Tänään vietetään Miesten päivää 19.11.2013

Tänään vietetään ainakin kansallista miesten päivää radiosta kuuntelin asioita.
siellä todettiin se seikka ,että aina miehet eivät ole tasa-arvoisia elämässä.
Miten tämä miesten päivä sitten otetaan esim Lieksassa huomioon ja tehtiintö siitä asiasta lehteen juttua positiivisesti sinänsä on hyvä, että meillä sentään on yrittäjiä mutta tarvitaanko miesnäkökulmaa laisinkaan vaan olemmeko sen menettäneet yhteiskunnassamme MK
8150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kattos perskeles. Ensimmäistä kertaa kuulin moisesta. No, pokkaan hyvälle päivälle.

Äänestä

Lieksasta on viimeaikoina saatu oikein paljon suomalaisen miehen mallia, ihan laajemmallekin levitettäväksi.

Ylpeänä hämäläisenä miehenä ihailen Lieksan mallia, mahtavaa, jatkakaa samalla sapluunalla.

Ei vaiskaan, olette muuten oikein sisäsiittoisten juttieinarien perikuvia, ette osaa edes hävetä.

Ei muuten kannata ihmetellä jos turistien määrä tuppukylästänne tulee tulevina vuosina vähenemään, fiksut kiertää Vaskiviikot. Että Miestenpäivää vaan sinne tosimiehille, heh.

Äänestä
Aloittaja

Viime aikaiset tapahtumat on käsikirjoitettu toisella taholla ja ei siten koske Lieksalaisia kaikkia miehiä

Äänestä
  • Ei niin kuten minnuu! Meillä miestenpäevvee vietetään niin että mie rojautan juuva kaljoo ja eukko veisaa virsiä siinä sivussa!

    Äänestä

Nyt vietetään siis miesten päivää, ei poikien tai peräkammarinpoikien päivää.

Äänestä
Aloittaja

Oikeat nimet nimimerkille.
Miesten päivänä on juuri tärkeä tuoda se seikka esiin,että miehiä halveeraataan juuri tuolla tavalla kuten viestissa oli negatiivinen sävy, joten nyt pitää antaa arvo kaikkile miespuolisille henkilöille .MK

Äänestä
Aloittaja

Toisessa ketjussa totesin miten joskus miesten kansalaisverkon tunnuksella hallitseva nainen kavalasti toimii eli urkintaa tapahtuu itse totesi asian.
Olin loukattu mies vaikka kovin herkkä en ole mutta lausuin mielipiteeni tuohon, että onko miehen akka sellaane joka urkkii miten naapurin makuukamarissa puuhataan hakiko sitten elämäänsä sitä kautta orgasmin keino se on tuokin harraste kuin jopa keltaisen lehdistön työ Mk

Äänestä
Aloittaja

Tänään sitten vietämme Lapsen oikeuksien päivää.
Tänään on oikein uusi liputuspäivä.

Nyt kiinnitetään huomio myös vammaisen lapsen oikeuksiin jota vielä jossakin maapallon päällä ajatellaan olevan kirouksen ja vammaista piilotetaan.

Olemme sentään Lieksassa siinä sunteessa hyvin edelllä kävijöitä monessa suhteessa.asenteissa ja työssä ja toimessa yms
Muuten nyt sitten Lieksakodissa on klo 13 Lieksan seudun invalidit koolla
MK

Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Tänään vietetään ainakin kansallista miesten päivää radiosta kuuntelin asioita.
siellä todettiin se seikka ,että aina miehet eivät ole tasa-arvoisia elämässä.
Miten tämä miesten päivä sitten otetaan esim Lieksassa huomioon ja tehtiintö siitä asiasta lehteen juttua positiivisesti sinänsä on hyvä, että meillä sentään on yrittäjiä mutta tarvitaanko miesnäkökulmaa laisinkaan vaan olemmeko sen menettäneet yhteiskunnassamme MK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu