Estääkö mennyt masennus ja päihdeongelma pääsyn RT:ksi?

Eli muutamia vuosia sitten tuli otettua alkoholia jonkuverran (ei loppupeleissä niin hirveesti, mutta päätin kuitenkin mennä vieroitus hoitoon, ihan vaan rauhoittuakseni). Silloin oli myös masennusta jotka on kirjattu lääkärille. Estääkö se pääsyn? Kannattaako siitä mainita hakemuksessa ja tarkistaako ne lääkäritiedot? Olis ikävää jos menneistä virheistä joutus maksamaan sellasen hinnan. Nykyään en edes käytä alkoholia.
61449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jostain kuulin, että ne ei kovin tarkkaan käy elämänkaarta läpi, vaan terveyden tila selviää koulutuksessa olevan psykologin ja esimiesten haastattelujen avulla. Korjatkaa joku jos olen väärässä.

Äänestä

kannattaa kysyä itseltäsi kestätkö rt-hommien paineet, jos mielenterveytesi on järkkynyt jo kotioloissa. Ihan muitakin faittereita ajatellen.

Äänestä

ja terveyskyselyssä kysytään mahd. mt-ongelmat ja allekirjoituksellasi todistat antamasi tiedot oikeiksi. siinä sitten jos oot jättänyt rastin laittamatta ja jäät syystä tai toisesta kiinni, niin onpa mukava maksella koulutuksen hinta takaisin, omasta pussista.

Äänestä

ootte kyllä ehkäpä oikeassa. turhaapa sitä lähtee valehtelemaan.

Harmittaa vaan se kun kumminki jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä jollain tasolla masentunut, mutta sillon vuosia sitten hain siihen lääkkeet ja sehän näkyy sitten papereissa. Omaa tyhmyyttäänhän sekin on esimerkiksi kun viikonloppusin join ja koin sen olevan ongelma ja siitä mainitsin ja halusin vierotushoitoon. Tästä on kumminkin vuosia jo aikaa ja sen jälkeen en ole ollut masentunut, enkä käytä alkoholia.

Olen nykypäivänä erittäin tasapainonen, energinen ja sosiaalinen kaveri, jolla paljon työkokemusta, hyvä kunto ja hyvät elämäntavat. Osaan muutamaa eri kieltä ja tulen erittäin hyvin toimeen ihmisten kanssa ja ainoastaan rahanperässä en ollut lähdössä RT hommiin, vaan aidosta ilosta myös auttaa ihmisiä. Olen myös matkustellut erittäin paljon ja tunnen monia eri kulttuureita. Olen jopa asunut ulkomailla. Joten uskoisin muuten pärjääväni erittäin hyvin noissa hommissa.

Harmittaa tosi paljon kun on mennyt itse tekemään virheitä, niin ei pääse toteuttaan unelmiaan. Mut sellasta elämä välissä on. Melkeempä turhaa laittaa hakemuksia vetämään, koska vastaus on 99 prosenttisesti, jos ei 100 prosenttisesti kielteinen, kun huomaavat rastin noissa kahdessa kohdassa.

Kiitos vastauksista! =) hyvää syksynjatkoa!

Äänestä

Älkää jauhako omianne! Jos elämäntilanteesi on tällähetkellä se, että nuoruutesi ongelmat on mennyttä kauraa, niin rohkeesti taistoon vaan! ei kannata pilata unelmia kun joku skeptinen suomalainen, joka rakastaa pilata toisen unelmia moisella sepustuksella, sanoo jotain täällä.

Ensinnäkin tässä faktaa: Potilastietoja ei saa lähettää yhteenkään paikkaan ennenkö sä annat siihen itse luvan ja näin ollen sitä joudutaan aina sinulta kysymään erikseen että luovutatko. Eiköhän sielä oo arvioijat ihan omasta takaa, jotka on ammattilaisia ja osaavat arvioida taisteluvalmiutes, älä kuuntele amatöörejä.

Äänestä

Päin vastoin. Juuri sinun kaltaisia siellä tarvitaan. Rohkeita alkoholisteja tiukassa paikassa. Miehiä jotka ei kuolemaa pelkää, vaikka mieli masentuisi. Mikä virhe on jos olet ollut alkkis ja mielenvikainen ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RT mieheksi haluava kirjoitti:

Eli muutamia vuosia sitten tuli otettua alkoholia jonkuverran (ei loppupeleissä niin hirveesti, mutta päätin kuitenkin mennä vieroitus hoitoon, ihan vaan rauhoittuakseni). Silloin oli myös masennusta jotka on kirjattu lääkärille. Estääkö se pääsyn? Kannattaako siitä mainita hakemuksessa ja tarkistaako ne lääkäritiedot? Olis ikävää jos menneistä virheistä joutus maksamaan sellasen hinnan. Nykyään en edes käytä alkoholia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu