Tietämättömänä minua kiinnostaisi tietää, mitä yhteiskunnalla on tarjota syrjäytyneen auttamiseksi. Julkisesti on mainittu nuorisotakuu, joka kuitenkin koskee pääasiallisesti terveitä ihmisiä, joiden ainoa syy syrjäytymiselle on enimmäkseen työttömyys. Sitäkin on kuitenkin kritisoitu ja hyvästä syystä. Itse syrjäytymistä kokenena tiedän että syrjäytyminen on kuitenkin monimutkaisempi ongelma useimmilla, ja itselläni se on liittynyt sosiaalisentukipiirin puutteeseen, mielenterveysongelmiin, huonoon ympäristöön, alempaan sosiaaliluokkaan(köyhyyteen), asunnottomuuteen(tiedän vallan hyvin että jos yksi näistä toteutuu, todennäköisyydet muihin kasvaa) jne. Julkisesti on suitsutettu että syrjäytyneet on huomiotu ryhmänä(huono puhua ryhmästä, kun kyseessä on eri ihmisiä haastavissa elämäntilanteissa) ja heidän pitäisi saada apua, mutta omasta kokemuksestani olen kokenut että kyseessä on ollut vain hyvinvointivaltion imagon pönkittäminen, koska missään palvelussa, missä olen käynyt hakemassa apua, ei ole ymmärretty inhimillisyyttä tilanteeni takana ja jos olen itse tiennyt mitä tarvitsen, niin silloinkaan ei ole resursseja toteuttaa tarpeitani. Eli ei ole ymmärretty mitä syrjäytyminen pitää sisällään. Toisin sanoen tämä julkinen puhe syrjäytyneiden auttamisesta sai ainakin minut erehtymään avun laadusta. Hakemani apu, tai enemmänkin sen puute, sai minut voimaan huonommin, mutta aion yhä tavalla toisella ottaa elämän haltuuni. Haluan kuitenkin tietää että enkö minä osannut etsiä oikeasta paikasta, eli onko syrjäytyneille todella jotain elämäntilanteen ymmärtävää apua, vai puuttuuko tämä todella yhteiskunnastamme, jolloin on syrjäytyneen omissa käsissä miten hän ratkoo mm. ympäristön ristiriidat, mielenterveysongelmat jne?
Yhteiskunta ja syrjäytyneet?
game over
15469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet oikeassa kukaan ei auta syrjäytyneitä.
Syrjäytyminen on oma valinta. Jos haluaa elää loisimalla niin sekin onnistuu. Syrjäytymisestä pääsee kun ottaa vastaan työtä. En ymmärrä miksi työ muulla paikkakunnalla tai toisessa maassa ei kelpaa näille luusereille.
Syrjäytyminen on paljon muutakin kuin työnteko! Työpaikka ei auta mielenterveyspotilaita, vammaisia jne. ihmiset syrjäytyvät myös sairauksien ja vammautumisten takia ja niitä ei työnteko paranna!
Luitko ollenkaan mitä kirjoitin "Syrjäytyminen on oma". Minä kerroin että syrjäytyminen on paljon muutakin työn puute ja sinä suhtaudut siihen poliitikko, jolla ei ole mitään kokemusta ongelmista ja sen takia näkee että niitä ei myöskään ole. Katso peiliin ja mieti miksi haluat potkia jo potkittuja.
*kuin
Samaa mietä, jos ihmisellä on jokin fyysinen vamma, vaiva tai mielenterveys ongelmia, niin nehän on sellaisia vaivoja, jotka vaikeuttaa jo normaalia elämää ja varsinkin sitä työntekoa.
Terveet työelämässä olevat yleensä ensimmäiseksi syyttää syrjäytyneitä laiskoiksi ja että syrjäytynyt on itse syypää syrjäytymiseen.
Eivät kaikki kykene tähän 8 tunnin ja nykypäivän hyvinkin vaativaan työelämään, joka on joillekin terveillekin ihmisille kova urakka.
Esim. krooninen väsymys on sellainen tila, että sitä on suurimman osan valveilla olostaan väsymyksen olotilassa, eikä se väsymys mene nukkumalla pois.
Välillä saattaa olla pirteä, mutta suurimman osan ajasta on kuitenkin väsynyt olo, ajatus ei toimi ja ei ole sellaista virkeää oloa.
Terveet eivät voi ymmärtää, millaista on elää tällaisessa väsymys tilassa, koska eivät ole sitä omakohtaisesti kokeneet.
Jos olisivat, niin olisi toisenlainen suhtautuminen asiaan.
Tuohon auttaa raskas ruumiillinen työ. Eri asia on, mistä sitä saa.
Mummo yritti somaleilta kysellä kuulumisia sylkivät mummoo päin. Että näin hyvin ovat kotoutuneet. Käytöstavat tuotu somaliasta. Ilmankos rasismi lisääntyy.
Miksi yhteiskunnan kuuluisi auttaa luuseri syrjäytyneitä?
Voitaisiin auttaa vaikka heittäytymään junan alle tai antaa köyttä niskan venytyshoitoa varten.. Päästäisiin noista maanvaivoista vihdoin eroon!!
minnä oleen syrjätynyt
On myös unettomuutta, joka ei parane lääkkeillä, ja johon ei saa sairaspäivärahaa ja joka tekee työnteon mahdottomaksi ja haittaa sosiaalista vuorovaikutusta. Raskas työnteko voi myös viedä yöunet koska rentouttaa siinä missä uuvuttaa niin paljon ettei uni tule, vaan on pirteä peipponen öisin. Kokemusta on postinjakamisesta pyörällä jatkuvilla kahden tunnin yöunilla, vapaa-aika menikin sitten uupuneena makaamiseen. Olisi toivottavaa, että ihmiset kuuntelisivat toisiansa eivätkö lausuisi omia itsestäänselvyyksiään. Kukin on yksilö.
LAILLISTAKAA EUTANASIA NIIN SYRJÄYTYNEETKIN VOIVAT SAADA ELÄMÄLLEEN KUNNIOITETTAVAN LOPUN POISTUMALLA VERONMAKSAJIEN RAHOILLA LOISIMASTA!!!!!!!!!
Eutanasia onkin oivallinen ratkaisu ja sehän sopii jopa liikakansoitukseen.
Meneekö nyt jo paremmin kun tulee aloituksen 10-vuotisjuhla ?