Sama kansallisuus, samat geenit mutta täysin toisenlainen moraali siviilien kohtelussa. Taustat ovat löydettävissä sosialistisen Neuvostoliiton luokkasotadoktriinista jossa terrori, kauhun levittäminen ja ihmisten alistaminen oli olennainen osa sodankäyntitapaa. Sen sijaan tsaarin armeija kävi tavanomaista sotaa ja kunnioitti samoja sääntöjä kuin Saksa ja länsiliittoutuneet.
Miksi puna-armeija raiskasi mutta tsaarin ei?
sivistynyt Venäjä
144925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 144
Vanhimmat
Tsaarin armeija ei koskaan toipunut vuoden 1915 perääntymisestä. Porukat eivät olleet kurinalaisia. Muutamia toki ammuttiin karkuruudesta, mutta useat äänistä jaloillaan ja lähti takaisin kotiin. NKVD oli sen verran verkostoitunut ja rintama tarpeeksi iso, ettei sieltä lähdetty kuin ruummiina, jos aina siinäkään.
Natsit olivat raiskailleet Neuvostoliitossa vuosia kun neuvostoliittolaiset halusivat kostoksi hajottaa saksalaisten herrakansafantasiat.
Tätä ei aloittaja tiennyt äärettömässä viisaudessaan.
Trotski liioitteli toki asioita. Tsaarin armeija oli vapaampi ja demokraattisempi. Ei siellä ammuttu pelkästä pakoon pötkimisestä. Väliaikainen hallitus muistaakseni poisti ainakin väliaikaisesti kuolemantuomion armeijasta. Trotski aluksi hyväksyi nämä asiat. Paheneva tilanne kuitenkin vaati ankarampaa kuria.
Stalinin tärkein poliittisesti motivoituneen armeijan ohjaaja oli Ilja Ehrenburg tai Ehrenberg. Yleisesti monet upseerit ei tykänneet tästä. Generalissimus oppi lopulta rakentamaan eron politiikan ja sodan välillä. Trotski toimi näin. Kunniallista ja sankarillista Puna-Armeijaa ei saanut ohjata sokea kostonhimo tai yksittäisten sotilaiden lunnolliset tarpeet.
No putin saa nobelin rauhanpalkinnon , rauha maassa taas, aleksanteri III jalanjäljllä
Venäjän armeijalla riittää töitä huumeiden ja huorien kuljetuksissa. Ei se läpensä mätä paskalauma ehdi bolsevoimaan. Zjuganov tietää, että jos uhkailee neuvostokurin palautuksella, niin pääsee nirristään.
"Kunniallista ja sankarillista Puna-Armeijaa ei saanut ohjata sokea kostonhimo tai yksittäisten sotilaiden lunnolliset tarpeet."
vaikuttivat puna-armeijan vastaaviin tekoihin saksalaisia siviilejä vastaan sodan loppuvaiheessa, erityisesti Berliinin valtauksen yhteydessä. Puna-armeijan miehittäessä Sleesiaa ja Itä-Preussia monissa kaupungeissa ja kylissä kaikki 10–80-vuotiaat naiset raiskattiin, eivätkä Stalin ja neuvostojohto olleet aluksi halukkaita puuttumaan sotilaiden toimiin. Berliinin valtauksen yhteydessä saksalaisia naisia kohdeltiin kuin sotasaaliina ja arviolta 130 000 naista raiskattiin, joista 10 000 teki myöhemmin itsemurhan. Kaiken kaikkiaan kahden miljoonan naisen arvioidaan joutuneen puna-armeijan sotilaiden seksuaalisen väkivallan kohteeksi.
Raakalaisilla oli omat tapansa! Ellei kylästä löytynyt naisia niin hätätilassa myös lehmät, siat ja lampaat olivat suuressa vaarassa!
Nämäkään anonyymit eivät tienneet natsien harrastelleen joukkoraiskailuja Neuvostoliitossa valloitusretkellään - mihin neuvostoliittolaiset tiedettävästi hakivat kostoa. Ehkäpä tämä on vain yksi anonyymi keskustelemassa itsekseen. Surullista.
Tsaarin Venäjällä oli sen verran sivistyneitä oppineita hallinnoimassa mutta kun heidät oli vallankumouksen pyörteissä karkoitettu tai surmattu otti vallan roskasakki. Tulokset olivat sen mukaisia. Koko poliittinen eliitti koostui rikollisista.
Lopulta koko mieletön yhteiskunnallinen kokeilu, kolossaalinen virhe, koki matkansa pään vuonna 1991.
Nuo ei päässeet koskaan kunnolla Saksan maaperälle.
Bolsevikkivallankumous "raiskasi" koko Venäjän valtion ja yhteiskuntajärjestyksen sekä mikä pahinta, yksittäisten kansalaisten moraalin. Raiskattu Venäjä tarvitsee toipuakseen kokonaan uuden sukupolven, jota tuo raiskaus ei ole koskettanut.
Putin edustaa vielä vanhaa raiskaajasukupolvea.
Eiköhän venäläisiä ollut jo kauan ennen sitä raiskattu maaorjuudella ja ruoskalla.
Eikös Pussy Riotin tytöt ole kommareita? Eli samaa sakkia joka Venäjää raiskasi vuosikymmenet.
Juuri näin: Suomea raiskattiin ja murhattiin tsaarin ratsujukkojen toimesta moneen ótteeseen. Esim isoviha ja pikkuviha oli niitä aikoja.Hirveätä rakuutta ja tuhoa.
Orjiakin vietiin venäjälle tuhansia jopa kymmeniätuhansia.
vieläks meillä löytyy leninin hirmutöiden puolustajia,no löytyyhän niitä stalinisteja
Nooo, katos kun tsaarin sotilaat olivat niin nälissään ja kurjassa kunnossa että ei niillä enää seiso...ut. Puna-armeijassa sen sijaan syötiin joka päivä mahat täyteen vahvaa tattaripuuroa jotta kyllä ukoilla oli potenssia vaikka länsiarmeijoillekin jakaa. Siitä se oli kiinni että minne tarmonsa purkaisi.
Mahtuiko mongooli pippe saksalaiseen vittuun.
Lähes kaiken pahan rajan takana voi johtaa salaseuran ihmiskokeeseen nimeltä CCCP ja sen opit?
Venäjä oli osa eurooppaa melkein ennen perikatoa?
Menikö sulta ohi, että Venäjä hävisisi I maailmansodan?
Ei paljoa näkynyt Tsaarin armeijaa Berliinissä.
Vituttaako sua kun ne ei omia saksalaisiaan kohdelleet ihmispaskana muiden entente pentente rinkkarien tavoin. Trotski oli muun muassa ennen vallankumoukseen menoa leirillä jossa oli Kanadassa asuvia saksalaisia säilössä.
Kuka tuli panssarijunalla käsky sylissään Venäjälle ja loppu on historiaa?
Ihmiskoe jatkuu yhäkin?
Nykyään se on oligarkia.
Oliko USSR ihmiskoe by who?
Joskus määräsi Hrutsev ja joskus Trotski.
Jos kaiken pahan voi johtaa ihmiskokeeseen niin mikä taho sen loi?
Miksi natsit murhasi miljoonia siviilejä, ei keisarin armeija? Tähän aloittaja voisi vastata.
Puna-Armeija oli ateistien armeija vailla minkäänlaisia moraaleja, ateistit nimittäin eivät usko "hyvään ja pahaan" joten mikään ei heitä pidättele. Tsaaria sentään pidätteli "Isä" ja hän ei voinut ihan miten vaan tapattaa ihmisiä, Tsaari jopa armahti henkilöitä jotka sittemmin murhauttivat hänet.
Ateistien mieletä ihmisellä ei ole sielua joten hän on kuin muurahainen...pienehkö ratas isossa koneessa jonka voi helposti korvata.
Kaaoksen estäminen sitä pidätteli. Tyhmä menetti lopulta hermonsa ja antautui maailmansotaan.
Väite ei pidä paikkaansa. Myös Tsaarin armeija raiskasi, ei armeijoilla sodassa ole mitään eroa.
Ei ole kyllä ennen nähty sellaisia järjestelmällisiä raiskauskekkereitä kuin mitä kyseinen ateisti armeija järjesti marssiessaan Saksaan.
Kasakat korkeintaan. Tavaalliset oli lähinnä leivän toivossa mukana armeijassa. Oli siellä kai asevelvollisuus, mutta ei Venäjän kaltainen takapajula jokaista pajukkoa ja Siperian hökkeliä pystynyt valvomaan.
Neuvostosotilaan moraali ja oikeudentaju oli "raiskattu" järjestelmän toimesta.
Sotilas ei ollut vastuussa teoistaan kuin vain järjestelmälle.
Järjestelmä suorastaan yllytti raiskauksiin (ei kieltänyt).
Jälki oli katastrofaalista.
Vaikka voittaja yleensä aina enemmän tai vähemmän "raiskaa" valloittamansa alueen, tuskin vastaavaa on ainakaan tuossa mittakaavassa koskaan missään tapahtunut.
Venäjän armeijalla on synkkä pilvi varjonaan ainakin niin kauan kuin maan johto yhä ihailee tuon ajan sankarillista suuruutta ja niitä menetelmiä joilla tuo suuruus hankittiin. Putinin tulisi näyttävästi "pyytää anteeksi" NL:n armeijan pahoja tekoja. Vaikka järjestelmä on muuttunut hän edustaa samaa kansaa joka nuo teot suoritti.
Enemmistö armeijasta oli talonpoikia. Ei niissä maalaiskylissä katottu ikää tai reikää. Myös yksi Tsaarin sukulainen oli bi.
Kauheaa! Ei voi olla totta: yksi tsaarin sukulainen oli bi! Ei sitten ole mikään ihme, että tsaarin valta kaatui. Nyt se selvisi!!!!
Sinä taas olet ihan puhdas vanha homppeli.
vuonna 45 venäläiset olivat niin katkeria että sorruttiin raiskauksiin, heidän kimppuunsa oli hyökätty. En usko että jos suomi olisi vallattu v 39 että joukkoraiskauksia olisi tapahtunut. V 44 olisi varmaan tapahtunut kun suomi hyökkäai. Ja siksi toisekseen sodissa raiskataan aina, sotilas ei voi koskaan tietää milloin kuolee joten siksi raiskaa, sotilaat ovat usein parikymppisiä ja eivät ole ehkä koskaan vielä saaneet naista joten tietty he haluavat kokea pimperon ennen kuolemaansa joka voi olla seuraavassa hyökkäyksessä
Marssilauluissa on kyllä vuodelta 1939 varsin eroottiset sanat. Enpä usko, että kovin montaa suomalaista kiinnostaa kuinka moni saksalainen ämmä sai mongoolilta. Saksa oli Suomen itsenäisyyden vihollinen numero kaksi.
"Ja siksi toisekseen sodissa raiskataan aina, sotilas ei voi koskaan tietää milloin kuolee joten siksi raiskaa,"
Kirjoittaja on nyt hakoteillä! Tottakai jokaisessa satoja tuhansia miehiä käsitttävässä armeijassa tapahtuu kaikenlaisia rikoksia ja myös raiskauksia! Muttta me emme nyt puhu yksittäisistä rikoksista vaan järjestelmällisistä massaraiskauksista joiden kohteeksi joutui vuosina 1944-1945 2 miljoonaa naista eri kaansalaisuuksista (myös venäläisiä!), jottttka muna-armeija raiskasi!
Kaikki kelpasi! Venäläisiä ei pysäyttänyt mikään: 80-vuotiaat mummot ja 10-vuotiaat tytöt, vaikeasti vammaiset, kaikki naispuoliset asukkaat. Raiskaukset tapahtuivat mitä vastenmielisimmillä tavoilla. Venäläiset jahtasivat naisia jo päivisin ja öisin he tunkeutuivat asuntoihin rikotuista ikkunoista tai sisään potkituista ovista, jopa kattojen kautta, ja syöksyivät sitten onnettomien naisten ja tyttöjen kimppuun, yleensä vielä aseitaan käyttäen.
Yleensä venäläiset tunkivat pistoolinpiipun kauhistuneiden uhriensa suuhun. Yleensä kävi niin, että jos uhrin naisellinen olemus oli tavallista kiinnostavampi, venäläiset ensimmäistä raiskaajaa seurasi useampi, -kukin vuorollaan. ...
Uskon, että vain hyvin harvat venäläiset eivät osallistuneet näihin kauhistuttaviin rikoksiin. Tavallisten sotilaiden ja upseerien välillä on tuskin mitään eroa tässä suhteessa. Kun kymmenvuotias lapsi, jolla oli vaikea repeämä raiskausten seurauksena, tuotiin sairaalaan, kysyin GPU:n puolalaiselta tulkilta, olisiko mitään mahdollisuutta rajoittaa tätä kauheutta. Hän vastasi minulle näin: "Se oli alussa luvallista, joten on luonnollisesti vaikeaa mennä nyt kieltämään..."
JOS RINTAMA OLISI PETTÄNYT Suomessa 1944 NI)N:
Antony Beevor:
Suomessa ainakin vanhemmat ihmiset tietävät kertomattakin, miten Suomen olisi käynyt, jos rintama olisi murtunut keväällä 1940 tai kesällä 1944.
”Me tiedämme, mitä Virolle, Latvialle ja Liettualle tapahtui, ja Suomen kohtalo olisi epäilemättä ollut paljon, paljon pahempi”, Beevor sanoo.
”Talvisodan nöyryytys oli venäläisille todella raskas. Kun siihen lisätään Suomen rooli Leningradin piirityksessä, armeijalle olisi varmasti annettu vapaat kädet Suomessa. Kosto olisi ollut hirveä.”
"En usko että jos suomi olisi vallattu v 39 että joukkoraiskauksia olisi tapahtunut."
Jos ei joukottain , niin sitten yks kerrallaan. Hyväuskoiset voi tietysti elää illuusiossa hyväntahtoisesta neuvostomiehityksestä. Mikään reunavaltio ei tosin tainnut säästyä kokonaisvaltaiselta yhteiskuntarakenteen "raiskaukselta", ei siinä yksittäisten naisten siveellisyys mitään painanut.
Vähättelemällä NL:n toimia miehitysalueilla osoittaa suhteellisuudentajun puutetta.
" En usko että jos Suomi olisi vallattu v. 39 niin joukkoraiskauksia olisi tapahtunut".
Mi äkään en usko. Olen eronnut kirkosta.
Venäläisiä ei pysäyttänyt mikään: 80-vuotiaat mummot ja 10-vuotiaat tytöt, vaikeasti vammaiset, kaikki naispuoliset asukkaat. Raiskaukset tapahtuivat mitä vastenmielisimmillä tavoilla. Venäläiset jahtasivat naisia jo päivisin ja öisin he tunkeutuivat asuntoihin rikotuista ikkunoista tai sisään potkituista ovista, jopa kattojen kautta, ja syöksyivät sitten onnettomien naisten ja tyttöjen kimppuun, yleensä vielä aseitaan käyttäen.
Yleensä venäläiset tunkivat pistoolinpiipun kauhistuneiden uhriensa suuhun. Yleensä kävi niin, että jos uhrin naisellinen olemus oli tavallista kiinnostavampi, venäläiset ensimmäistä raiskaajaa seurasi useampi, -kukin vuorollaan. ...
Eversti S.Ahto kertoo:
"Hyvää ei luvannut Suomelle vuoden 1941 neuvostopropagandakaan, joka sekin tavallaan heijasti maan johdon tahtoa. Neuvostoliiton myöhempi pääministeri Nikolai Tihonov julisti suomalaiset saksalaisiakin pahemmiksi rikollisiksi.
Juuri suomalaiset, jotka toivoivat Leningradin pyyhkimistä maan päältä, olivat yllyttäneet saksalaiset piirittämään kaupunkia. Mitään myönteistä ei suomalaisissa Tihonovin mukaan ollut, vaan he olivat salamurhaajia, luonnon kurjia lapsipuolia, järjettömiä ja mielisairaita.
Kuule kyllä ne Tsaarin sotilaatkin raiskasivat! Tutki asioita ennenkuin skriivaat!
Jokainen armeija, jossa on kymmeniä tuhansia miehiä, raiskaa. Useimmiten jo kotimaassa, mutta viimeistään vihollisen alueella!
Kyse on kuitenkin määristä! Puna-armeija raiskasi edetessään Eurooppaan yli 2 miljoonaa naista. Raiskaajia oli varmasti min. sama määrä. Uhreiksi joutuivat ensin romanialaiset, unkarilaiset, puolalaiset ja lopuksi saksaliset. Uhreiksi päätyi myös venäläisnaisia, joita oli kuljetettu väkisin pakkotyöhön Saksaan sekä juutalaisnaisia, jotka olivat piileskelleet maan alla ja odottaneet 'vapautusta'!
Puna-armeijan kohdalla asian teki merkittäväksi suuri määrä ja tekojen yleisyys. Sanon tämän siksi, ettei nyt heti ensinnä, kun puhutaan Itä-Euroopan massaraiskauksista, joku muista, että Keuruulla oli tällainen tapaus vuonna 1933!
raiskasivat naisia mm. Kaukaasian muslimialueita vallatessaan. Jälki oli muutenkin kauheaa joukkomurhineen.
Mutta tuskin ylsi puna-armeijan 'saavutuksiin'?
Miksi Hitlerin natsiarmeija tappoi 6 miljoonaa juutalaista mutta keisarin ei ?
SS tappoi valtion johdon ohjeiden mukaan.
Keisarin aikana ei ollut juutalaisvainoja. Juutalaiset palvelivat armeijassa ja jotkut ylenivät upseereiksikin.
Juutalaisvainot alkoivat 1934 ja räjähtivät täysille 1938.
Tosin sekä tsaarin Venäjällä että Neukkulandiassa on AINA ollut juutalaisvainoja!
Yksinkertaisen todistuksen saa asiasta vaikka Sergei Eisensteinin elokuvasta 'Panssarilaiva Potemkin', jossa on keskvaiheilla kohtaus, jossa väkijoukossa on levottomuutta ja joku huutaa nyrkki pystyssä, että "Lyö jutkua" välitekstinä. Itse elokuva on mykkä! Kohtaus jätetää usein kääntämättä!
Niillä ei seisonut aliravitsemuksen takia.
Tarvitaanko ihmisen tappamiseen seisontaa?
Voihan maassa lojuvan tappaa yhtä hyvin.
Neuvostoliiton perusti ja puna-armeijaa johti mielipuoli kasaaribolsevikkijutkut
Toivottavasti sinut pidetään täysin erossa kaikenlaisista johtotehtävistä.
Järkyttävää paskaa n. 90%. Onnea.
Kerro mihin oppiiin perustuu se kun Ranskan nimissä palvelleet senegalilaiset ja marokkolaiset raiskasivat Italiassa kylään saavuttuaan sekä naiset että miehet, ikään katsomatta. On kai sinulla tietoa tähänkin.
Myös Ranskassa jatkui sama peli, panivat Ranskan nimissä ranskalaisia. Jostain kumman syystä nämä idän poikien panohommat ovat kaikkien tiedossa mutta lännen poikien vastaavista on vallinnut vaikenemisen laki.
Monikohan pitää senegalilaisia ja marokkolaisia "lännen poikina".
Pirkkalan kokeilumonisteesta "sivistyksensä" ammentanut voi tietysti päätellä semmoisiakin.
Tsaarin armeijan upseeristo koostui suvuista. Olit sukusi edustaja ja jos käyttäydyit epäsotilaallisesti sait sukusi halveksunnan päällesi.
oli tosiaan peräisin aatelissuvuista. Heitä oli erityisen paljon ratsuväessä.
Erityisesti jalkaväessä, mutta myös esimerkiksi tykistössä ja pioneereissa oli runsaasti keskiluokasta peräisin olevia upseereita. Samoin laivastossa.
sivistynyt kulttuuri ja korkeatasoiset "pöytätavat" vuoteen 1917 asti. Armeijan moraali oli varmasti länsivaltojen tasolla. Raiskauksia tuskin sen enempää kuin muuallakaan?
Kaikki muuttui itänaapurissamme bolsevikkivallankumouksen seurauksena. Sen jälkeen luotiin "homo sovieticus". Useampi sukupolvi on kasvatettu uskomaan, että tällainen yhteiskuntajärjestys on oikea ja tulee kaikkialle maailmaan levittää. Kaikki muu selitys on yksinkertaisesti valetta. Yksittäisten kansalaisten ei tarvinnut kantaa huolta moraalista, järjestelmä hoiti moraaliongelmat.
Putin on näemmä vielä vaanhaa kasvatusta. Venäjällä on nyt otettu askel taakse päin.
Pitää vielä odottaa, sillä vanhat rakenteet on lujassa. Kehitystä lienee tapahtunut ainakin siinä mielessä, ettei raiskaus taida enään olla aseena yhtä käytetty kuin Stalinin aikaan.
että meillä Suomessa riittää noita omia "homo sovieticus" -tyyppejä.
Koska tsaarin armeijaa johtivat etniset venäläiset, mutta 2-msodan Puna-armeijaa johti puoliksi itämainen osseetti. Siinä syy.
Mutta kerro miksi Wehrmacht raiskasi. Sehän perusti idässä sotabordelleja joihin nuoret juutalaiset ja slaavi naiset vietiin väkisin ja raiskattiin vuosien ajan. Jos joku sitten sekosi siinä menossa niin muitta mutkitta ammuttiin. Miksi tästä Wehrmachtin synnistä ei lännessä puhuta vieläkään.
Entäs Japanin armeijan kauhistuttavat sotabordellit Kiinassa ja Koreassa. Milloinka siitä aletaan puhua edes lähimain yhtä paljon kuin Puna-armeijan panovimmasta? Näiden lännen ystävien raiskaustouhu kesti vuosia, Puna-armeijalla n. 2 vko.
"Miksi tästä Wehrmachtin synnistä ei lännessä puhuta vieläkään."
Kylläpä siitä on puhuttu ja kirjat kirjoitettu. Ja tuomioitakin annettu. Kyllä se touhu on puhuttu ja piesty loppuun. Kommunismin suhteen on vielä vesaikkoa selvitettävänä.
Raiskaukset oli ylhäältä ohjattuja ja johdon hyväksymiä. Venäjän armeijan kolumnisti Ilja Ehrenburg oli tämän kampanjan etunenässä. Hän kirjoitti armeijan lehdessä, että ottakaa nämä saksattaret oikeutettuina sotasaaliinanne. Murskatkaa heidän rikollinen ylpeys!
Niinpä uhriksi joutuivat naiset Romaniasta, Unkarista, Puolasta ja ennen kaikkea Saksasta. Myös pakkotyöhön Saksaan viedyt venäläisnaiset täyttivät tarpeen. Uhriksi joutui myös moni juutalaisnainen, joka oli piileskellyt maan alla ja tuli tervehtimään ’vapauttajia’.
Tapa oli jotenkin ominainen slaaveille, sillä 90-luvulla Jugoslavian sodan sikana serbit perustivat erityisiä raiskausleirejä musliminaisille!
Jos kylässä ei ollut naisia niin hätätilassa olivat myös siat, lehmät ja lampaat suuressa vaarassa!
Et siis ole kuullut saksalaisten itärintaman sotabordelleista joihin ei kyselty vapaaehtoisia eikä maksettu palkkaa. Jos tai kun naisen järki lopulta sumeni niin niskalaukaus päätti kärsimykset ja toinen nainen tilalle. Tapa oli jotenkin ominainen germaaneille.
armeijan noin miljoonalta sotavaimolta vapaaetoisuuta. Sotilaiksi he halusivat, mutta heistä tuli jalkavaimoja.
Miksi venäläiset eivät panneet toimeen Suomessa massamurhia hallitsemiensa n. 110 v aikana mutta valkolahtari tappoi 3-4 kuukaudessa lähes 30 000 ihmistä.
Onko ero geeneissä vaiko sivistyksen tasossa?
sotaa tuon 110 vuotta Suomea vastaan. Kerro vähän suomalaisten kapiansat ja Venäjää vastaan tekemistä rikoksista.
Ja toisekseen, punikkien enemmistö armahdettiin. Vain 8 000 teloitettiin rikoksistaan. Leireillä menehtyi väkeä tauteihin ja heikkoon ravitsemukseen.
Lykkäät samat valeet aina uudelleen.
Monesko kerta tekee niistä tosia?
Oma isoäitini isä palveli uskollisesti tsaarin kaksoiskotkan valtaistuinta, saaden siitä materiaalista hyvää, ja kun bolsevikit kaappasivat vallan hän perheineen valitsi Suomen joka oli yhteiskuntarakenteeltaan länsimainen systeemi. Toisen maailmansodan aikaan hänen poikansa kaatui puolustaessaan omaa maataan puna-armeijaa vastaan, ja he joutuivat jättämään isiensä maat taakseen Suomessa, jossa ryssiteltiin siirtolaisia vaikka he olivat juuri niitä jotka kiihkeimmin vihasivat ja kammoksuivat puna-armeijaa. Kun tämän ymmärsin, loksahti koko suomalaisuuteni oikeaan uomaan, ja ymmärsin mitä oikeasti on uskollisuus omalle sydämelle ja omalle systeemille.
Tsaari Nikolain armeija perustui hyväksi havaittaviksi armeijan johtajiin. KUNNIA OLI TÄRKEIN.
*Tsaarivenäjän raiskausssyytökset. Mikäli tällaista on tapahtunut
Olemme Venäläisiä.
Näitä paskiaisia Presidentti ALONEN TUKI
Puna-armeija ei raiskannut. Emme ole amerikkalaisia e,läimä täällä.
USA> on kiduttanut. Venäjä ei kiduta
Kunnia ennenkaikkea. Kuninkaalliset on aIN pREMPIA
tSAARI Nikpolai toinen otti huomiooon myös Suomen. Hän oli viimeinen johtaja.
Tsaari oli Venäjän keisari. Suomen suuriryuhtinas. Ministeri valtiosihteei oli Enckell
Tsaarin armeijan yliken raaliu Ministeri Enckell
Raiskaukset täysin tuomigavia. Venmäläisiä kommunisteja kyllä
Einjo Rahja heitettiin Tampereelle
Eino Rahja oli kommunisti. Tampereelle
Puna-armeij eim raiskannut. Sen sijaan Tampereen keskustorilla valkoiset lahtarit kävivät perkelet ampumassa.
Ampuivat perkeleet työläisiä
Miksi saimme olla rauhassa ja sotimatta Venäjän vallan ajan 110 v mutta heti kun saatiin oma (valkoinen) valta alkoi tappaminen. Sisällissodan 27 000 surmattua työläistä ja Jatkosodan 65 000 tapatettua sotilasta, Itä-Karjalan kuolemanleirit 4500 siviiliä.
Mikä kumma tuon eroavuuden aiheutti, pitääpä ihan alkaa miettimään.
Venäjän vallan aika oli Suomelle rauhan, rikkauden ja rakkauden aikakausi.
Niin, sitten tuli bolsevikkiraiskaajat ja pilas kaiken.
Sitä kulttuuria on nyt sitten kärsitty sata vuotta.
Putin jatkaa perinnettä uusissa vaatteissa.
Laatu. Sota on kovaa. Kun ja jos olet sotilassukua tulee sinun käyuttäöytyä. Muuten joudut sukusi halveksittavaksi.
Tsaarin Venäjän armeija olikunniallinen. Mitään raiskauksia ei suvaittu. Suomi sai pitää omat ruotsinvaltiset lakinsa.
1917 loppuvuodesta senaatin itsenäisyysasiakirja esiteltiin .Pietarissa kahinat. Valtuuskuntaan oli nimetty Oscar Enckell viimeinen ministerivaltiosihteefri. Idman Tampereen Hatanpään kartanon isäntä. presidentiks noussut Svinhuvud. Valtuuskunta matkaan joulukuuta 1917. Määränpää Pietari.
Valtuuskunta itsenäkisyysjulistus mukanaan saapui Pietariin joulukuuta 1917. Pietarissa vallankumous ihmisiä paljon mutta lauykauksia ei. Valtuuskunta halusi Pietarin silloisen eli bolsheviikkien tapaamista. Suomen itsenäisyysvaltuuskunnan otti vastaan Lenin, Kollontai. Stalin, Eino Rahja. ja ehkä muita Pietarin vallankumouksellisia. Suomen itsenäisyys hyväksyttiin ja elo oli hyvä
Vaan eipä ollu punakommarien raiskaajilla sitten enää Suomeen tulemista. Suomi säilytti itsenäisyyden lukuisista ryssähyökkäyksistä huolimatta.
Kyllä ne opittiin tuntemaan. Pilasivat hyvällä mallilla olleen Venäjän valtakunnan typerällä yhteiskuntakokeilullaan.
Nyt on taas sama tahti Ukrainassa. Putinin uusi maailmanjärjestys samaa sukua kommunismikokeilun kanssa. Miksi ei voi antaa rauhassa asioiden kehittyä, pitää oppositio aina tappaa.
Ei ikinä Suomeen !!!
Sota on ikävä asia. Se on kauhea asia. Siksi merkki takaa laadun. Sotaa kävivät kunnialliseksi katsottujen eli aateloitujen sukujen edustajat. Kunnes kuninkaallisuus ja kunnia olikin yhdentekevää.
Tsaarin aikaan Venäjän armeijan upseeristo oli herrasmiehiä kuten Mannerheim.
Bolsevikkien myötä raiskauksista tuli osa NL:n sodankäynnin taktiikkaa.
Olet oikeassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana ketään ei raiskattu Venäjän toimesta. Oltiin herrasmiehiä. Nyt on kuultu USAn karmeista hirmuteoista sortaen pientä kansaa.
armeija hävitti ja raiskasi silloin Saksalle ja Itävallalle kuuluneilla nykyisen Puolan alueilla. Venäjän armeija käyttäytyi törkeästi myös Romaniassa, vaikka se oli liittolainen. Tilanne paheni bolsevismin levittäessä kurittomuutta.
Raiskaus on tuttu ilmiö sodankäynnin alkuajoista asti kaikilla rintamilla.
Bolsevikit kehittelivät sen kuitenkin hyökkäyssodassaan aivan omiin sfääreihin. Kaikki tapahtui myös sodanjohdon tieten ja jopa sen tuella ellei peräti yllyttämänä.
Lännessä ei vastaavasta ilmiöstä ole samassa mittakaavassa tietoa.
Ja seuraavana perinnettä jatkoivat serbit 90-luvulla Jugoslavian sisällisssodassa. He perusttivat vangituille musliminaisille erityisiä raiskausleirejä!
No, keitäpä nämä musliminaiset sitten leireillään raiskasivat?
Tiltun puujalka kun ei muuta voi?
Puna-armeijalla ei ollut moraalisia rajoitteita. Joe-setä antoi luvan.
Tsaarin ajan Venäjä oli vielä orjayhteiskunta, mutta yläluokan sivistys oli erittäin korkealla tasolla. Ilman bolsevikkirosvojen väkivaltakulttuuria olisi demokratian tie ollut täysin mahdollista muiden sivistysvaltioiden mukaisesti. Seurasi lähes sata vuotta yhteiskunnan moraalin raiskausta ja sivistyneen yläluokan hävittämistä. Tämä jätti pysyvän arven jota yhä raskain mielin kannetaan.
Kommunistien 70:n vuoden kausi johdatti väestön juopotteluun, laiskotteluun ja varasteluun! Työn tuottavuus oli surkeaa tasoa!
peruSstalinisti raiskaa navetassa ja puutarhassa
Itselleen stalinisti vahinkoa tekee, kun navetassaan raiskaa ja kaukalonsa kaataa.
Tsaarin armeijalla oli perinteitä ja sitä johtivat koulutetut ja hyvän sivistyksen saaneet upseerit. Eri asia on, että tehot sotilaallisessa mielessä olivat vanhentuneet ja huonot. Bolshevikkiarmeijan juuret olivat maaorjista ja heidän I polven jälkeläisistään kokoonpannuissa sotamies- ja matruusineuvostoissa. Luku- ja kirjoitustaidottomia raakalaisia, mitä sellaisilta voi muuta odottaa.
Yksi Romanov-suvun miehistä tuhosi Pohjois-Pohjanmaan käytännössä kokonaan. Kasakat hakkasivat murhaperjantaina kuoliaaksi satoja. Tuskin ne jämptit pitivät pöksyt jalassa 1815, jos oli ranskalaista karvapillua tarjolla.
Yksi Romanov vastaa siis kolmeakymmentä Ylätaloa? Taisi olla todellinen black friday, kolmekymentä yhden hinnalla. Ranskalaiset tarjosivat kyllläkin posliinia. Edelleenkin.
Venäjällä tsaari on isä. Venäjällä kaikki tehdään 'kansojen isän' tahdosta tai välityksellä. Venäläinen on tavallaan yhtä isän kanssa.
Tsaarin armeijan sotilaat olivat nälän ja täitten takia niin huonossa kunnossa, ettei edes eteen ottanut. Puna-armeijassa kaikki oli niin paljon paremmin, että mieskuntokin säilyi loppuun asti. Siinä vastaus ongelmaasi joka sinulta on tainnut viedä jo yöunetkin.
Kyllä kasakalla mulkku seisoi Kauhajoella.
Mutta miten on kun avaaja sanoo, että tsaarin armeijalla ei seisonut. Voitko todistaa olevasi kasakkajoukon jälkeläinen ?
----Sen sijaan tsaarin armeija kävi tavanomaista sotaa ja kunnioitti samoja sääntöjä kuin Saksa ja länsiliittoutuneet.----
Tolvana puhuu kahdesta eri sodasta ikään kuin yhdestä. Pieni kysymys, mitä sääntöjä noudatti Hitlerin armeija omalta puoleltaan. Ainoa sääntö oli, että "tämä on totaalinen tuhoamis- ja hävityssota, jossa ei saa tuntea pienintäkään armoa". Miksi sitten neukun olisi yksipuolisesti pitänyt olla herrasmiehiä kun hyökkääjät olivat pahempia kuin metsänpedot.
Venäläisiä, ukrainalaisia, puolalaisia ja valko-venäläisiä piti lyhyessä ajassa kuoleman n. 30 miljoonaa, että revi siitä sodan sääntöjä ja kysele tyhmiä vasta sitten !
Helsinkiin siirtynyt Terijoen hallitus olisi varmaan kunnioittanut tsushien ihmisoikeuksia antamalla luvan näiden omaisuuden varastamiseen ja murhaamiseen.
Mikä on tai kuka on tsushi?
Sinunhan se pitäisi musikoiden lapsellisten nimitysten oikeinkirjoitus tietää.
-----Mikä on tai kuka on tsushi----
Oikeiston mielestä se on japanilainen kalaruoka.
Sinun lisäksi ei kukaan jaksa ryssien typeriä haukkumanimiä muille kansoille oikein kirjoittaa. Suomalaisille varatun typerän haukkumanimen oikein kirjoitus taitaa olla 'tsuhonets'.
tsaarin armeijan upseerit huusivat kovaa ja korkealta. Pallit oli leikattu venäläisissä riiteissä pois
----Pallit oli leikattu venäläisissä riiteissä pois ----
Tehtiinkö sinunkin isällesi nuorena jo ennen rippikoulua sama ?
Himmlerin mukaan pelkäsivät rillipään kotiseudulla saavansa kasakoilta munaa jo 1914. Kyllähän veli-venäläinen oppi mongooleilta miten kyrpää käytetään muiden kansojen alistamiseen.
Ja olivat tässä suhteessa ainoita maailmassa kunnes sukulaiskansa serbit perustuvat Balkanin sisällisodissa suoranaisia raiskausleirejä vangituille musliminaisille!
On erikoista havaita, etttä sttallarit toisaalta suorastaan ihailevat tuollaista (kuten kirjoittaja edellä teki) ja sitten väliin kieltävät tai vähättelevät asiaa eli heitä itseäänkin hävettää!
Muna-armeijan käytös sai aikaan sen, että venäläisiä yhä inhotaan ja vihataan Keski-Euroopassa ja Baltiassa!
Eikö Simo Hurtta yrittänyt nussia suomalaisia akkoja saaden mustasukkaiset ukot peräänsä. Pohjolassa ei kyrpää yleensä ole käytetty ruoskana ja viikingien raiskaustarinatkin ovat vahvasti liioiteltuja.
No, keitäpä nämä musliminaiset leireillään raiskasivat?
Sanoit tuon jo viikko sitten? Kun vuodessa keksii vain yhden vitsin niin sitä on tiuhaan toistettava?
Venäjän armeijassa ei välitetä ihmisoikeuksista.
Mannerheimkin vain ratsasteli alastomana miesystävänsä kanssa tsaarin armeijassa.
Tosin NÄYTTÖ siitäkin vain puuttuu…
” Miksi puna-armeija raiskasi mutta tsaarin ei?”
Tssarin aikaan ihmiset olivat sivistyneitä! Puna-armeija oli siinä asiassa jättiloikka taaksepäin!
Juu, ihan varmasti tsaarinaikaiset pogromit edustivat sitä korkeaa venäläistä sivistystä.
Mannerheimkin vain ratsasteli alastomana miesystävänsä kanssa, naisia ei edes vilkaissut!
Aivan samaan tapaan kuin ne miljoonat, jotka Stalinin aikoina katosivat Gulageille ja joiden kohtalon vasta Solzenytsin teki kaikille tiedoksi!
Ei toistelu ole = näyttö!
Mannerheimkin pakeni Venäjältä, koska Stalin laittoi homosexualistit Gulagille
Ei suinkaan paennut! Vuoden 1886 jälkeen vietti vielä vuoden Suomessa ja suorittu yo-tutkinnon! Sitten meni paashi-kouluun Venäjälle! Tuohon aikaan Stalin ryösteli vasta pankkeja!
Eli vedät takaisin tarinasi tsaarillisesta sivistyksestä?
Mannerheim teki viisaasti paetessaan Venäjältä, kiinni jäänti Stalinin joukoille olisi tiennyt vuoren varmasti Gustaville pitkää oleskelua Gulagilla.
”Miksi puna-armeija raiskasi mutta tsaarin ei?”
Tsaarin armeija oli ’tavallinen’ armeija. Puna-armeija oli vain ’muna-armeija’!
Se sinun 'tavallinen armeijasi' teki tserkesseille vielä täydellisempää hävitystä kuin puna-armeija ikinä osasi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Circassian_genocide
Niin? Kyk´llä se on vahva piirre perimässä!
Tsaarin armeijassa upseeritkin vain kilvoittelivat keskenään alasti ratsastellen, kuten valokuva Mannerheimista todistaa.
Valokuva on todiste vain hevosen uittamisesta alasti, mikä oli tavallinen tapa ratsuväessä!
Hepallakaan ei ole simmareita.
Mannerheim lauloi ratsastellessaan alasti että: Meitä oli poikia raitilla viis oli tyttöjä myös muttei välitetty niist
Vedä sinä päähäsi valkoinen mannerheimari. Valitse ainakin koko 60 niin peittää myös korvat.
Mannerheimin homous on täysin luonnollinen asia.