Miksei tulosta tule ? Alonso taistelee vielä mestaruudesta umpipaskalla ferrarilla! Miksei Kimi ja Roman?? No Grosijan nyt viime kisoissa saanut samat säädöt kun Kimi niin alkanut pisteitä tulemaan mutta mutta
Räikkösellä ylivoimainen auto
koska mestaruus
13198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä on tuon otsikon tarkoitus?
Vettelillä ja Webberillä se ylivoimainen auto on, nin aika-ajoissa kuin kisassa. Mercedeksellä 2. paras auto aika-ajoissa. Ferrari ja Lotus sijoilla 3. ja 4. Vaikea sanoa kummin päin. Kisoissa taas Lotus ja Ferrari ovat 2. ja 3. nopeimmat, Mersu 4. Millä perusteella väität Ferraria "umpipaskaksi?"
Räikkösen huonot aika-ajot viime aikoina johtuvat rengasuudistuksesta, kun palattiin takaisin viime vuoden renkaisiin. Samat viime vuoden aika-ajojen ongelmat ovat myös palanneet. Ennen rengasuudistusta Kimin aika-ajojen keskiarvosijoitus tällä kaudella oli 6,4. Uudistuksen jälkeen 10,0. Grosjeanin aggressiivisemmalle ajotyylille nämä renkaat sopivat paremmin kuin Räikköselle ja sen takia hän on sijoittunut viime aika-ajoissa paremmin.
Milläs perusteella väität, ettei Räikköseltä tule tuloksia? Onko sinusta tulokset vain voittoja? Mielestäni on aika loistavia tuloksia ajaa lähtöruuduista 13 ja 9 maaliin sijoilla 2 ja 3. Aika-ajoissa Grosjean on nykyrenkailla Kimiä vahvempi, mutta kisoissa tilanne on täysin päinvastainen. Nähtiinhän se Koreassakin, kun Räikkönen lähti kaukaa letkan puolivälistä, mutta oli Romainia edellä maalissa.
Mitä Mika jos lopettaisit selitykset rengasuudistuksista ! Teet vain itsesi naurunalaiseksi ! Fakta on se, että tulosta ei tule, vaikka auto on nopea. Roman Grosjean taisteli jopa kilpailun voitosta viime kisassa. Ja Romanille on naurettu tälläkin palstalla kaksi vuotta, koska on niin hidas ja tekee virheitä jne. Yhtäkkiä kimi ottaa kuonoon 100-0?!! Seitsemän viime aika-ajoa ja viidessä niistä Kimi hävinnyt tallikaverille.
Alan Permanea lainatakseni: Roman on vain yksinkertaisesti nopeampi.
Ferraria tosiaan väitin umpi surkeaksi. Väitteeni perustan sille, että Massa ehti jo vuonna 2008 juhlia mestaruutta Ferrarilla. No pisteen päähän lopulta jäi kaveri mestaruudesta Tällä kaudella Massa on kärkeä perässä 207 PISTETTÄ!! Ja kausi on kesken ! Ainoastaan maailman nopein F1 kuljettaja, suuri ihmemies Oviedosta pitää maailman legendaarisinta tallia mukana MM-jahdissa. Ferrarin on tällä hetkellä Red Bullien, Lotuksen ja Mercedeksen jälkeen korkeintaan neljänneksi nopein talli.
Kyllä Kimi tulosta tekee, mutta jos haluat Kimin menestyvän Alonson rinnalla ensi kaudella, niin olisi suotavaa lanata ensin Roman Grosjean alta pois.. Onhan se loistavaa nousta joka kilpailussa 10 sijaa, mutta ilman sysisurkeita aika-ajoja Kimi taistelisi vahvasti mestaruudesta.
Voivoi, juuri kun romainia alettiin hehkuttamaan, tulikin yllättäen se 17 lähtöruutu.
Romain itse ja media, hehkuttaa, kuinka on kova heppu Grosjeani.
Kimillä kuitenkin puolet enempi pisteitä. Faktana! Ja ihan perus Rutiinilla!
Lisäys: Muuan Hamilton piti itkupilli-nolonsoa tulokas-kaudellaan pilkkanaan!
Voivoi, juuri katsoin palkintoseremonian ja näytti Roman olevan taas siellä. Missä Kimi ?
Pilkkanaan 2007 ? Pisteet kauden lopussa, Hamilton 109 p, Alonso 109 p. Mielestäni Hamilton sössi varman mestaruuden kokemattomuudellaan kauden lopussa
" Missä Kimi? "
yli 80 pistettä johdossa...
Ei voi mitään, kun et vaan tajua!
Konkari Keltanokan kanssa tasapisteissä...noloa!
Noloa ? Eikö Kimin häviäminen Massalle ole noloa ? Suorastaan häpeällistä ! EtanaMassa konkariKimin edellä
Johdossa ? Vettel on kyllä johdossa, Alonso toisena
Ottaako se noin koville? Nolo jäi pisteittä.
Ei ota, koska Nolo on jälleen kerran Kimin edellä MM-pisteissä. Kuten on maailmanmestaruuksissakin..
Jos jatketaan jutta vaikka siellä "Näpäytys Alonsolle" -topickissa F1-puolella, kun ei viitsisi jauhaa samoja asioita monessa eri topickissa.
Alan Permane on oikeassa tuossa, että Grosjean on ollut viime aika-ajoissa Kimiä nopeampi. Siihen on kuitenkin omat syynsä. Jos renkailla ei ole asian kanssa mitään tekemistä niin miksi sitten Romain alkoi yhtäkkiä pärjätä huomattavasti paremmin rengasmuutoksen jälkeen samalla kun Kimi on vaikeuksissa aika-ajoissa. Muutoksen myötä palattiin siis viime kauden renkaisiin, jolloin Grosjean myös pärjäsi aika-ajoissa Räikköselle hyvin.
Lisäksi Permanen, Boullierin ja muun Lotus-johdon pitää turvata tallin tulevaisuus F1:ssä ja yrittää saada sponsoreita pysymään tiimissä Kimin lähdön jälkeen sekä mahdollisesti saada uusia sponsoreita. Heidän pitää kehua Grosjeania, jotta sponsorit uskoisivat heidän sanojaan, että talli pysyy kärkitiimien haastajana myös tulevaisuudessa. Onhan niillä sanoilla toki osittain katettakin, mutta kyllähän tuo hypetys menee jo yli.