Aiemmin luulin, että runous on taidetta, mutta yliopiston kurssilla tulin hieman toiseen käsitykseen. Minulla ei ole mitään ennakkoluuloja tai negatiivisuutta runoja kohtaan, vaikka olenkin proosaihmisiä (luen ja kirjoitan). Huomasin, että runousoppi(tiede) on täynnä lukuisia sääntöjä ja koodeja, joilla tulkitaan, onko teksti runoutta vai ei. Esimerkiksi itselleni aivan selkeä proosa onkin runoutta, kun siinä on joku pilkku väärässä paikassa tai siinä esiintyy toistoa. Tai joku riimi ei olekaan runo, koska siinä on liikaa tarinallisuutta eikä se sisällä ristiriitoja.
Olen ymmälläni.
Olen ymmälläni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Runousoppi on tiedettä kylläkin, niin kuin toteat. Runous ei. Paitsi jos runoilija ja/tai lukija haluaa nähdä sen sellaisena. That's it. :)
Käsitteet on siis luotu määrittelemään asioita, että niiden erilaisia piirteitä ja eroavaisuuksia voitaisiin havaita, rinnastaa ja eritellä suhteessa toisiinsa sekä käydä keskustelua näiden luonteesta ja suhteista... Asia itsessään pysyy sittenkin - käsitteistä ja määritelmistä riippumatta - sellaisena kuin sen koemme. :)
Jos koet jonkin runona, se on runoutta sinulle.
Juu, mutta jos ope on eri mieltä (runouden ammattilaisena)?
Pidä oma näkemyksesi kaikesta huolimatta. Mutta älä kerro sitä opelle. Opettajalle kannattaa esittää runousopin (sen suunnan mikä koulukunta opetuksessa on valittu) näkemys eli ns. "virallinen totuus".
En oikein ole taipuvainen tuollaiseen, enkä alistu moiseen hyvien arvosanojen toivossa. Olen rehellisyyden ja oman näkemyksen kannalla ja sitä mieltä, että runoudessa ei virallista totuutta ole, on vain erilaisia koulukuntia, jotka haluavat briljeerata omalla "totuudellaan".
runouden ammattilainen?kadulla tapaavani elämän potkima ihminenkin on runouden ammattilainen!kuka lukee ja kuka ymmärtää?
Minä tiedän, sillä olen yksi maailman parhaista runoilijoista Hollywoodissa. Monet runot kertovat tieteestä, mutta runous tänä päivänä on enemmänkin sellaista runomuotoista tarinan kerrontaa. Yliopistoissa on toki runoutta koskevaa toimintaa ja voi olla he ovat määritelleet siellä jopa runouden. Mutta runoilijan näkökulmasta runous elää melko vapaasti kulttuurissa ja sitten ne määritykset tulevat vasta vuosien viiveellä.
vähän olen proosaa lukenut,mutta se on niin vaikea lukuista etten sitä runoudeksi kategoroi.kirjaa lukiessani en halua tai kykene tunteen tasolla ymmärttämään lauseita tai kohtauksia joita kirjailija ilmaisee!esim:astuin huoneeseen joita pukivat keskiajan punaisen verhoamat päällyysteet jotka ajan kuluttamina antoivat huoneeseen tuntuman,että jokainen kuluma tuolin käsinojassa antoi minun ymmärtää,että valtavan kokoisesssa ajan saatamassa historiassa vanhoine kirjahyllyineen yllättäen myskin tuoksuinen mies kääntyi natisevalta tuoliltaan ja katsoi minua vanhoilla viisailla silmillään joista paistoi elämän kirjo ja sikarin "kuubalainen"savu näytti siltä,että varmaan poltti vanhan miehen kieltä ja sieraimia.tunsin vastenmielisyyttä jne.runo on selkeää ei koko vitun kirjaa jotain helvetin kertomusta kahvipannusta joka huokuu elämää.