Toimiiko kissanhiekka kuivikkeena

Onko kellään kokemusta kompostoituvan kissanhiekan käytöstä kuivikkeena talouskompostissa? Eli toimiiko?
65516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laiton itse hyväuskoisena kissanhiekkaa kompostiin ja meinasi koko komposti mennä piloille.

Kompostori oli se maapallokompostori ja 6 hengen talous. JOhtuiko sitten siitä, että laittamani kertamäärä oli liian iso. Me käytimme kissanhiekkaa kanin pissalaatikossa ja tyhjensin aina koko laatikon kerallaan. HIekasta muodostui muodoton klimmpinen ja tankea savimainen möhkäle, koska sehän on hyä vimemään nesteitä itseensä, se ikäänkuin lisääntyi siellä itsekseen.

Laitan siis roskikseen eikä missään nimeesä WC-pyttyynkään.

Äänestä

Kuivikkeeksi siitä ei tosiaankaan ole. Mutta reilunkokoiseen kompostiin kissanhiekkaa voi viedä, ainakin "paakku kerrallaan", kuten minä tein. Sekoitellessasi huomaat kyllä pitkän aikaa, missä kohtaa taikinamainen hiekkamöykky on menossa, mutta mitäs tuosta.

Äänestä
  • Meillä on talousjätettä varten Biolan pikakompostori, joka oli viikko sitten aivan palamattomassa tilassa. Olin kiikuttanut puupohjaiset kissanhiekat muualla tontilla sijaitsevaan lehtikompostiin.

    Päätin kokeilla käynnistyisikö palaminen kissanpissan ammoniakilla ja tyhjensin kaksi kissanvessaamme Biolaniin. Toisessa oli mukana myös selluloosapohjaista Pirkan kevythiekkaa, toisessa Pellexiä tai CatWC:n samanlaista, pieniä puubrikettejä, jotka kostuessaan hajoavat.

    Sekoitin kompostin hyvin ja nyt viikon päästä lämpötila oli 40, palaminen käynnistynyt! Kissanpissan avulla kompostori palaa varmaan koko talven.

    Muutenkin nuo puupohjaiset kuivikkeet ovat "raikkaan" puun hajuisia ja imevät pissanhajun tehokkaasti. En enää palaa näihin savipaakkuihin :-)

    Äänestä

  • kahden kisun pisut kirjoitti:

    Meillä on talousjätettä varten Biolan pikakompostori, joka oli viikko sitten aivan palamattomassa tilassa. Olin kiikuttanut puupohjaiset kissanhiekat muualla tontilla sijaitsevaan lehtikompostiin.

    Päätin kokeilla käynnistyisikö palaminen kissanpissan ammoniakilla ja tyhjensin kaksi kissanvessaamme Biolaniin. Toisessa oli mukana myös selluloosapohjaista Pirkan kevythiekkaa, toisessa Pellexiä tai CatWC:n samanlaista, pieniä puubrikettejä, jotka kostuessaan hajoavat.

    Sekoitin kompostin hyvin ja nyt viikon päästä lämpötila oli 40, palaminen käynnistynyt! Kissanpissan avulla kompostori palaa varmaan koko talven.

    Muutenkin nuo puupohjaiset kuivikkeet ovat "raikkaan" puun hajuisia ja imevät pissanhajun tehokkaasti. En enää palaa näihin savipaakkuihin :-)

    Kun ostaa kissanpissapurut puupellettinä rautakaupasta 20kg säkissä on paljon halvempaa kuin ruokakaupassa myytävä 6kg

    Äänestä

  • Bertsi kirjoitti:

    Kun ostaa kissanpissapurut puupellettinä rautakaupasta 20kg säkissä on paljon halvempaa kuin ruokakaupassa myytävä 6kg

    Hinnoissa on eroa 10 litraa myydää tosin paperipussissa ja 20 kg muovipussissa n. 50 litraa

    Äänestä

  • Artsi kirjoitti:

    Hinnoissa on eroa 10 litraa myydää tosin paperipussissa ja 20 kg muovipussissa n. 50 litraa

    Kiinnostuin kovasti tästä rautakaupan kissanhiekasta tai pitäisikö sanoa purusta jos on puupohjainen. Miten toimii käytännössä eli paakkuuntuuko? Paakkuuntuminen on nimittäin mielestäni hyvä ominaisuus, ei tarvitse ihan joka kerta vaihtaa koko satsia. Toisaalta kompostointi olisi hyvä juttu ja jos vielä on siinä hyvää seos- ja kiihdytysainetta.
    Millä kauppanimikkeellä tätä myydään? Ja mikä ketju?
    Minä käytän kompostini koristekasveille ja jälkikompostoin yleensä vuoden, näin ei aines (kissanpissa) haittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minni kirjoitti:

Onko kellään kokemusta kompostoituvan kissanhiekan käytöstä kuivikkeena talouskompostissa? Eli toimiiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu