Kani x marsu?

Moiks! Olen omistanut 2 kania ja aion nyt hankkia uudemman kanin kaveriksi samaan häkkiin marsun. Kasvattaja on hyvä, ystävällinen ja kertoo kaiken todenmukaisesti eli antaa varmasti aika kivan marsun. Kani taas on uros ja suvaitsee hyvin kaikkea; ei ole koskaan purrut minua, eikä ole tehnyt yhtään mitään kissoille, koirille tai hamsterille. On siis hyvin lempeä tapaus, vaikka onkin vasta reilun vuoden vanha. Saan uuden häkin joka on aika iso, joten sinne mahtuisi kaverikin. Sopiiko kani ja marsu yhteen? Kannattaako mun hankkia naaras vai uros? Kiitos (:
5185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En suosittele. Kanilla sen verran vahvemmat hampaat ja muutenkin isompi eläin, saattaa tappaa marsun. Marsu saattaa kuolla myöskin kanin mahdollisesti kantamaan pasteurella-bakteeriin.

Äänestä

Mun ymmärtääkseen pasteurella-asiaa on myöhemmin tutkittu, eikä ole enää kovin selvää aiheuttaako kanin läsnäolo oikeasti mitään.

Älä sekoita eri eläinlajeja! Vaikka marsu ja kani ovat aika samanlaisia eläimiä, eivät ne kuitenkaan ymmärrä toisiaan täysin, ja tarvitaan vaan yksi kerta kun toinen suuttuu..Toisakseen marsu on laumaeläin, ja niitä on AINA oltava ainakin kaksi. Kanin seura, kuten ihmisenkään, ei riitä. Jos kasvattaja suostuu myymään sinulle vain yhden marsun, hän ei ole hyvä kasvattaja..

Jos tahdot myös marsuja, ota eri häkkiin kaksi marsua, ja jos ne tulevat toimeen, voit juoksuttaa niitä yhdessä. Jos taas tahdot kanillesi kaverin, leikkauta uroksesi ja hanki seuraksi tyttökani. Muuten, jos kanisi on kastroimaton, Se voi ahdistella marsu-parkoja astumalla jatkuvasti.

Äänestä
  • En usko että leikautan kanini, riski kuolla on tosi suuri. Aion ehkä ottaa eri häkkiin kaksi marsua, en tiedä otanko uroita vai naaraita kun olis kiva päästää irti yhdessä. Kiitos vastauksista! :)

    Äänestä

  • marsukaniihminen kirjoitti:

    En usko että leikautan kanini, riski kuolla on tosi suuri. Aion ehkä ottaa eri häkkiin kaksi marsua, en tiedä otanko uroita vai naaraita kun olis kiva päästää irti yhdessä. Kiitos vastauksista! :)

    Onko kanisi vanha? Tai sairas? Jos ei, niin riski menehtyä leikkauksessa on melko pieni. Eli jos kani on terve, voi hyvin ja ei ole mikään kovin vanhakaan, niin ihan hyvin voit viedä sen kastroitavaksi. :)

    Äänestä

Jos kanin leikkauttaa ei riski ole suuri kuolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsukaniihminen kirjoitti:

Moiks! Olen omistanut 2 kania ja aion nyt hankkia uudemman kanin kaveriksi samaan häkkiin marsun. Kasvattaja on hyvä, ystävällinen ja kertoo kaiken todenmukaisesti eli antaa varmasti aika kivan marsun. Kani taas on uros ja suvaitsee hyvin kaikkea; ei ole koskaan purrut minua, eikä ole tehnyt yhtään mitään kissoille, koirille tai hamsterille. On siis hyvin lempeä tapaus, vaikka onkin vasta reilun vuoden vanha. Saan uuden häkin joka on aika iso, joten sinne mahtuisi kaverikin. Sopiiko kani ja marsu yhteen? Kannattaako mun hankkia naaras vai uros? Kiitos (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu