Auttakaa tietämätöntä

Aloitin juuri lukion, ja rupesin miettimään, että haluan lukion jälkeen kokiksi, koska se oli ennen lukiota alkuperäinen suunnitelma, mutta päätin viime hetkellä vaihtaa lukioon. Joten, kun olen käynyt lukion ja haluan sen jälkeen ammattikouluun caterinh-alalle, kestääkö opinnot sielä sen 3 vuotta vai lyheneekö opiskeluaika 1,5 vuoteen? ainakin kerran jotain tuollaista kuulin, mutta en ole ihan varma. Jos joku voisi hiukan selventää asiaa, olisin erittäin kiitollinen! pitääkö minun sen lisäksi lähteä ammattikorkeakouluun opiskelemaan restonomiksi, jottai saisin tarvittavan vahvan pohjan kokin ammattiin?
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse kävin lukion, jonka jälkeen hain ammattikouluun opiskelemaan liiketaloutta. Nyt lukion jälkeen opiskelu ammattikoulussa kestää vain kaksi vuotta koska kaikki perusaineet esim matikka ja äikkä on jo suoritettu lukiossa joten ammattikoulussa opiskellaan nyt sitten vain ammattiin kuuluvat kurssit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön kirjoitti:

Aloitin juuri lukion, ja rupesin miettimään, että haluan lukion jälkeen kokiksi, koska se oli ennen lukiota alkuperäinen suunnitelma, mutta päätin viime hetkellä vaihtaa lukioon. Joten, kun olen käynyt lukion ja haluan sen jälkeen ammattikouluun caterinh-alalle, kestääkö opinnot sielä sen 3 vuotta vai lyheneekö opiskeluaika 1,5 vuoteen? ainakin kerran jotain tuollaista kuulin, mutta en ole ihan varma. Jos joku voisi hiukan selventää asiaa, olisin erittäin kiitollinen! pitääkö minun sen lisäksi lähteä ammattikorkeakouluun opiskelemaan restonomiksi, jottai saisin tarvittavan vahvan pohjan kokin ammattiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu