Älkää naurako... Näin viime yönä unta jossa oli taulu jonka aihe liittyi uniin... Taulussa oli useita hahmoja joista ainakin osa oli hieman painajaismaisia (tuli mieleen vampyyrit). Unessa taulun maalanneella taitelijalla oli kuulemma tapana maalata myös kehykset itse. Maalaus näytti ensin epäselvältä vähän kuin väreilevä lammenpinta, kun katsoi pidempään nuo hahmot näkyivät selvästi ja kehyksessäkin näkyi pelkkien valojen ja varjojen sijaan kuin hahmot olisivat pyrkimässä ulos maalauksesta. Unessa ajattelin "Ahaa, taulu kertoo siitä miten unemme vaikuttavat meihin hereillä ollessamme", kun heräsin mietin että eikös se mene toisinpäin, mutta voihan se olla noinkin.
Mutta siis kysymys on että onko olemassa jotain tämäntyyppistä taulua/taiteilijaa, vai oliko ihan puhdas mielikuvituksen tuote?
Mutta siis kysymys on että onko olemassa jotain tämäntyyppistä taulua/taiteilijaa, vai oliko ihan puhdas mielikuvituksen tuote?
Vastaukset 1
Vanhimmat
On kyllä taiteilijoita jotka maalaa raamit myös, ainaki kuvislukiossa sain nähdä pari tällaista ja ihan hyvä inspiraatio se olikin, kun sopi todella hyvin teoksiin. En kumminkaan tiedä ketään "oikeaa"/kuuluisaa taiteilijaa joka olisi tehnyt näin.