Hyvä Kimi!

Pidä vaan linjas niiden ranskalaisten kanssa, radalla ja varikolla. Kyllähän se on selvä, että kisassa ei tilaa annetta ja ohi ei päästetä. Tila pitää ottaa ja ohi pitää ajaa, jos osaa ja pääsee. Olihan se törkeetä tiiminpuolelta tuo käytös Intiassa, mutta onneksi tuo tallipäälikkö sentään korjas tilannetta. Tsemppiä vaan loppukisoihin, ja tietäähän sen koko LOOTUKSEN väki, että olet tosi mies, etkä marjanpoimija. Niille jää vielä ikävä sua kun lähdet pois. Tuo kiroiluepisoidi Permanen puolelta oli turhautumisen ja paineiden purkautuminen. Nolasi vaan itsensä muiden silmissä. Taistele vaan jokakisassa samaan malliin.
3230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun Kimi ilmoitti julkisesti, ettei ole saanut tänä vuonna euroakaan palkkaa ja vain tallin pääomistajan houkuttelu sai hänet tulemaan edes koko kisaan. Kimi puhui suunsa puhtaaksi, vihdoinkin. Aiemmat vakuuttelut, että palkat on hoidettu, sai tallipäällikön naurunalaiseksi ja vielä Abu Dabissa, jossa on isokenkäisiä tallien sponsoreita paikalla ja Lotuksellakin erityinen näytön paikka. Toivottavasti Kimi laittoi tulonsa ehdoksi edes, että saa haukkua mielin määrin tallia ja kiroilla koko viikonlopun ajan sille idiootille ratatoimenjohtajalle ja vikisevälle tallikaverille.

Äänestä
  • Näin on katsoisivat peiliin, ja puhuisivat sitten. Kimin kisan ryssivät Tiimi jo toisen kerran Intiassa. olisivat käskeneet kimin rengasvarikolle kierroksella 51, niin kimi olisi ollut varma podium kuski, ja tiimi olisi saanut niitä pisteitä runsaasti enemmän. Taitaa se tiimin toinen sija mennä vaan ihan omaan hölmöilyyn. Se permane taitaa olla ihan kesäpoika, ja liian suurissa saappaissa kun ei tajua yksinkertaisia totuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karhusuon Karhut kirjoitti:

Pidä vaan linjas niiden ranskalaisten kanssa, radalla ja varikolla. Kyllähän se on selvä, että kisassa ei tilaa annetta ja ohi ei päästetä. Tila pitää ottaa ja ohi pitää ajaa, jos osaa ja pääsee. Olihan se törkeetä tiiminpuolelta tuo käytös Intiassa, mutta onneksi tuo tallipäälikkö sentään korjas tilannetta. Tsemppiä vaan loppukisoihin, ja tietäähän sen koko LOOTUKSEN väki, että olet tosi mies, etkä marjanpoimija. Niille jää vielä ikävä sua kun lähdet pois. Tuo kiroiluepisoidi Permanen puolelta oli turhautumisen ja paineiden purkautuminen. Nolasi vaan itsensä muiden silmissä. Taistele vaan jokakisassa samaan malliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu