http://yle.fi/uutiset/tammela_nappasi_kylamyonteisin_kunta_-tittelin/6826684
Onnea tammela ja tammelalaiset!
Onnea tammela ja tammelalaiset!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jeps mallia muille!
Setälä oli vuonna 2007 Kauniston tuella lakkauttamassa paitsi Liesjärven ja Saaren koulut, myös Letkun ja Teuron koulut. Eipä onnistunut! Portaan koulun remonttiinkaan Setälä ei saanut senttiäkään kun "ryssi" Kauniston tuella koulujen lopettamishankeyrityksen. Liesjärvi ja Saari suljettiin, Letku ja Teuro jatkavat. Se siitä Setälän ja Kauniston kylämyönteisyydestä! Setälä ymmärsi vihdoinkin lähteä eläkkeelle ennen kuin tuhoaa koko kunnan! Koska Kaunisto älyää erota kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävistä?
Koulu ei kerro kylämyönteisyydestä kuin pienen osan.
Tammelan kylien kaavoitus on perinne - ja asukasystävällisyyden
esimerkki kaikille lähikunnille. Hyvät kylät elää ja yrittää. Asukkailla turvallista ja osallistuvaa asumista. Esimerkiksi Humppilassa monet perheet pelkäävät menettävänsä kotinsa ja elinkeinonsa.