kultapojuasi vainotaan koulussa siksi, että hän käyttää mielellään veistä ja haarukkaa väärinpäin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4lasta kirjoitti:

poikamme sai rehtorilta kasvatuskeskustelu ajan viime kuussa siksi että ei syönyt haarukka ja veitsi oikeinpäin käsissään, ja koska ei heti suostunut vaihtamaan niitä toisin päin, koska syö aina vasenkätisesti.
Sitten mieheni oli käynyt keskustelemassa asiasta rehtorin kanssa niin asiasta ei päästy sopuun, vaan hän jopa sanoi että tekee lastensuojelu ilmoituksen!
Ja nyt tänään poika sanoi että kun ei heti tehnyt kuten määrättiin hän sai kasvatuskeskustelun taas rehtorilta ja rehtori oli kuulemma sanonut pojalle että jos hän ei keskusteluun tule me emme olisi enään pojan huoltajia!
Mielestäni tämä on törkeää ja eirttäin tyhmää ja turhaa uhkailua lapselle.
Poika on 13v ja koulu ei häntä hirveemmin kiinnosta, hän on aina ollut itsepäinen mutta että huoltajuus vietäisiin oikeilta vanhemmilta tuommoisesta syystä on ihan tyhmää uhkailua.
Me emme miehen kanssa kumpikaan edes tupakoi, emme juo, emmekä ole väkivaltaisin ja aina olemme poikamme kanssa keskustelleet mikä olisi koulussa parasta ja miten asiat pitäisi hoitaa.
Asiaa pojan ja koulun välillä ei todellakaan paranna opettaja joka on ottanu poikamme silmätikuksi eikä opettaja joka uhkailee lapselle tuommoisia...
Olemmekin miettineet että miten asiassa kannattaisi edetä.
Koska keskusteleminen opettaja ja rehtorin kanssa ei ole mihinkään asiaan vaikuttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu