Ruben Stillerin perjantaisen "Pressiklubin" katselin Yle-Aree-

Paavo Väyrystä katsoessa tulee mieleen, että se Pohjoismaiden liitto olisi ainakin alkuun ollut parempi vaihtoehto kuin EMU:un liittyminen, sen sanoi Helsingin Sanomainkin toimittajakin nyt, samoin kuin YLE:n toimittaja,
että Paavo Väyrynen oli aikoinaan oikeassa siinä, että kansanäänestys olisi pitänyt järjestää EMUun liittymisestä!

Sitä Lipponen ei järjestänyt, koska tiesi kansan sanovan EI.

Jos kansanäänestys olisi järjestetty, Suomi ei olisi "ensimmäisellä junalla" EMU:un liittynyt, sillä Suomen perustuslaissa sanottiin:
"Suomi on itsenäinen valtio, jolla on oma raha, markka."
...........................................................................................
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ollut, jos Paavo Väyrynen olisi silloin saanut sen läpi.

Äänestä

mutta Lipposen ilkeys sai hänet pelattua pois johdosta.

Suomalaiset edelleenkin ovat vuosisataisen alistamisen jäljiltä itsetunnoltaan hukassa, mutta se korjaantuu KOKO AJAN.

Pakolaisista YLE:n naistoimittaja oli myös kovasti sitä mieltä, että Suomi ei ole riittävästi ottanut syyrialaisia ja pakolaisia yleensä.

Oli hyvä, kun Hannu Takkula valaisi hänelle hieman asiaa.
Sanoi, että Suomi on ottanut eniten väkilukuun suhteutettuna,
Enemmän kuin Ruotsi ja mikään maa.!

Sanoi, että Ruotsissa nyt ovat seuraukset näistä pakolaisista
pahat, eipä uskalla kadulla enää monessakaan paikassa kulkea,
siellä on sellaisia "kettoja", joissa on vaarallista liikkua.

Hannu Takkula sanoi, että pitäisi sinne tai lähimaihin saada niille
asumispaikkoja.
Suomikin on jo auttanut syyrialaisia noin 6milj. eurolla sinne.

Onkohan se Atookin toimittajakin jotain syyrialaista alkuperää, kun niin kovasti on niitten puolella ja suomalaisia vastaan?
Miksi Suomen sekoittavat nyt noiden riistämiensä siirtomaiden kurjuuteen?

Suomella ei ole ollut ikinä siirtomaita riistettävänään.

Italiallakin on ollut siirtomaiden riistoa ja alistamista vuosisatoja,
mutta nytkö Suomen pitäisi ottaa sieltä
siirtomaasta tulevat pakolaiset ?

Miksi?

Suomi ei ole koskaan pitänyt siirtomaita allaan !

Suomi on itse ollut Ruotsin hullun kuninkaan sota-armeijoiden alistamana siirtomaana yli 650 vuotta.

Vei miehet sotiin ja köydytti kansan raskaalla verotuksella, sairaudet tulivat, kansamme kärsi.

Ajattele, melkein 700 vuotta viime vuosituhannella, vv. 1155 - 1809.
Sitten olimme vielä Neukun vallan alla 108 vuotta.

Itsenäisyys Suomelle vihdoin v. 1917.

Ja sitten vielä se sota 1939-45. ja sen jälkeen Suomi maksoi sotakorvaukset AINOANA maana maailmassa.

......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-nalta! kirjoitti:

Paavo Väyrystä katsoessa tulee mieleen, että se Pohjoismaiden liitto olisi ainakin alkuun ollut parempi vaihtoehto kuin EMU:un liittyminen, sen sanoi Helsingin Sanomainkin toimittajakin nyt, samoin kuin YLE:n toimittaja,
että Paavo Väyrynen oli aikoinaan oikeassa siinä, että kansanäänestys olisi pitänyt järjestää EMUun liittymisestä!

Sitä Lipponen ei järjestänyt, koska tiesi kansan sanovan EI.

Jos kansanäänestys olisi järjestetty, Suomi ei olisi "ensimmäisellä junalla" EMU:un liittynyt, sillä Suomen perustuslaissa sanottiin:
"Suomi on itsenäinen valtio, jolla on oma raha, markka."
...........................................................................................

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu