Backstreet Boys palaa Suomeen!

Maailman ylivoimaisesti menestynein poikabändi Backstreet Boys saapuu Suomeen maaliskuussa alkuperäisviisikon voimin. Ryhmän In A World Like
This -kiertue on yksi kevään suurimmista areena -kiertueista ja se saapuu Helsingin Hartwall Areenalle 7. maaliskuuta 2014. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä 2. joulukuuta alkaen hintaan 49 euroa.

Backstreet Boys on tänä vuonna juhlistanut 20-vuotista taivaltaan. Vuonna 1993 Floridan Orlandossa perustettu ryhmä yhdistänyt rivinsä ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen ja tulevalla kiertueella mukana ovat kaikki ryhmän alkuperäisjäsenet Nick Carter, Howie Dorough, Brian Littrell, AJ McLean ja Kevin Richardson. Mm. I Want It That Way ja Everybody (Backstreet's Back) ja As Long As You Love Me -jättihiteistään tunnettu
poikabändi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 130 miljoonaa levyä ja he saivat myös oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle vuoden 2013 huhtikuussa.

Kiertueen julkistuksen yhteydessä bändi lähettää faneilleen seuraavat terveiset:

On huikeaa päästä takaisin Eurooppaan osana maailmankiertuettamme. Edelliset Euroopan konserttimme New Kids On The Blockin kanssa olivat mahtava kokemus ja yleisön palaute oli mieletöntä! Emme malta odottaa että pääsemme takaisin vetämään täysin oman showmme. Erityisen hienoa tästä tekee se, että pääsemme näkemään fanejamme koko alkuperäisen ryhmän voimin. Alkuperäinen Backstreet Boys on täällä taas!

In A World Like This -kirtue tarjoaa Backstreet Boys -faneille perinteitä kunnioittavan BSB -shown joka sisältää myös kokonaan uudenlaisia elementtejä ja on visuaalisilta puitteiltaan huippuluokkaa. Vuosien esiintymiskokemus, kymmenet megahitit ja näyttävä tuotanto antavat odottaa
yhtä ensi kevään huikeimmista konserttikokemuksista.

Konsertin viralliset jatkot:
https://www.facebook.com/TheTigerNightclub
Lisätietoa tulossa...

Backstreet Boys netissä:

http://www.backstreetboys.com/
http://www.facebook.com/backstreetboys
http://twitter.com/backstreetboys

Tapahtuman järjestää RL Concerts Oy:

http://www.rle.fi/
http://www.facebook.com/rlconcerts
http://www.twitter.com/rlconcerts
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Crimzz kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu