Hei!
Tilanteeni on seuraavanlainen. Mies täyttää alkuvuodesta 30 ja haluaisin antaa hänelle jonkun mieleenpainuvan romanttisen syntymäpäiväyllätyksen. Mieleeni on tullut esimerkiksi hieman hienompi hotellihuone kuohuvineen ja ruusun terälehtineen sängyllä. Porealtaineen/saunoineen/yhteisin kylpyhetkineen. Tämä vain ei ole kovin erikoista. Toinen ajatus olisi jos etelä-suomesta löytyisi joku mukavan intiimi ja kaunis mökki/huvila vuokralle vuorokaudeksi, jossa sitten voisi viettää kullan kanssa laatuaikaa, ja jossa kuohuvat mm olisivat odóttamassa. Sitten on toki kylpylät. Naantalin kylpylä? Onko kokemuksia?
Olemme etelä-suomesta, joten täältä päin sen täytyisi mielellään löytyä. Jotain romanttista ja intiimiä, mutta ei turhan hösäämistä. Tähän lisäksi pitäisi toki keksiä joku asia, aktiviteetti, jonka mieheni haluaisi kokea/nähdä ja joka jäisi mieleen...Työn alla vielä...
Mutta kuulisin mielellänne ideoitanne. Varmasti täällä monet ovat miehilleen jotain romanttista yllätystä järjestäneen, muutakin kuin lempiruokaa ja kynttilöitä ja pitsialusvaatteita.
Myös jos jollain on kokemuksia noista hotelleista (soveltuen tälläiseen), saa kertoa. :) Mökköje/huviloita, joita on vuokrannut, niin antaa tulla vain, olen kiitollinen kaikista vinkeistä! Hinta-haitari hotellihuoneella kolmeen sataan asti (noin).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.