Uutuuskirja : Mannerheim oli sairas, häijy ja turhamainen

Professori Juhani Suomi käy Mannerheim-myytin kimppuun uudessa 800-sivuisessa kirjajärkäleessä Mannerheim - Viimeinen kortti? (Siltala)

Suomi keskittyy C. G. E. Mannerheimin viimeisiin vuosiin 1943 - 51. Kirja kertoo, miten suuri suomalainen sankari oli todellisuudessa sairas, häijy ja turhamainen. Päätösten tekeminen oli vaikeaa ja ikävien päätösten tekemisen Mannerheim jättikin yleensä muille.

Kirjan mukaan "päämajan kuvaosaston tärkeimmäksi tehtäväksi muodostui Mannerheimista otettujen valokuvien sensurointi niin, ettei julkisuuteen pääsisi ainoatakaan otosta, missä hän ei olisi edukseen".
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090517448256_uu.shtml
2053024
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 205

Vanhimmat

Niin joo. "Professori" Juhani Suomi on muuten Kekkosen ajan ministeriön virkamies, eikä mikään oikea historioitsija tai edes oppinut humanisti ylipäätään. Yhtän hyvin voitaisiin lukea korpraali Hitlerin muistelmia Freudista tai Einsteinista.

Äänestä
  • on väitellyt historiasta ja arvostettu tkija. Urho Kekkosesta hän on julkaissut monumentaalisen, 8 osaa, tutkimussarjan ja pari kirjaa myös Mauno Koivistosta.

    3Äänestä

  • Ärsyttävä kaveri kuitenkin. Govorovin kirjailijavessaa haluaa. Joko se on neljästäsadasya eurosta palkintoraha kohonnut.

    Äänestä

  • Juhani Suomi kirjoitti:

    on väitellyt historiasta ja arvostettu tkija. Urho Kekkosesta hän on julkaissut monumentaalisen, 8 osaa, tutkimussarjan ja pari kirjaa myös Mauno Koivistosta.

    Niin, Juhani Suomi väiteli talvisodan taustasta tyyliin: "Suomi teki virheitä eikä ymmärtänyt Neuvostoliiton legiimi-turvallisuusetua."

    Myöhemmin on kyllä siistinyt kirjan uudistetussa painossa, mutta se ei muuta itse asiaa, Suomi on kekkoslainen. Kekkonen suorastaan kiitti Juhanin väitäskirjaa kun kriitikot taas eivät huomioineet sitä ollenkaan.

    Äänestä

  • vastaväittäjä 2 kirjoitti:

    Kekkonen on Juhanin jumala muut ovat kehitysvammaisia

    Juhani Suomen sepustuksen "Entä tähtein täällä puolen?"

    Kaikenlaisen sälän seassa hän arvioi presidentit Mannerheimista Haloseen. Päteväksi osoittautuu vain Kekkonen.

    Saman tien käydään läpi myös ulkoministereitä. Jälleen ainoa pätevä on aatetoveri Keijo Korhonen ja hieman armoa saavat kepulaiset Karjalainen ja Väyrynen. Muut lytätään.

    Äänestä

  • Juhani Suomen aivo kirjoitti:

    Kekkonen on Juhanin jumala muut ovat kehitysvammaisia

    Mannerheimin palvojilla on taas vaikeaa, pitää alkaa mölisemään ja käymään henkilöön.

    Tätä tuskaa on ilo seurata.

    1Äänestä

  • Juhani Suomi kirjoitti:

    on väitellyt historiasta ja arvostettu tkija. Urho Kekkosesta hän on julkaissut monumentaalisen, 8 osaa, tutkimussarjan ja pari kirjaa myös Mauno Koivistosta.

    Oli niissä kirjoissaan fanaattinen UKK:n puolustaja ja Koiviston mollaaja!

    Äänestä

  • Hah hah haaaaa! kirjoitti:

    Mannerheimin palvojilla on taas vaikeaa, pitää alkaa mölisemään ja käymään henkilöön.

    Tätä tuskaa on ilo seurata.

    UKK:n palvojalla on taas vaikeaa, pitää alkaa mölisemään ja käymään henkilöön.

    .

    Ei tässä ole pienintäkään tuskaa ja sen toki olisi voinut etukäteen arvata, että pieninkin Tiltua jurppiva ihmettely on hänelle ”silkkaa mölinää”! Siitä voi arvata keskustelun tason Tiltun kera!

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    UKK:n palvojalla on taas vaikeaa, pitää alkaa mölisemään ja käymään henkilöön.

    Tätä tuskaa on ilo seurata.

    Te Mannerheim-kultistit tässä olette mölisseet. Vai onko se yksinäinen mannerheiminsaappaannuolija vastailemassa itselleen, kuka tästä nyt tietää. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Oli niissä kirjoissaan fanaattinen UKK:n puolustaja ja Koiviston mollaaja!

    Taitaa olla myös Putinin ihailija! Vaarallinen kaveri! Hänen teoksensa ovat aina olleet poliittisvärisiä ja aina vasemmalle kallellaan!

    Äänestä

  • oli tai ei kirjoitti:

    Ärsyttävä kaveri kuitenkin. Govorovin kirjailijavessaa haluaa. Joko se on neljästäsadasya eurosta palkintoraha kohonnut.

    Jos ihminen kehtaa arvostella vaikka faktojen perusteella Mannerheimia, ei hän voi olla muuta kuin ärsyttävä rienaaja ja mitä todennäköisimmin tulipalokommunisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00351 kirjoitti:

    Jos ihminen kehtaa arvostella vaikka faktojen perusteella Mannerheimia, ei hän voi olla muuta kuin ärsyttävä rienaaja ja mitä todennäköisimmin tulipalokommunisti.

    Mannerheimin kritisoiminen on pyhäinhävästys

    Äänestä

tutkitaan.

Toisaalta Mannerheimin ikävät puolet ovat olleet hyvin tiedossa. Niitä on kuitenkin yleensä käsitelty melko varoen ja pieteetillä asianomaista kohtaan.
Ikävien asioiden korostamisella taataan tietysti myynti ja Mannerheimia vihaavien taputukset.

"Mannerheimista luotu jopa hieman yli-inhimillinen kuva koitui kuitenkin kansakunnan pelastukseksi aselevon jälkeisinä viikkoina, Suomi arvioi. Se piti kansan koossa."

On tietysti hyvä, että pätevä tutkija julkaisee kriittisen arvion Marskista. On jo aikakin.

Voi olla, että syttyy melkoinen kirjasota. Mannerheimia on tutkinut moni muukin.

Äänestä

Viimeiset vuotensa Mannerheim vietti ulkomailla. Vaikka Neuvostoliitto ei häntä vaatinut sotasyyllisenä tuomittavaksi, marsalkka pelkäsi kostoa. Hän näki painajaisia, joissa joutui neuvostojohtaja Josif Stalinin armoille. Unet päättyivät kidutukseen.
Pidättäjille Mannerheim ei aikonut antautua. Hän kuljetti myrkkykapselia mukanaan.

- Pelko ajoi Mannerheimin vapaaehtoiseen maanpakoon. Hän pelkäsi Suomen menettävän itsenäisyytensä, "bolshevismin saavan vallan Suomessa" sekä sitä, että hänet viedään väkivalloin Neuvostoliittoon. Siksi hän ei tuntenut oloaan täysin turvalliseksi edes Ruotsissa.

Äänestä
  • vietti talvet lääkärin määräyksestä -47 alkaen. Hänen keuhkonsa eivät oikein kestäneet Suomen ilmastoa.

    Kesät M. vietti Suomessa.

    Jos nuo väitteet ovat Juhani Suomen esittämiä, niin heikot ovat tiedot.

    Äänestä

  • Sveitsissä Marski kirjoitti:

    vietti talvet lääkärin määräyksestä -47 alkaen. Hänen keuhkonsa eivät oikein kestäneet Suomen ilmastoa.

    Vanhalla iällä eivät kestäneet. Nuorena poikana hänellä ei ollut mitään ongelmia pohjoisen ilmaston kanssa.

    Äänestä

  • Sveitsissä Marski kirjoitti:

    vietti talvet lääkärin määräyksestä -47 alkaen. Hänen keuhkonsa eivät oikein kestäneet Suomen ilmastoa.

    Kesät M. vietti Suomessa.

    Jos nuo väitteet ovat Juhani Suomen esittämiä, niin heikot ovat tiedot.

    Oikeammin. Ja siis kielikuva,ei kirjaimellisesti otettavaksi, vaikka niinkin voisi varmaan tehdä.

    Äänestä

  • ” Pidättäjille Mannerheim ei aikonut antautua. Hän kuljetti myrkkykapselia mukanaan.”

    Eikä ollut niin tehdessään hyvässä seurassa monen johtajan joukossa. Vankeutta N-Liitossa pidettiin kuolemaakin pahempana ja syystäkin!

    ”- Pelko ajoi Mannerheimin vapaaehtoiseen maanpakoon. Hän pelkäsi Suomen menettävän itsenäisyytensä, "bolshevismin saavan vallan Suomessa" sekä sitä, että hänet viedään väkivalloin Neuvostoliittoon. Siksi hän ei tuntenut oloaan täysin turvalliseksi edes Ruotsissa.”

    Toki Sveitsi oli tässäkin suhteessa turvallisempi maa. Lisäksi Sveitsissä hän oli yleisölle tuntematon henkilö ja sai olla omassa rauhassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    ” Pidättäjille Mannerheim ei aikonut antautua. Hän kuljetti myrkkykapselia mukanaan.”

    Eikä ollut niin tehdessään hyvässä seurassa monen johtajan joukossa. Vankeutta N-Liitossa pidettiin kuolemaakin pahempana ja syystäkin!

    ”- Pelko ajoi Mannerheimin vapaaehtoiseen maanpakoon. Hän pelkäsi Suomen menettävän itsenäisyytensä, "bolshevismin saavan vallan Suomessa" sekä sitä, että hänet viedään väkivalloin Neuvostoliittoon. Siksi hän ei tuntenut oloaan täysin turvalliseksi edes Ruotsissa.”

    Toki Sveitsi oli tässäkin suhteessa turvallisempi maa. Lisäksi Sveitsissä hän oli yleisölle tuntematon henkilö ja sai olla omassa rauhassa!

    Taisi pelätä joutuvansa Saksaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Suomi oli Saksan liittolainen siksi hän pelkäsi Neuvostoliiton vaativan häntä luovutettavaksi.
    Täällä järjestettiin pika oikeudenkäynti jossa Ryti otti vastuun ja tuomittiin vankeuteen.

    Äänestä

Prof. Suomi kertoi aamulähetyksen haastattelussa, ettei halunnut puuttua homokorttiin kirjassaan. Kuitenkin rivien välistä tihkui tieto, että piti kirjaan "tehdä hänestä suuri rakastunut (muka hetero) vanhus vielä juuri ennen kuolemaansa". Siltalako vaati? Parin minuutin kulutta taas Suomi väisti homokortin tokaisemalla, että "ikoneilla pitää olla jokin salaisuuskin".

Kun tässä jo 4-6 tietää Juhani Suomen huonoksi historian tekijäksi ja kaikki vanhat valkoisen suomen paskanvääntäjäupseerikirjoittajat vain oikeiksi historian tekijöiksi, niin perustelkaahan asianne!

Äänestä
  • "Kun tässä jo 4-6 tietää Juhani Suomen huonoksi historian tekijäksi ja kaikki vanhat valkoisen suomen paskanvääntäjäupseerikirjoittajat vain oikeiksi historian tekijöiksi, niin perustelkaahan asianne! "

    Kuka tuollaista on väittänyt? Suomi on ansioitunut henkilöhistorioiden tutkija.

    Mannerheimista on kymmeniä elämäkertoja.Useimmissa selvitetään myös Mannerheimin ikäviä puolia, joista Suomi nyt tekee myyntivalttia.Mitään uutta hän ei kuitenkaan esitä, joskin eräät tiedot vaikuttavat heikoilta.

    Mm. Eric Heinrichsin Mannerheim-elämäkerrassa on aika paljon kritiikkiä, joskin kohteliaassa muodossa.

    Mannerheimia ovat tutkineet ainakin venäläiset, ruotsalaiset. anerikkalaiset ja englantilaiset tiedemiehet. Useimpien kokonaiskäsitys on arvostava, joskin myös kritiikkiä esitetään.

    Upseerien laatimia Mannerheim-elämäkertoja on vain muutama. Ne eivät ole tutkimuksia. Sitä vaatimusta ei täytä edes Heinrichsin Mannerheim-elämäkerta, vaikka se hyvin ansiokas onkin.

    Mannerheimia kritsoivat voimakkaasti muistelmissaan mm. kenraalit Österman, Sihvo ja Öhqvist.
    Kovimman kritiikin esittää sotahistorioitsija everstiluutnantti Helge Seppälä.

    Kirjoitit siis taas kerran pelkkää puppua.

    Äänestä

  • Perustele itse!! kirjoitti:

    "Kun tässä jo 4-6 tietää Juhani Suomen huonoksi historian tekijäksi ja kaikki vanhat valkoisen suomen paskanvääntäjäupseerikirjoittajat vain oikeiksi historian tekijöiksi, niin perustelkaahan asianne! "

    Etkö Klenkka osaa enää omia juttujasi laskea tästä ketjusta? Minäkin osaan laskea että ainakin neljä on sinun jalkarättimehustasi sikiäviä.

    Toiseksi Helge Seppälän elämä oli 100% kapiaisen ura. Eikä se sinusta ole upseerihistorian kirjoittaja?

    Kolmanneksi sitten perään taas se Valehtelet!

    Äänestä

  • hiiihiiii kirjoitti:

    tiedä. Siihen solvaukseen turvaudutaan aina kun tieto ei riitä.

    Olen todennut, että kenraalitkin ovat kritisoineet Mannerheimia.

    Helge Seppälä jäi eläkkeelle 1974 ja julkaisi sen jälkeen kriittiset tutkimuksensa kuten "Suomi hyökkääjänä" ja "Suomi miehittäjänä" sekä "Asemasodasta katkeraan rauhaan". Myös Oeschin elämäkerrassa hän esitti voimakasta kritiikkiä Mannerheimia kohtaan.

    Äänestä

  • Klenkoista en kirjoitti:

    Oliko Helge Seppälä siis historiaa harrastava upseeri, vai kirjoitti vain historiasta upseerina?

    Äänestä

  • Miksi? Sinähän itse pidät, juurikaan perustelematta, tätä Kekkosen gloorian kiilloittelijaa erinomaisena yhtälailla vähin perustein! Tämä on keskustelupalsta!

    Äänestä

  • Perustele itse!! kirjoitti:

    "Kun tässä jo 4-6 tietää Juhani Suomen huonoksi historian tekijäksi ja kaikki vanhat valkoisen suomen paskanvääntäjäupseerikirjoittajat vain oikeiksi historian tekijöiksi, niin perustelkaahan asianne! "

    Kuka tuollaista on väittänyt? Suomi on ansioitunut henkilöhistorioiden tutkija.

    Mannerheimista on kymmeniä elämäkertoja.Useimmissa selvitetään myös Mannerheimin ikäviä puolia, joista Suomi nyt tekee myyntivalttia.Mitään uutta hän ei kuitenkaan esitä, joskin eräät tiedot vaikuttavat heikoilta.

    Mm. Eric Heinrichsin Mannerheim-elämäkerrassa on aika paljon kritiikkiä, joskin kohteliaassa muodossa.

    Mannerheimia ovat tutkineet ainakin venäläiset, ruotsalaiset. anerikkalaiset ja englantilaiset tiedemiehet. Useimpien kokonaiskäsitys on arvostava, joskin myös kritiikkiä esitetään.

    Upseerien laatimia Mannerheim-elämäkertoja on vain muutama. Ne eivät ole tutkimuksia. Sitä vaatimusta ei täytä edes Heinrichsin Mannerheim-elämäkerta, vaikka se hyvin ansiokas onkin.

    Mannerheimia kritsoivat voimakkaasti muistelmissaan mm. kenraalit Österman, Sihvo ja Öhqvist.
    Kovimman kritiikin esittää sotahistorioitsija everstiluutnantti Helge Seppälä.

    Kirjoitit siis taas kerran pelkkää puppua.

    ” Kirjoitit siis taas kerran pelkkää puppua.”

    Vain venäläisen Tiltun mielestä! Se on pikemminkin tunnustus kuin moite!

    Äänestä

Kaikki Juhani Suomin kirjoittama ja sanoma on luettava ja kuultava Kekkos-prisman läpi. Kekkonen on hänen kotijumalansa, jonka alttarille hän uhraa kaiken muun.

Mannerheimin ja Kekkosen suhde oli vähintään traumaattinen.

Äänestä
  • "Mannerheimin ja Kekkosen suhde oli vähintään traumaattinen. "

    Marskin kannalta Kekkonen oli kyllä sivuhenkilö sodan päättymiseen asti.
    Merkittäväksi hän kohosi sodanjälkeisten hallitusten oikeusministerinä ja myöhemmin pääministerinä.

    Muistelmissaan M. ei edes mainitse Kekkosta.

    Äänestä

  • Olikohan noin? kirjoitti:

    "Mannerheimin ja Kekkosen suhde oli vähintään traumaattinen. "

    Marskin kannalta Kekkonen oli kyllä sivuhenkilö sodan päättymiseen asti.
    Merkittäväksi hän kohosi sodanjälkeisten hallitusten oikeusministerinä ja myöhemmin pääministerinä.

    Muistelmissaan M. ei edes mainitse Kekkosta.

    Kekkonen oli laittoman sotasyyllisyysoikeudenkäynnin takapiru, minkä Mannerheim varmasti tiesi. Se liippasi Mannerheimia niin liki kuin vain voi. Suomen muu sodanaikainen valtion- ja sodanjohto, Mannerheimin kollegat ja alaiset, pidätettiin laittomasti ja tuomittiin Kekkosen junaileman taannehtivan lainsäädännön perusteella.

    Traumaattisen suhteen ei tarvitse olla pitkä. Mielestäni se, että Mannerheim ei mainitse Kekkosta muistelmissaan kertoo aika lailla tuosta suhteesta.

    Äänestä

  • hosikel kirjoitti:

    istui valvontakomission vaatimuksesta. Paasikivi ja Kekkonen toteuttivat sen, koska katsoivat olevan parempi, että se hoidetaan Suomessa eikä Moskovassa.

    Syytetyt ja tuomiot määräsi valvontakomissio. Kyllä M. sen tiesi.

    M. jätti ilmeisen tietoisesti muistelmistaan pois nimiä, joita ei arvostanut tai piti merkityksettöminä. Kekkonen liene ollut josain määrinmolempia.

    Muistelmissaan M. käsittelee vain hieman lakia sotasyyllisyydestä. Se oli hänelle hyvin arka paikka, koska hän tiesi ilman muuta kuuluvansa syytettyjen joukkoon ja vähintään yhtä perustellusti kuin Ryti.

    Äänestä

  • Sotasyyllisoikeus kirjoitti:

    Ero on siinä, että opportunisti Kekkonen teki tekosensa riemuiten ja oli prosessin aktiivi; se edesauttoi hänen tukkoon mennyttä uraputkeaan. Vanhasuomalainen Paasikivi taas pyristeli laittomaksi tietämäänsä prosessia vastaan minkä voi ja kärsi ankaria omantunnontuskia tuomittujen, erityisesti Rydin, takia kuten mm. hänen päiväkirjansa tietävät kertoa.

    näkemys. Tuskinpa Kekkonen vastuuhenkilönä mistään "riemuitsi". Jonkun oli homma hoidettava ja hän hoiti.
    Paasikivi taas melskasi kaikista asioista, mutta teki aina lopulta niin kuin valvontakomissio halusi.

    2Äänestä

  • Aika värittynyt kirjoitti:

    näkemys. Tuskinpa Kekkonen vastuuhenkilönä mistään "riemuitsi". Jonkun oli homma hoidettava ja hän hoiti.
    Paasikivi taas melskasi kaikista asioista, mutta teki aina lopulta niin kuin valvontakomissio halusi.

    Lue Paasikiven päiväkirjat, luulet vähemmän. Paasikivi oli Valvontakomissiolle (neuvostoliittolaiset ja iso-britannialaiset) pettymys; vanha patkuli osoittautui kovemmaksi luuksi kuin oli kuviteltu. Hän kyllä jousti ja myötäili, mutta aina oli raja, jonka yli hän ei mennyt. "Vissin rajan" yli ei voida mennä, "ennemmin on vaikka kuoltava".

    Fil.tri Lasse Lehtinen kirjoittaa "Kanavassa" 5/2013 ("Paasikiven-Kekkosen linja oli tietoinen harhautus"):
    "Kysymys sotasyyllisyydestä oli Paasikivelle henkilökohtaisesti kovin vaikea asia. Hän harasi vastaan viimeiseen saakka "vuorenpainoisten" tunnontuskien puristuksessa vedoten oikeusvaltion periaatteisiin.
    ---
    Tutkimus on myöhemmin selvittänyt, että oikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli luultua suurempi. Tiesikö pääministeri Paasikivi, että Hertta Kuusisen eduskunnassa lukema kommunistien välikysymys oli itse asiassa oikeusministeri Urho Kekkosen kirjoittama?"

    Tähän artikkeliin kannattaa tutustua kokonaisuudessaankin.

    Äänestä

Olisi hyvä tehdä myös kaikenkattava, historiallisiin faktoihin perustuva tutkimus Suomen ja NL tapahtuista 1938-1948. Tämä 10-vuotis ajanjakso on vielä niin monen huuhaa- tiedon värittämää, että lopullinen, faktoihin perustuva totuus olisi syytä kaivaa jo esiin, olkoonpa tämä totuus sitten Suomen kansalle kuinka mätä tahansa. Eiköhän SUURINOSA (kiihkoisänmaalliset tuskin haluavat kuulla totuutta 200-vuoden kuluttuakaan) Suomen kansasta ole jo nyt, 70-vuotta tapahtumien jälkeen valmis kohtaamaan totuuden tuosta vaikeasta ajanjaksosta. Siinä nykyiset myytit ja legendat murtuvat kun asioita aletaan tutkimaan ilman isänmaallista paatosta ja NL/kommunismivihaa.

Äänestä
  • "Olisi hyvä tehdä myös kaikenkattava, historiallisiin faktoihin perustuva tutkimus Suomen ja NL tapahtuista 1938-1948. Tämä 10-vuotis ajanjakso on vielä niin monen huuhaa- tiedon värittämää, että lopullinen, faktoihin perustuva totuus olisi syytä kaivaa jo esiin, olkoonpa tämä totuus sitten Suomen kansalle kuinka mätä tahansa. "

    Tuolta ajalta on sadoittain tutkimuksia historiallisiin faktoihin perustuen. Lue muutama ja kirjoittele sitten.

    Äänestä

  • Menehän kirjastoon!! kirjoitti:

    "Olisi hyvä tehdä myös kaikenkattava, historiallisiin faktoihin perustuva tutkimus Suomen ja NL tapahtuista 1938-1948. Tämä 10-vuotis ajanjakso on vielä niin monen huuhaa- tiedon värittämää, että lopullinen, faktoihin perustuva totuus olisi syytä kaivaa jo esiin, olkoonpa tämä totuus sitten Suomen kansalle kuinka mätä tahansa. "

    Tuolta ajalta on sadoittain tutkimuksia historiallisiin faktoihin perustuen. Lue muutama ja kirjoittele sitten.

    On sadoittain kaikenlaista kirjallista materiaalia, mutta oikeita tutkimuksia "yksissä kansissa" ei yhtään.

    Äänestä

  • Sadoittain...?? kirjoitti:

    On sadoittain kaikenlaista kirjallista materiaalia, mutta oikeita tutkimuksia "yksissä kansissa" ei yhtään.

    "Historiallisia faktoja" löytyy myös Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä...AAAARRRRRRGGGGGGHHHHH!!!

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    perehdytty. Se on tuiki tavallista näillä palstoilla.Tuolta ajalta on yksin väitöskirjoja kymmenittäin. Onko ne sitten tarkasti juuri ajalle 1938-48 sijoittuvia, on toinen juttu.
    Moni kattaa juuri tuon ajan.

    #"Historiallisia faktoja" löytyy myös Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä...#

    Siihenkö Alioppilax juttunsa perustaa?

    Äänestä

  • "Siinä nykyiset myytit ja legendat murtuvat kun asioita aletaan tutkimaan ilman isänmaallista paatosta ja NL/kommunismivihaa. "

    Mahdolliset myytit ja legendat eivät kyllä elä siksi etteikö tutkimustietoa olisi saatavilla vaan siitä huolimatta.

    Erityisesti tuntuu elävän vasemmistolaisten mielissä myytti siitä, että mitään myyttejä ei ole rikottu.

    Äänestä

  • Eipä ole asiaan kirjoitti:

    perehdytty. Se on tuiki tavallista näillä palstoilla.Tuolta ajalta on yksin väitöskirjoja kymmenittäin. Onko ne sitten tarkasti juuri ajalle 1938-48 sijoittuvia, on toinen juttu.
    Moni kattaa juuri tuon ajan.

    #"Historiallisia faktoja" löytyy myös Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä...#

    Siihenkö Alioppilax juttunsa perustaa?

    "...että lopullinen, faktoihin perustuva totuus olisi syytä kaivaa jo esiin,..."

    Heh, heh, heh... oletko oikeasti noin lapsellinen

    Mitään "lopullista totuutta" ei ole, eikä tule, mistään historiallisesta ajanjaksosta.
    On vain erillisiä sirpaleisia tietoja joista kukin voi vetää omia johtopäätöksiään.
    Toiset johtopäätökset kestää paremmin "kritiikkiä" kuin toiset.

    Mikähän mahtaa olla lopputulema näissä tutkimuksissa? Onko nimimerkki "eipä ole asiaan" perehtynyt noihin mainitsemiinsa lähdetietoihin? (nimimerkistä päätellen ei ole perehtynyt). Ovatko esim. kaikki, tai lähes kaikki (tutkijat) yksimielisiä siitä, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan tekemällä sopimuksen NL kanssa jo v.1938 Boris Jartsev neuvotteluiden pohjalta, jossa Suomelta vaadittiin yksiselitistä vastausta siihen kysymykseen, että "minkälaiset takeet Suomi voi antaa NL siitä, että Suomen aluetta ei käytetä kolmannen osapuolen (Saksa) astinlautana hyökkäykseen NL:oon." ??
    Tämä olikin kusinen kysymys suomen silloisille päättäjille. Asiaan kun ei voinut oikein vastata myönteisesti, mutta ei oikein kielteisestikään. Asiaa sitten vatkattiin edestakaisin puolitoista vuotta, kunnes NL lopulta hermostui Suomen hallituksen vitkutteluun asiassa ja päätti kokeilla puna-armeijan avustuksella tehtävää työläisten vallankumousta yhdessä Suomessa hra Kuusisen myötämielisemmän Terijoen hallituksen kanssa.

    et ole historiaan perehtynyt.

    Minulla on tässä kotihyllyissäni satoja tutkimuksia ja muita teoksia ajalta 1938-1948.

    "Ovatko esim. kaikki, tai lähes kaikki (tutkijat) yksimielisiä siitä, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan tekemällä sopimuksen NL kanssa jo v.1938 "

    Hisotriatiede tutkii tapahtuneita asioita, ei kuvitelmia. Jossitteluja varten on kyllä olemasa ns. kontrafaktuaalinen tutkimus, joka siis jossittelee siitä, mitä olisi voinut tapahtua.

    #Boris Jartsev neuvotteluiden pohjalta, jossa Suomelta vaadittiin yksiselitistä vastausta siihen kysymykseen, että "minkälaiset takeet Suomi voi antaa NL siitä, että Suomen aluetta ei käytetä kolmannen osapuolen (Saksa) astinlautana hyökkäykseen NL:oon." ??#

    Siis kuka vaati? NL:n edustajana esiintynyt 2. luokan lähetystösihteeri? Ei Suomella ollut mitään velvoitusta ruveta luovuttelemaan alueitaan tällä perusteella.

    "--kunnes NL lopulta hermostui Suomen hallituksen vitkutteluun asiassa ja päätti kokeilla puna-armeijan avustuksella tehtävää työläisten vallankumousta yhdessä Suomessa hra Kuusisen myötämielisemmän Terijoen hallituksen kanssa. "

    Onpa pötyä. Taustalla oli Saksan lupa MR sopimuksen perusteella.Eikä kyse ollut mistään "työläisten vallankumouksesta", vaan Suomen nopeasta valtauksesta ja sen jälkeen muuttamisesta neuvostotasavallaksi.

    Alioppilax voisi vaikka perehtyä historiaan, jos se kerran kiinnostaa.Nyt ei niitä ole.
    Kuvitelmien esittäminen on sitä kontrafaktuaalista historiaa. jossa voidaan esittää ihan mitä tahansa, kuten A-x tekeekin.

    Äänestä

  • "totuuden" tietäjä kirjoitti:

    Jahas, lopullista totuutta ei siis ole toisen maailmansodan Suomen ja NL aikaisista tapahtumista? Tuo nyt vasta on lapsellista! Jokainen vähänkään asioita tutkinut tietää mikä on lopullinen totuus ko. asiasta. Kun totuus ei ole mieleinen niin se yritetään laillasi kieltää.

    Totuuksia, joiden kumoamiseksi en ole saanut vielä tähänmennessä varteenotettavia, loogisia ja uskottavia vastauksia:

    Suomi itse tieten tahtoen ajautui talvisotaan, koska ei halunnut/pystynyt vakuuttamaan NL siitä, ettei Saksa käytä Suomen aluetta hyökkäykseen NL:oon.

    Talvisota ei ollut NL yksipuolinen hyökkäyssota suomea vastaan, vaan avustusoperaatio jonka tarkoituksena oli tukea Suomen työläisiä nousemaan vallankumoukseen "valkosuomalaisia" vastaan. Mikään valtio ei lähde täysimittaiseen yksipuoliseen miehityssotaan TALVELLA, jolloin kaikki valtit ovat puolustajan käsissä, ainakin Suomenkaltaisessa laajassa metsäisessä maassa.

    NL hylkäsi mahdollisuuden Suomen sovjetisoimiseen tammi-helmikuussa 1940, koska ilman laajaa Suomen työläisten kannatusta asialle tehtävän katsottiin olevan saatuu hyötyyn nähden liian raskas sotilaallisesti.

    Suomi vastoin Moskovan rauhansopimusta (joka kielsi molempia rauhansopimuksen osapuolia olemaan liittoutumatta kolmannen tahon/valtion kanssa toista sopimuksen osapuolta vastaan) kanssa alkoi suunnitella yhteistä sotaretkeä Saksan kanssa loppuvuodesta 1940. Suomi ei siis ajatellutkaan pysyä puolueettomana tulevassa NL-Saksa sodassa.

    Suomen itsenäisyys turvattiin "virallisesti" Teheranin konfrenssissa 1943. Tämä oli NL helppo päätös, koska se oli jo 1940 luopunut aikeista sovjetisoida Suomi.

    Oikeistopiirit pitivät yllä ryssävihaa koko sodan ajan ja ennenkin sitä. Tämä tuli kalliiksi suomalaisille niin kaatuneina kuin aluemenetyksinäkin. Rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä lievin tuomioin. Saatuun Suomen kansalle aiheutettuun vahinkoon nähden olisi ainakin 10-20 suurinta roistoa (hallituksen jäsentä, mukaan lukien Ryti)pitänyt teloittaa. Missään muualla sotaakäyneissä (hävinneissä)maissa ei asiassa lepsuiltu niinkuin Suomessa. Tämä osaltaan on vaikuttanut siihen, ettei Suomessa vieläkään ymmärretä (lievien tuomioidensa takia) ketkä todella olivat konnia tässä asiassa. Teloitustuomiot omisivat tehneet sen kaikille selviksi, kuten Nunbergin oikeuden käynti teki Saksalaisille. Harvat siellä pitää Göringiä tai Ribbentroppia suurina Saksalaisina ihmisinä.

    Äänestä

  • Sotket asiaa, koska kirjoitti:

    Valehtelet! Sinulla on Korkeajännityksiä ja Suosikkia hyllyssäsi. Reuhdot täällä muka "jonakin tietäjänä" kun osaat huutaa Valehtelet! Sun tiedot on laitettu niin kymmeniä kertoja nippuun ja puristettu sun omiksi harha-aivojesi tuotteiksi. Siinä ei ole auttanut, vaikka huudat kymmenen kertaa Valehtelet! Olet tyhjä kuori, johon ei kannata kenenkään historiasta perillä olevan tuhlata aikaansa.

    Äänestä

  • Olet alaston tyhjä kirjoitti:

    siitä, miten avuttomia nämä höpöpojat ovat. Kun ei ole tietoa, on jäljellä vain nuo typerät häiriköinnit.

    Saitko Alioppilax tästä jotain apua? Käsittääkseni sentään pyrit asialliseen keskusteluun, vaikka osaaminen on lapsenkengissä.

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    Jahas, lopullista totuutta ei siis ole toisen maailmansodan Suomen ja NL aikaisista tapahtumista? Tuo nyt vasta on lapsellista! Jokainen vähänkään asioita tutkinut tietää mikä on lopullinen totuus ko. asiasta. Kun totuus ei ole mieleinen niin se yritetään laillasi kieltää.

    Totuuksia, joiden kumoamiseksi en ole saanut vielä tähänmennessä varteenotettavia, loogisia ja uskottavia vastauksia:

    Suomi itse tieten tahtoen ajautui talvisotaan, koska ei halunnut/pystynyt vakuuttamaan NL siitä, ettei Saksa käytä Suomen aluetta hyökkäykseen NL:oon.

    Talvisota ei ollut NL yksipuolinen hyökkäyssota suomea vastaan, vaan avustusoperaatio jonka tarkoituksena oli tukea Suomen työläisiä nousemaan vallankumoukseen "valkosuomalaisia" vastaan. Mikään valtio ei lähde täysimittaiseen yksipuoliseen miehityssotaan TALVELLA, jolloin kaikki valtit ovat puolustajan käsissä, ainakin Suomenkaltaisessa laajassa metsäisessä maassa.

    NL hylkäsi mahdollisuuden Suomen sovjetisoimiseen tammi-helmikuussa 1940, koska ilman laajaa Suomen työläisten kannatusta asialle tehtävän katsottiin olevan saatuu hyötyyn nähden liian raskas sotilaallisesti.

    Suomi vastoin Moskovan rauhansopimusta (joka kielsi molempia rauhansopimuksen osapuolia olemaan liittoutumatta kolmannen tahon/valtion kanssa toista sopimuksen osapuolta vastaan) kanssa alkoi suunnitella yhteistä sotaretkeä Saksan kanssa loppuvuodesta 1940. Suomi ei siis ajatellutkaan pysyä puolueettomana tulevassa NL-Saksa sodassa.

    Suomen itsenäisyys turvattiin "virallisesti" Teheranin konfrenssissa 1943. Tämä oli NL helppo päätös, koska se oli jo 1940 luopunut aikeista sovjetisoida Suomi.

    Oikeistopiirit pitivät yllä ryssävihaa koko sodan ajan ja ennenkin sitä. Tämä tuli kalliiksi suomalaisille niin kaatuneina kuin aluemenetyksinäkin. Rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä lievin tuomioin. Saatuun Suomen kansalle aiheutettuun vahinkoon nähden olisi ainakin 10-20 suurinta roistoa (hallituksen jäsentä, mukaan lukien Ryti)pitänyt teloittaa. Missään muualla sotaakäyneissä (hävinneissä)maissa ei asiassa lepsuiltu niinkuin Suomessa. Tämä osaltaan on vaikuttanut siihen, ettei Suomessa vieläkään ymmärretä (lievien tuomioidensa takia) ketkä todella olivat konnia tässä asiassa. Teloitustuomiot omisivat tehneet sen kaikille selviksi, kuten Nunbergin oikeuden käynti teki Saksalaisille. Harvat siellä pitää Göringiä tai Ribbentroppia suurina Saksalaisina ihmisinä.

    Siinä taas stallari "totuus" jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa vain SKP:n kiertokirjeet ja tiekkari

    Äänestä

  • Sotket asiaa, koska kirjoitti:

    et ole historiaan perehtynyt.

    Minulla on tässä kotihyllyissäni satoja tutkimuksia ja muita teoksia ajalta 1938-1948.

    "Ovatko esim. kaikki, tai lähes kaikki (tutkijat) yksimielisiä siitä, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan tekemällä sopimuksen NL kanssa jo v.1938 "

    Hisotriatiede tutkii tapahtuneita asioita, ei kuvitelmia. Jossitteluja varten on kyllä olemasa ns. kontrafaktuaalinen tutkimus, joka siis jossittelee siitä, mitä olisi voinut tapahtua.

    #Boris Jartsev neuvotteluiden pohjalta, jossa Suomelta vaadittiin yksiselitistä vastausta siihen kysymykseen, että "minkälaiset takeet Suomi voi antaa NL siitä, että Suomen aluetta ei käytetä kolmannen osapuolen (Saksa) astinlautana hyökkäykseen NL:oon." ??#

    Siis kuka vaati? NL:n edustajana esiintynyt 2. luokan lähetystösihteeri? Ei Suomella ollut mitään velvoitusta ruveta luovuttelemaan alueitaan tällä perusteella.

    "--kunnes NL lopulta hermostui Suomen hallituksen vitkutteluun asiassa ja päätti kokeilla puna-armeijan avustuksella tehtävää työläisten vallankumousta yhdessä Suomessa hra Kuusisen myötämielisemmän Terijoen hallituksen kanssa. "

    Onpa pötyä. Taustalla oli Saksan lupa MR sopimuksen perusteella.Eikä kyse ollut mistään "työläisten vallankumouksesta", vaan Suomen nopeasta valtauksesta ja sen jälkeen muuttamisesta neuvostotasavallaksi.

    Alioppilax voisi vaikka perehtyä historiaan, jos se kerran kiinnostaa.Nyt ei niitä ole.
    Kuvitelmien esittäminen on sitä kontrafaktuaalista historiaa. jossa voidaan esittää ihan mitä tahansa, kuten A-x tekeekin.

    Höpöhöpö tarinointia nimimerkiltä "sotket asiaa koska".
    Tuntuu, että toistat vain samoja valheita mitä sinulle on syötetty vuosikaudet ja pidät nyt niitä sitten totena. Jos olet niin yksinkertainen että nielaset kaiken lukemasi kritiikittömästi ja laput silmillä niin ei voi kuin valittaa. Mikäli pidät mielipiteitäni kuvitelmina, etkä faktoina, sinun tulisi ne vakuuttavasti osata kumota. Olisitkin ensimmäinen joka niin tekee!
    Historian kirjoitus muuttuu, kun uutta tietämystä tulee. Vanhat totuudet eivät enää (välttämättä)pidä paikkaansa. Ihmisen pitää myös osata erottaa mahdollinen valheellisuus ja epäkuranttisuus vanhoista historian kirjoituksista ja tarkastella asiaa tämän päivän näkökulmasta ja tämänpäivän tietojen valossa.
    On selvää, että lähimmän 20-vuoden kuluessa historian kirjoitus Suomen ja NL välisestä sodasta ja sotaan johtaneista syistä tulevat kokemaan suuren muutoksen. Kuva tapahtumista tulee muotoutumaan vähemmän Suomea mairittelevaan suuntaan, valitettavasti.

    Ps. Boris Jartsevilla oli NL korkeimnan johdon siunaus aloittaa alustavat neuvottelut Suomen silloisen hallituksen kanssa. Suomen hallitus siis tiesi keväällä 1938 mitä NL hallitus Suomelta haluaa: takuita siitä, ettei Suomi liittoudu Saksan kanssa ja anna maa-aluettaan saksan sotavoimien käyttöön.

    "Tuntuu, että toistat vain samoja valheita mitä sinulle on syötetty vuosikaudet ja pidät nyt niitä sitten totena. "

    Minulle ei kukaan syötä mitään, vaan tunnen suuren määrän korkean tason tutkimuksia ja kirjoitan niiden perusteella. Sinä olet malliesimerkki syötetyn propagandan tarjoilusta.

    Sinä Alioppilax olet vielä kaukana edes tyydyttävästä asiantuntemuksesta.

    Suomen hallituksella ei esimerkiksi ollut oikeus luovuttaa alueitaan ilman eduskunnan suostumusta, oli sitten kyse mistä tahansa.

    Ja edustaa lähetystösihteeri sitten ketä tahansa, pitää asialla olla hallitus, ennen kuin vaatimukset voidaan edes ottaa vakavasti.
    Saksa ei millään tavalla uhannut NL:a Suomen kautta -38, mikä Moskovassa hyvin tiedettiin. Saksan mielenkiinto oli Keski-Euroopassa.

    Lisäksi Suomi torjui Saksan esittämän hyökkäämättömyyssopimuksen.

    Äänestä

  • totuus2 kirjoitti:

    Siinä taas stallari "totuus" jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa vain SKP:n kiertokirjeet ja tiekkari

    Näin oikeiston miehenä voin kyllä sanoa että alioppilaxin kirjoitus on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja järkeenkäypä. Voittaa valkoretardien pelkkiin toiveisiin, r*yssävihaan ja satuiluun perustuvat sepustukset 100-0.

    Äänestä

  • Vai oikein tuntuu!! kirjoitti:

    "Tuntuu, että toistat vain samoja valheita mitä sinulle on syötetty vuosikaudet ja pidät nyt niitä sitten totena. "

    Minulle ei kukaan syötä mitään, vaan tunnen suuren määrän korkean tason tutkimuksia ja kirjoitan niiden perusteella. Sinä olet malliesimerkki syötetyn propagandan tarjoilusta.

    Sinä Alioppilax olet vielä kaukana edes tyydyttävästä asiantuntemuksesta.

    Suomen hallituksella ei esimerkiksi ollut oikeus luovuttaa alueitaan ilman eduskunnan suostumusta, oli sitten kyse mistä tahansa.

    Ja edustaa lähetystösihteeri sitten ketä tahansa, pitää asialla olla hallitus, ennen kuin vaatimukset voidaan edes ottaa vakavasti.
    Saksa ei millään tavalla uhannut NL:a Suomen kautta -38, mikä Moskovassa hyvin tiedettiin. Saksan mielenkiinto oli Keski-Euroopassa.

    Lisäksi Suomi torjui Saksan esittämän hyökkäämättömyyssopimuksen.

    No niinhän tämä tietysti menee, että kun ylistetään Suomen saavutuksia sodassa, niin se on hyvää ja asiantuntevaa kirjoittamista. Jos asiaan suhtautuu neutraalisti, niin se alkaa olla jo epäilyttävää. Jos jopa ymmärtää NL motiiveja niin se on sitten jo kamalaa stallarismia ja Suomen Pyhän talvisodan ja jatkosodan rienaamista ja kaatuneiden häpäisemistä. Mutta kaikesta huolimatta itsenäisyys säilyi, aivan kuten nyt EU:ssa kin on itsenäisyys säilynyt!

    Äänestä

  • Hyvä esimerkki kirjoitti:

    siitä, miten avuttomia nämä höpöpojat ovat. Kun ei ole tietoa, on jäljellä vain nuo typerät häiriköinnit.

    Saitko Alioppilax tästä jotain apua? Käsittääkseni sentään pyrit asialliseen keskusteluun, vaikka osaaminen on lapsenkengissä.

    Jaa, se meni sulla taas avuttomaksi höåöhöåöhomopoika tyyppiseksi naljailuksi? Sen taakse sinä Putkinen= Klenkka olet paennut jo 24 vuotta!

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    No niinhän tämä tietysti menee, että kun ylistetään Suomen saavutuksia sodassa, niin se on hyvää ja asiantuntevaa kirjoittamista. Jos asiaan suhtautuu neutraalisti, niin se alkaa olla jo epäilyttävää. Jos jopa ymmärtää NL motiiveja niin se on sitten jo kamalaa stallarismia ja Suomen Pyhän talvisodan ja jatkosodan rienaamista ja kaatuneiden häpäisemistä. Mutta kaikesta huolimatta itsenäisyys säilyi, aivan kuten nyt EU:ssa kin on itsenäisyys säilynyt!

    ,,,,aivan kuten nyt EU:ssa kin on itsenäisyys säilynyt! ,,,,

    Toistaiseksi on nimellinen sellailnen säilynyt mutta kuinka kauan säilyy sekään. Jos lainsäädännöstä tulee ulkoa n. 80 % niin onko maa silloin enää itsenäinen. Miten määrittelet siinä tapauksessa itsenäisyyden?

    Äänestä

  • sortin sakkia kirjoitti:

    Heh heh...nimellinen se itsenäisyys oli YYA-Suomessakin. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä että silloin oli ihmisillä työtä, kun NL osti lähes kaiken roinan mitä Suomi pystyi vain valmistamaan. Vaikuttaa oikein siltä, ettei Suomi osaa oikeen elää muuten kuin näennäisitsenäisyydessä. Milloin kumarretaan Moskovaan (tosin Moskovaan oli pakko kumartaa), milloin Brysseliin! Oikeata itsenäisyyttä harjoitettiin vain 1918-1944 ja 1992-1995. Kyllä Suomessa osataan sählätä asiat!
    "Kovin nopsaan mä ymmärrä en, mutta on se ihanaa, kuinka asiat minulle jälkikäteen selviää" J.K.Paasikiven aforismi Suomalaisesta poliittisesta päätöksentekemisestä.

    Äänestä

  • asiaahan tuo on! kirjoitti:

    Näin oikeiston miehenä voin kyllä sanoa että alioppilaxin kirjoitus on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja järkeenkäypä. Voittaa valkoretardien pelkkiin toiveisiin, r*yssävihaan ja satuiluun perustuvat sepustukset 100-0.

    "Talvisota ei ollut NL yksipuolinen hyökkäyssota suomea vastaan, vaan avustusoperaatio jonka tarkoituksena oli tukea Suomen työläisiä nousemaan vallankumoukseen "valkosuomalaisia" vastaan. Mikään valtio ei lähde täysimittaiseen yksipuoliseen miehityssotaan TALVELLA, jolloin kaikki valtit ovat puolustajan käsissä, ainakin Suomenkaltaisessa laajassa metsäisessä maassa."

    Puhdasta pötyä on tuo ja jatko on samaa. Tarjotaan äärivasemmiston suorastaan lapsellista propagandaa, josta touus on hyvin kaukana.

    Äänestä

  • lkilkilik, kirjoitti:

    Jaa, se meni sulla taas avuttomaksi höåöhöåöhomopoika tyyppiseksi naljailuksi? Sen taakse sinä Putkinen= Klenkka olet paennut jo 24 vuotta!

    antisi keskusteluun? Osoita yksikin asiallinen puheenvuorosi.

    Äänestä

  • Oikeino asiaa? kirjoitti:

    "Talvisota ei ollut NL yksipuolinen hyökkäyssota suomea vastaan, vaan avustusoperaatio jonka tarkoituksena oli tukea Suomen työläisiä nousemaan vallankumoukseen "valkosuomalaisia" vastaan. Mikään valtio ei lähde täysimittaiseen yksipuoliseen miehityssotaan TALVELLA, jolloin kaikki valtit ovat puolustajan käsissä, ainakin Suomenkaltaisessa laajassa metsäisessä maassa."

    Puhdasta pötyä on tuo ja jatko on samaa. Tarjotaan äärivasemmiston suorastaan lapsellista propagandaa, josta touus on hyvin kaukana.

    Ei kommunistiherra mussikkaa säästänyt. Julmempi oli kuin suurmaanomistaja aiempana orja- aikana tai mongooliherra. Ruskeasilmäinen aron mussikka on aina saanut kovimman kohtalon. Kommunistiherra määräsi aron poloisen talvella kylmettymään ja Suomen metsään kuolemaan.

    Kommunistiherra luuli suomalaisenkin olevan tahdoton, mutta siinä meni pieleen. Kommunistiherraa vain kuunteli muutama tahdoton tuulenhaistelija, ei muut.

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    Heh heh...nimellinen se itsenäisyys oli YYA-Suomessakin. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä että silloin oli ihmisillä työtä, kun NL osti lähes kaiken roinan mitä Suomi pystyi vain valmistamaan. Vaikuttaa oikein siltä, ettei Suomi osaa oikeen elää muuten kuin näennäisitsenäisyydessä. Milloin kumarretaan Moskovaan (tosin Moskovaan oli pakko kumartaa), milloin Brysseliin! Oikeata itsenäisyyttä harjoitettiin vain 1918-1944 ja 1992-1995. Kyllä Suomessa osataan sählätä asiat!
    "Kovin nopsaan mä ymmärrä en, mutta on se ihanaa, kuinka asiat minulle jälkikäteen selviää" J.K.Paasikiven aforismi Suomalaisesta poliittisesta päätöksentekemisestä.

    Muutama epäitsenäinen tuulenhaistelija meilläkin on, siksi sinäkin tänne satuilet. Kyllä arolle on aina huonompikin tavara kelvannut. Aron poika on aina joutunut tyytymään siihen mitä käsketään. Kommunistiherra se oli tuolloin joka kaiken nälkäiselle mussikalle määräsi ja söi itse ruuatkin. Katso kuvista kuinka laiha on mussikka ja kuinka lihava Stalin ja Zdanov.

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    "Historiallisia faktoja" löytyy myös Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä...AAAARRRRRRGGGGGGHHHHH!!!

    ""Historiallisia faktoja" löytyy myös Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä...AAAARRRRRRGGGGGGHHHHH!!! "

    Ja Pirkkalan opintomonisteesta. Keskity sinä siihen:-)

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    Heh heh...nimellinen se itsenäisyys oli YYA-Suomessakin. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä että silloin oli ihmisillä työtä, kun NL osti lähes kaiken roinan mitä Suomi pystyi vain valmistamaan. Vaikuttaa oikein siltä, ettei Suomi osaa oikeen elää muuten kuin näennäisitsenäisyydessä. Milloin kumarretaan Moskovaan (tosin Moskovaan oli pakko kumartaa), milloin Brysseliin! Oikeata itsenäisyyttä harjoitettiin vain 1918-1944 ja 1992-1995. Kyllä Suomessa osataan sählätä asiat!
    "Kovin nopsaan mä ymmärrä en, mutta on se ihanaa, kuinka asiat minulle jälkikäteen selviää" J.K.Paasikiven aforismi Suomalaisesta poliittisesta päätöksentekemisestä.

    "Oikeata itsenäisyyttä harjoitettiin vain 1918-1944 ja 1992-1995. Kyllä Suomessa osataan sählätä asiat!"

    Todellista itsenäisyyttä elettiin oikeasti vuodet 1918-1944 JA 1991 -->. Toivottavasti enää ei olle rähmällään jatkossa enää mihinkään suuntaan!

    "En tiedä, mitä mieltä olen ennen kuin tutkin NKP:n historiaa!" Nimimerkki Alioppilaxin aforismi Suomen historiasta:-)

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    Jahas, lopullista totuutta ei siis ole toisen maailmansodan Suomen ja NL aikaisista tapahtumista? Tuo nyt vasta on lapsellista! Jokainen vähänkään asioita tutkinut tietää mikä on lopullinen totuus ko. asiasta. Kun totuus ei ole mieleinen niin se yritetään laillasi kieltää.

    Totuuksia, joiden kumoamiseksi en ole saanut vielä tähänmennessä varteenotettavia, loogisia ja uskottavia vastauksia:

    Suomi itse tieten tahtoen ajautui talvisotaan, koska ei halunnut/pystynyt vakuuttamaan NL siitä, ettei Saksa käytä Suomen aluetta hyökkäykseen NL:oon.

    Talvisota ei ollut NL yksipuolinen hyökkäyssota suomea vastaan, vaan avustusoperaatio jonka tarkoituksena oli tukea Suomen työläisiä nousemaan vallankumoukseen "valkosuomalaisia" vastaan. Mikään valtio ei lähde täysimittaiseen yksipuoliseen miehityssotaan TALVELLA, jolloin kaikki valtit ovat puolustajan käsissä, ainakin Suomenkaltaisessa laajassa metsäisessä maassa.

    NL hylkäsi mahdollisuuden Suomen sovjetisoimiseen tammi-helmikuussa 1940, koska ilman laajaa Suomen työläisten kannatusta asialle tehtävän katsottiin olevan saatuu hyötyyn nähden liian raskas sotilaallisesti.

    Suomi vastoin Moskovan rauhansopimusta (joka kielsi molempia rauhansopimuksen osapuolia olemaan liittoutumatta kolmannen tahon/valtion kanssa toista sopimuksen osapuolta vastaan) kanssa alkoi suunnitella yhteistä sotaretkeä Saksan kanssa loppuvuodesta 1940. Suomi ei siis ajatellutkaan pysyä puolueettomana tulevassa NL-Saksa sodassa.

    Suomen itsenäisyys turvattiin "virallisesti" Teheranin konfrenssissa 1943. Tämä oli NL helppo päätös, koska se oli jo 1940 luopunut aikeista sovjetisoida Suomi.

    Oikeistopiirit pitivät yllä ryssävihaa koko sodan ajan ja ennenkin sitä. Tämä tuli kalliiksi suomalaisille niin kaatuneina kuin aluemenetyksinäkin. Rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä lievin tuomioin. Saatuun Suomen kansalle aiheutettuun vahinkoon nähden olisi ainakin 10-20 suurinta roistoa (hallituksen jäsentä, mukaan lukien Ryti)pitänyt teloittaa. Missään muualla sotaakäyneissä (hävinneissä)maissa ei asiassa lepsuiltu niinkuin Suomessa. Tämä osaltaan on vaikuttanut siihen, ettei Suomessa vieläkään ymmärretä (lievien tuomioidensa takia) ketkä todella olivat konnia tässä asiassa. Teloitustuomiot omisivat tehneet sen kaikille selviksi, kuten Nunbergin oikeuden käynti teki Saksalaisille. Harvat siellä pitää Göringiä tai Ribbentroppia suurina Saksalaisina ihmisinä.

    "Tämä osaltaan on vaikuttanut siihen, ettei Suomessa vieläkään ymmärretä (lievien tuomioidensa takia) ketkä todella olivat konnia tässä asiassa."

    Ilman muuta ymmärretään! He olivat Stalin ja MOLO! Mutta sodan voittajina he toki välttivät vastuunsa paitsi mitä nyt Jooseppi kuoli kusilammikkoonsa 1953!

    "Teloitustuomiot omisivat tehneet sen kaikille selviksi, kuten Nunbergin oikeuden käynti teki Saksalaisille."

    Ei olisi tehnyt suomalaisille ja tuskin edes saksalaisille. Kyse oli 'voittajan oikeudesta'.

    "Harvat siellä pitää Göringiä tai Ribbentroppia suurina Saksalaisina ihmisinä."

    Ei toki, mutta Saksan hävinneinä johtohahmoina pitää.

    Harvat kai pitää henkilöitä kuten Stalin, MOLO, Churchill tai Roosevelt 'suurina ihmisinä'? Mutta he voittivat sodat. Siinä se!

    Äänestä

  • Alioppilax kirjoitti:

    Mikähän mahtaa olla lopputulema näissä tutkimuksissa? Onko nimimerkki "eipä ole asiaan" perehtynyt noihin mainitsemiinsa lähdetietoihin? (nimimerkistä päätellen ei ole perehtynyt). Ovatko esim. kaikki, tai lähes kaikki (tutkijat) yksimielisiä siitä, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan tekemällä sopimuksen NL kanssa jo v.1938 Boris Jartsev neuvotteluiden pohjalta, jossa Suomelta vaadittiin yksiselitistä vastausta siihen kysymykseen, että "minkälaiset takeet Suomi voi antaa NL siitä, että Suomen aluetta ei käytetä kolmannen osapuolen (Saksa) astinlautana hyökkäykseen NL:oon." ??
    Tämä olikin kusinen kysymys suomen silloisille päättäjille. Asiaan kun ei voinut oikein vastata myönteisesti, mutta ei oikein kielteisestikään. Asiaa sitten vatkattiin edestakaisin puolitoista vuotta, kunnes NL lopulta hermostui Suomen hallituksen vitkutteluun asiassa ja päätti kokeilla puna-armeijan avustuksella tehtävää työläisten vallankumousta yhdessä Suomessa hra Kuusisen myötämielisemmän Terijoen hallituksen kanssa.

    " Ovatko esim. kaikki, tai lähes kaikki (tutkijat) yksimielisiä siitä, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan tekemällä sopimuksen NL kanssa jo v.1938 Boris Jartsev neuvotteluiden pohjalta, jossa Suomelta vaadittiin yksiselitistä vastausta siihen kysymykseen, että "minkälaiset takeet Suomi voi antaa NL siitä, että Suomen aluetta ei käytetä kolmannen osapuolen (Saksa) astinlautana hyökkäykseen NL:oon." ??"

    En ole kuullut yhdestäkään 'asiantuntijasta', joka olisi ollut tuota mieltä? Syykin on selkeä! Jartsev oli kortti, jota ei sitten katsottu! Osasyy siihen oli NL:lla itsellään, koska he lähettivät alemman tason diplomaatin eikä Suomessa mielletty hänen merkitystään.

    Jälkikäteen on mahdotonta tietää, että olisiko Stalin kanssa voinut sopia mitään 1938 ja mitkä olisivat olleet seuraamukset. Stalin kun ei ollut kuulu luotettava sopijaosapuoli!

    " kunnes NL lopulta hermostui Suomen hallituksen vitkutteluun asiassa ja päätti kokeilla puna-armeijan avustuksella tehtävää työläisten vallankumousta yhdessä Suomessa hra Kuusisen myötämielisemmän Terijoen hallituksen kanssa. "

    Ja tämä Joosepin jättimoka maksoi 150.000 puna-armeijan hengen ja jättimäiset kalustotappiot!

    Äänestä

  • mussikan kohtalo kirjoitti:

    Ei kommunistiherra mussikkaa säästänyt. Julmempi oli kuin suurmaanomistaja aiempana orja- aikana tai mongooliherra. Ruskeasilmäinen aron mussikka on aina saanut kovimman kohtalon. Kommunistiherra määräsi aron poloisen talvella kylmettymään ja Suomen metsään kuolemaan.

    Kommunistiherra luuli suomalaisenkin olevan tahdoton, mutta siinä meni pieleen. Kommunistiherraa vain kuunteli muutama tahdoton tuulenhaistelija, ei muut.

    Totuus löytyy kaurapuurosta.
    Syökääpäs opintopiirissä lautanen tyhjäksi.

    Äänestä

  • Entäpä oma kirjoitti:

    antisi keskusteluun? Osoita yksikin asiallinen puheenvuorosi.

    Säästätkö "Valehtelet! huutoasi" toiseen kohtaan?

    Äänestä

  • syö puurosi kirjoitti:

    Totuus löytyy kaurapuurosta.
    Syökääpäs opintopiirissä lautanen tyhjäksi.

    Palvoja taas pulassa.

    Äänestä

Juhani Suomi olisi voinut myös mainita että todellisuudessa Mannerheim olikin homo animaatiohahmo, tai afrikkalainen, kuten TV:stä olemme saanet vakuuttavasti nähdä.

Äänestä
  • palstalla on merkittävän monta, jotka eivät muuta tiedäkään. Asialliseen keskusteluun pyrkiviä yritetään häiriköidä, kun ei muuhun kyetä.

    Äänestä

Vallankumouksen uhri hänkin ,kaikki mihin uskoi veivät bolsevikit-oli jo silloin puolenvuosisadan ikäinen,- ja kaiken muunkin. Huvilan venäjällä korkeapalkkaisen työn tsaarin kärkimiehenä sotilaalisella puolella .

onneksi pilvet ovat venäjän yltä kaikonneet

Äänestä

Eiköhän tämä seikka ole ollut tiedossa jokaisella kriittiseen omaan ajatteluun kykenevällä yksilöllä jo ennen tätä kirjaakin.

Äänestä

M-heim oli myös opportunisti ja tuulenhaistaja. Aina sillä puolella mikä näytti parhaiten johtavan "kultaan ja kunniaan". Hylkäsi surutta entiset ystävänsä jos hylkääminen näytti tuottavan hänelle etuja, kuten hylkäsi tsaarinkin. Siinä suhteessa eli tuuliviirimäisyydessään Kekkosen sorttia.

Äänestä
  • Mannerheim ei hylännyt tsaaria, vaan tämä luopui vallasta. Mannerheim sai eron Venäjän armeijasta väliaikaisen hallituksen aikana.

    "Hylkäsi surutta entiset ystävänsä jos hylkääminen näytti tuottavan hänelle etuja, kuten hylkäsi tsaarinkin. "

    Milloinhan tällaista hylkäämistä on tapahtunut? Mannerheim oli uskollinen ystävilleen tapahtumien kulusta riippumatta.

    Äänestä

  • Kaikenlaista pötyä kirjoitti:

    Mannerheim ei hylännyt tsaaria, vaan tämä luopui vallasta. Mannerheim sai eron Venäjän armeijasta väliaikaisen hallituksen aikana.

    ,,,,Mannerheim ei hylännyt tsaaria, vaan tämä luopui vallasta.,,,,,

    M-heimin olisi valan vannoneena kuulunut taistella tsaarin vallan palauttamiseksi vaikka kuolemaansa saakka. Se on sotilaan ja upseerin velvollisuus.. Eihän tsaari nimittäin vallastaan luopunut vapaaehtoisesti vaan pakotettiin eli se tapahtuma ei vapauttanut M-heimia valastaan.

    ,,,,Mannerheim oli uskollinen ystävilleen tapahtumien kulusta riippumatta. ,,,

    Jaa oli vai, vaikka petti Saksankin?

    Äänestä

  • törttöili se kirjoitti:

    vallasta vapautti sotilaat valastaan. Väliaikainen hallitus vannotutti uuden valan.
    Paluumatkallaan Suomeen Mannerheim kävi Venäjän yleisesikunnassa selvittämässä olevansa itsenäisen Suomen kansalainen vailla velvoitteita Venäjän suuntaan.
    Sama päti kaikkiin entisiin Venäjän armeijan upseereihin itsenäistyneissä maissa.

    Äänestä

  • äläs törttöö kirjoitti:

    ,,,,Mannerheim oli uskollinen ystävilleen tapahtumien kulusta riippumatta. ,,,

    Jaa oli vai, vaikka petti Saksankin?

    Minä en tunnusta natsi Saksaa enkä bolsevikkien Venäjää, tunnustiko Mannerheim joka oli päästä varpaisiin äiti venäjän mies, Jääkärit ihmetteli kun tulivat takaisin saksan ryynäysreisuulta , että meitä komentaa Tsaarin mies. Omia heimoveljiä vastaan, tsaari oli valassa silloin kun jääkärit olivt lähdössä saksaan

    Äänestä

  • hol. kirjoitti:

    mitään sopimusta Saksan kanssa. Oli Suomelle välttämätöntä päästä sodasta irti.

    "Jaa oli vai, vaikka petti Saksankin? "

    "tunnustiko Mannerheim joka oli päästä varpaisiin äiti venäjän mies,"

    Mannerheim taisteli kesään -44 bolsevikkeja vastaan. Venäjän aika loppui, kun hänet siirrettiin reserviin Venäjän armeijasta. Suomen aika alkoi, kun Mannerheim otti vastaan Sotilaskomitean puheenjohtajuuden 15.1. 1918.

    Äänestä

"Niin putoo napit manttelista.
Tainnu olla tulitikku reiässä alunperinkin,khihihih..."

1Äänestä

Hesarin arvostelija ei mainitse mitään tuollaista. Moittii vain liian yksityskohtaiseksi tavalliselle lukijalle

Äänestä
  • Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo.
    Mannergaym oli pelkkä keulakuva,jonka mytologinen vaikutus ulottuu jopa nykypäivään.

    Äänestä

  • Antrea kalaverkko kirjoitti:

    Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo.

    Korkeajännityksessä on kaikki totuus!

    1Äänestä

  • Antrea kalaverkko kirjoitti:

    Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo.
    Mannergaym oli pelkkä keulakuva,jonka mytologinen vaikutus ulottuu jopa nykypäivään.

    yksimielisiä siitä, että Mannerheim johti sotaa jopa liiankin yksityiskohtiin puuttuen. Airo ja muut olivat vain avustajia, joiden ehdotukset joskus hyväksyttiin, usein ei.
    Airon tehtävä oli valvoa M:n päätösten toimeenpanoa.

    "Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo."

    Jos Juhani Suomi on perehtynyt asiaan, niin tuskin hänkään muuta esittää. Airo oli avustaja, ei päättäjä.

    Äänestä

  • Tutkijat ovat aivan kirjoitti:

    Mannerheim johti joukkoja takaapäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Mannerheim johti joukkoja takaapäin.

    Johtiko Stalin sitten joukkojen edessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Mannerheim johti joukkoja takaapäin.

    Mannerheim ei johtanut rintamajoukkoja vaan sotaa ja se tehdään päämajassa!

    Äänestä

  • Tutkijat ovat aivan kirjoitti:

    yksimielisiä siitä, että Mannerheim johti sotaa jopa liiankin yksityiskohtiin puuttuen. Airo ja muut olivat vain avustajia, joiden ehdotukset joskus hyväksyttiin, usein ei.
    Airon tehtävä oli valvoa M:n päätösten toimeenpanoa.

    "Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo."

    Jos Juhani Suomi on perehtynyt asiaan, niin tuskin hänkään muuta esittää. Airo oli avustaja, ei päättäjä.

    "Airo ja muut olivat vain avustajia, joiden ehdotukset joskus hyväksyttiin, usein ei."

    Pötyä, Airo oli Mannerheimin luottomies. ja kuunteli tarkalla korvalla hänen perustelujaan päätöksiin. Mutta ei Airokaan ollut mikään jumala ja hänkin saattoi erehtyä joskus.

    Äänestä

  • Antrea kalaverkko kirjoitti:

    Onkin jo aika tuoda esiin todelliset sodanjohtajat,eturivissä Airo.
    Mannergaym oli pelkkä keulakuva,jonka mytologinen vaikutus ulottuu jopa nykypäivään.

    Kannatta katsoa Airon haastattelu Areenasta.
    Airon mielestä kellään muulla ei ollut tarpeeksi auktoriteettiä ja arvovalta pitääkseen homman kasassa ilman upseerien ja joukkojen eripuraa ja nokittelua.
    Yksi ali-arvostettu upseeri oli Valo Nihtilä ja Airo esitti kaksi kertaa hänelle ylennystä mutta sitä ei tullut.

    Äänestä

Menneen maailman heppamiehen olisi pitänyt kysyä Airolta De Gaullesta.

Hänen teoriansa, jotka korostivat itsenäisten, liikkuvien panssarimuodostelmien käyttöä läpimurtoihin, vaikuttivat myöhemmin saksalaiseen ajatteluun, Ranskan tankeissa oli 75 mm haupitsi ja panssarikanuuna tornissa.

Äänestä

Kuinkahan paljon tapattikaan Saksaa vastaan päättömillä ratsuväen hyökkäyksillä, ehkä ainakin 100 000?

Äänestä
  • Toivottavasti paljon! Kaikki suomalaiset hurrasivat kun väki idässä väheni!👍🍾

    Äänestä

  • Ja samat oppinsa toi Suomeen.

    Mannerheim vastusti Saksalaisten tuloa sisällissodassa, koska tiesi oman johtamisensa täysin surkeaksi tasoltaan saksalaisiin verrattuna.

    Saksalaisethan pienellä porukallaan suurimman osan punaisten hallussa olevasta alueesta valtasivatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Toivottavasti paljon! Kaikki suomalaiset hurrasivat kun väki idässä väheni!👍🍾

    Mannerheim ei hurrannut, mutta hänhän olikin venäläinen kenraali.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Ja samat oppinsa toi Suomeen.

    Mannerheim vastusti Saksalaisten tuloa sisällissodassa, koska tiesi oman johtamisensa täysin surkeaksi tasoltaan saksalaisiin verrattuna.

    Saksalaisethan pienellä porukallaan suurimman osan punaisten hallussa olevasta alueesta valtasivatkin.

    Olivatko Uusimaa ja Hämeenlinna-Lahti linjan eteläpuolinen Häme todella suurin osa punaista Suomea? Ei ainakaan kartalta katsottuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Mannerheim ei hurrannut, mutta hänhän olikin venäläinen kenraali.

    Kyllä hän oli bolsevikkivallankumouksen. 1917 jälkeen nimenomaan suomalainen kenraali!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Olivatko Uusimaa ja Hämeenlinna-Lahti linjan eteläpuolinen Häme todella suurin osa punaista Suomea? Ei ainakaan kartalta katsottuna.

    Suomen alueella oli sekä punaisia että valkoisia!

    Valkoiset hallitsivat maan pohjoisosaa ja punaiset etelä-Suomea. Rajalinja kulki Vilppulassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Kyllä hän oli bolsevikkivallankumouksen. 1917 jälkeen nimenomaan suomalainen kenraali!

    Oli Venäjän homppeli niinkysinäkin😂

    Äänestä

Tiltun viha on sekä fanaattista että tyhmää!

”Mannerheim vastusti Saksalaisten tuloa sisällissodassa, koska tiesi oman johtamisensa täysin surkeaksi tasoltaan saksalaisiin verrattuna.”

Totta, että vastusti, mutta ei tuosta syystä!

Sisällissota ratkesi jo aiemmin Tampereen valtaukseen huhtikuun alussa. 1918. Sen jälkeen oli punaisten tappio sinetöity! Marski ei kaivannut enää saksalaisia mukaan loppukahinoihin, jotka olisivat hoituneet omin voimin helposti!

Äänestä
  • Pöhvelin valeet ovat aina sekä fanaattisia että tyhmiä😜

    "Marski ei kaivannut enää saksalaisia mukaan loppukahinoihin, jotka olisivat hoituneet omin voimin helposti!"

    Vaan kun eivät hoituneet, saksalaiset valtasivat suurimman osan punaisten hallussa olleista alueista, eikä se jälkikäteen pöhhveIin jorinoilla muutu🤪

    Äänestä

  • HeHe venäläinen homppeli volisee 🤪

    Mannerheim hävisi kaikki taistelunsa saksalaisia vastaan Venäjän armeijassa 😜

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Pöhvelin valeet ovat aina sekä fanaattisia että tyhmiä😜

    "Marski ei kaivannut enää saksalaisia mukaan loppukahinoihin, jotka olisivat hoituneet omin voimin helposti!"

    Vaan kun eivät hoituneet, saksalaiset valtasivat suurimman osan punaisten hallussa olleista alueista, eikä se jälkikäteen pöhhveIin jorinoilla muutu🤪

    Ei tuo todeksi toistamalla muutu! Saksalaiset stoppasivat punaisten paon Syrjäntaka-nimisessö paikassa ja kokosivat heidät Lahteen Fellmanin pellolle! Valkoiset taas putsasivat Itä-Suomén punaisista ja Raudussa pakenijoiden matka stoppasi suurin tappioiun.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    HeHe venäläinen homppeli volisee 🤪

    Mannerheim hävisi kaikki taistelunsa saksalaisia vastaan Venäjän armeijassa 😜

    Sovitaan niin! Ei minua Venäjän tappiot suuresti häiritse!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Ei tuo todeksi toistamalla muutu! Saksalaiset stoppasivat punaisten paon Syrjäntaka-nimisessö paikassa ja kokosivat heidät Lahteen Fellmanin pellolle! Valkoiset taas putsasivat Itä-Suomén punaisista ja Raudussa pakenijoiden matka stoppasi suurin tappioiun.

    Todellisuudessa saksalaiset valtasivat koko Etelä-Suomen, myös pääkaupunki Helsingin, mikä sai punaisten johdon pakenemaan Venäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Todellisuudessa saksalaiset valtasivat koko Etelä-Suomen, myös pääkaupunki Helsingin, mikä sai punaisten johdon pakenemaan Venäjälle.

    Vainalkueen Hanko, Helsinki Lahti. Va,lkoiset hoiti Itä-Suomen ja Karjalan

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Vainalkueen Hanko, Helsinki Lahti. Va,lkoiset hoiti Itä-Suomen ja Karjalan

    Ei pitäisi humalassa kommentoida, kun teksti on tuota tasoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Ei pitäisi humalassa kommentoida, kun teksti on tuota tasoa.

    Tiltulle kaikki epämieluisat kommentit ovat ”humalaisten kirjoittamia”?😂🤣😅

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Tiltulle kaikki epämieluisat kommentit ovat ”humalaisten kirjoittamia”?😂🤣😅

    "Vainalkueen Hanko, Helsinki Lahti. Va,lkoiset hoiti Itä-Suomen ja Karjalan"

    Väitätkö, että olet kirjoittanut tuon selvinpäin? Mitä epämieluisaa tuossa humalaisen sepustuksessa kenellekään on?

    Äänestä

Mannerheim halusi valokuvia itsestään ratsastamassa alasti hevosella, ja siksi otatti niitä.

Äänestä
  • Kuvia? Missä olet nähnyt tämän kokoelman?

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Kuvia? Missä olet nähnyt tämän kokoelman?

    Minä olen nähnyt vain yhden ainoan! MISSÄ ne muut ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Minä olen nähnyt vain yhden ainoan! MISSÄ ne muut ovat?

    Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, etteikö Mannerheim olisi ollut suuntautunut miehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, etteikö Mannerheim olisi ollut suuntautunut miehiin.

    Kuva kertoo vain, että Mannerheim osasi istua hevosen selässä. Muu on mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Ja siksi kuvia on vain yksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Ja siksi kuvia on vain yksi.

    Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa siitä, että Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa siitä, että Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

    Hevosen selässä istuminen on todiste seksuaalisesta suuntautumisesta? Tuskin!

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Hevosen selässä istuminen on todiste seksuaalisesta suuntautumisesta? Tuskin!

    Heteromies ei halua kuvauttaa itseään ja miehiään alastomana hevosen selässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Heteromies ei halua kuvauttaa itseään ja miehiään alastomana hevosen selässä.

    Siitä kuvauttamisesta ei ole myöskään todisteita. Yksi ainoa kuva viittaa pikemminkin yllättävään ottoon, jonka ei annettu toistua.

    Äänestä

” Uutuuskirja : Mannerheim oli sairas, häijy ja turhamainen”

Niin? Juhani Suomen uutuuskirjassa! Hänestä on kirjoitettu monia kirjoja! Juhani Suomelle ei Suomessa ollut kuin yksi ainoa suurmies ja hän oli ’yli kaiken’!

Äänestä

Täytyyhän kirjaa mainostaa ja mikäs sen parempi keino on kuin keksiä jotakin uutta ja mielummin törkyä. Totuudella ei ole mitään väliä.Tärkeämpää on ,että sepustus myy ja rahaa tulee.

Äänestä

Mannerheim oli hyvin paljon miehiin päin.

1Äänestä

Mannerheimin kiinnostus miehiin on kiistaton tosiasia eikä siitä tarvitse kenenkään hermostua.

Äänestä
  • Ja viinan juonti kiinnosti myös.

    Äänestä

  • Väitteeltä puuttuu taas näyttö!

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Väitteeltä puuttuu taas näyttö!

    Näyttö on aukoton, tosin ei kirjaimellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Näyttö on aukoton, tosin ei kirjaimellisesti.

    Näytöt Tiltulta puuttuu ATNA!

    Äänestä

Meitä tavan tolkun immeisiä ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.

Äänestä
  • SINUA SE HETKAUTTAA NIIN PALJON, ETTÄ TAAS PIDÄT YHTÄAIKAA AUKI 5-6 KESKUSTELUA MARSKISTA!

    Äänestä

Mannerheim olisi halunnut poikaa, mutta heillä ei ollut muita, kuin tyttöjä.

Äänestä
  • Pojat kiinnostivat Mannerheimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Pojat kiinnostivat Mannerheimia.

    Niin kuulemma jo kadettikoulussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Niin kuulemma jo kadettikoulussa.

    Aikun te olette eteviä!!!

    Äänestä

Ja myös Kei.

Äänestä

Mannerheim oli.

Äänestä

Eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.

Äänestä
  • AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

    Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    Äänestä

  • Eihän heteromies käytä korsettia.

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Eihän heteromies käytä korsettia.

    Ei selkätuki ole = ’korsetti’!

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Eihän heteromies käytä korsettia.

    Ei selkätuki ole = ”korsetti”!

    Äänestä

Hyvin mahdollista suomen uljas ylpeys oi niin mahtava joukkojen johtaja sodassa eiköhän tuokin jonkun toimisto pöydän takana istunu löysät housussa kun pelkäs

Äänestä

Ecce homo, sanoi kansa kun Mannerheim ohi ratsasti.

Äänestä
  • Kunhan taas sepität legendaa Nazi-Venäjän puolesta….

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kunhan taas sepität legendaa Nazi-Venäjän puolesta….

    Kyllä se Haminan kadettikoulu oli Suomessa.

    Äänestä

  • Ja venäläisethän eivät ole suvaitsevaisia sodomiitteja kohtaan. Hyvänä esimerkkinä on, että Mannerheimin muistolaatta töhrittiin useita kertoja ja lopulta jouduttiin poistamaan.

    Äänestä

Mannerheimin mieltymykset miehiin on tosiasia, eikä siitä pidä kenenkään hermostua.

Äänestä
  • Ei kukaan pelkästä väitteestä hermostu! Sen sijaan sitä ihmetellään, että toistelet pelkkää väitettä vailla minkäänlaista näyttöä! Eli NÄYTTÖ PUUTTUU!

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Ei kukaan pelkästä väitteestä hermostu! Sen sijaan sitä ihmetellään, että toistelet pelkkää väitettä vailla minkäänlaista näyttöä! Eli NÄYTTÖ PUUTTUU!

    Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle NÄYTTÖ päivänselvästä asiasta!?Mikä tuomari sinä luulet olevasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Mikään asia ei ole päivänselvä ilman todisteita. Pelkkä inttäminen ei riitä.

    En ole tuomari sen paremmin kuin sinäkään!

    Väitteesi on väärä! Asia on ”päivänselvä” vain sinulle!

    Marski homo?

    Kysymys C.G.E. Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta on aihe, joka nousee säännöllisesti esiin suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Lyhyt vastaus on, että historiallista näyttöä Mannerheimin homoseksuaalisuudesta ei ole.
    Tässä on tiivistelmä siitä, mitä tiedämme ja miksi aiheesta keskustellaan:

    Mitä historialliset lähteet sanovat?

    • Avioliitto ja suhteet: Mannerheim oli naimisissa Anastasia Arapovan kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä. Liiton päätyttyä hänellä oli useita pitkäaikaisia ja läheisiä suhteita naisiin, kuten kreivitär Kitty Linderiin ja saksalaiseen Gertrud Arco-Valleyyn.

    • Kirjeenvaihto: Hänen laaja kirjeenvaihtonsa viittaa vahvasti heteroseksuaalisiin mieltymyksiin. Tutkijat, jotka ovat kahlanneet läpi kymmeniätuhansia sivuja arkistomateriaalia, eivät ole löytäneet todisteita miessuhteista.

    Mistä spekulaatiot johtuvat?
    Keskustelu Mannerheimin yksityiselämästä kumpuaa yleensä muista kuin suorista todisteista:

    • Hienostuneisuus ja tyyli: Mannerheim oli kosmoliitti, joka arvosti estetiikkaa, muotia ja etikettiä. Joissakin yhteyksissä tätä "dandyismia" on myöhemmin tulkittu nykyajan linssien läpi viitteenä queer-kulttuuriin, vaikka se oli tuon ajan aristokraatille tyypillistä.

    • Taiteelliset tulkinnat: Esimerkiksi vuonna 2012 valmistunut Suomen Marsalkka -elokuva (kenialainen tuotanto) ja muutamat teatteriesitykset ovat herättäneet keskustelua Mannerheimin maskuliinisuudesta ja identiteetistä, mikä usein sekoitetaan historialliseen faktaan.

    • Myytin murtaminen: Mannerheim on Suomen historian suurin ikoni, ja hänen inhimillistämisensä tai haastamisensa tabujen kautta on yleinen tapa käsitellä kansallista historiaa.

    Yhteenveto: Historiantutkimuksen valossa Mannerheim oli heteroseksuaali. Spekulaatiot kertovat usein enemmän nykyajan tarpeesta tulkita historian suurhenkilöitä uudella tavalla kuin varsinaisista uusista löydöistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Mikään asia ei ole päivänselvä ilman todisteita. Pelkkä inttäminen ei riitä.

    Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle todisteita päivänselvästä asiasta!? Mikä tuomari sinä luulet olevasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle todisteita päivänselvästä asiasta!? Mikä tuomari sinä luulet olevasi?

    Siksi, että väite ei suinkaan ole ”päivänselvä” ja perustuu pikemminkin jankuttamiseen vailla näyttöä!

    Äänestä

  • No eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    No eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.

    AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

    Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

    Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi ja käytöstapojen puutteesta. Sinä hermostut aina, kun jäät häviölle asiallisessa keskustelussa Mannerheimin homoudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Mikään asia ei ole päivänselvä ilman todisteita. Pelkkä inttäminen ei riitä.

    Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle todisteita päivänselvästä asiasta!?Mikä tuomari sinä luulet olevasi?

    Äänestä

Kysymys Juhani Suomen historiantutkimuksen "yksipuolisuudesta" on yksi Suomen nykyhistoriankirjoituksen kestokeskusteluista. Suomi tunnetaan erityisesti Urho Kekkosen elämäkerturina, ja hänen työtään on arvioitu useista eri näkökulmista:

1. "Hovihistorioitsija"-leima
Juhani Suomea on usein kritisoitu siitä, että hänellä oli pitkään yksinoikeus Urho Kekkosen arkistoihin. Tämä synnytti keskustelua siitä, onko hän niin sanottu "hovihistorioitsija", joka kirjoittaa historiasta presidentin näkökulmasta.

• Kritiikki: Arvostelijoiden mukaan yksinoikeus lähteisiin ja tutkijan myötämielinen asenne Kekkosta kohtaan ovat voineet vääristää kuvaa Kekkosen valtakaudesta. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on huomauttanut, että lähteiden autenttisuutta ei epäillä, mutta niiden valinta ja tulkinta voivat heijastaa Suomen omia mieltymyksiä.

• Puolustus: Suomi itse on perustellut työtään sillä, että hän pyrkii palauttamaan suhteellisuudentajua nykykeskusteluun, jota hän pitää "oikeistohuumassa" syntyneenä ja tarkoitushakuisena. Hän katsoo, että Kekkosen ajan ulkopolitiikkaa arvostellaan nykyään liian helposti "nöyränä suomettumisena" ymmärtämättä sen ajan todellisia reunaehtoja.

2. Perusteellisuus vs. valikoivuus

Suomen kahdeksanosaista Kekkos-elämäkertasarjaa on kuvattu sekä "monumentaaliseksi ja uuvuttavan tarkaksi" että "pamfletinomaiseksi".

• Toisaalta häntä kiitetään siitä, että hän tuo valtavan määrän lähdeaineistoa julki, mikä antaa muillekin mahdollisuuden tehdä omia johtopäätöksiään.

• Toisaalta joissakin hänen teoksissaan (kuten YYA-sopimusta käsittelevässä kirjassa) on kritisoitu lähdeluetteloiden ja viitteiden puutetta, mikä tekee tutkijan omien mielipiteiden ja faktisen aineiston erottamisesta vaikeaa lukijalle.

3. Juhani Suomen oma näkemys

Suomi on itse ollut hyvin suorasanainen kritiikissään muita historioitsijoita kohtaan (esim. Max Jakobson tai Hannu Rautkallio). Hän on todennut, että on rehellisempää, jos historioitsija tuo omat asenteensa avoimesti esiin kuin että yrittäisi piilottaa ne "näennäisen objektiivisuuden" taakse.

Yhteenvetona: Juhani Suomen työtä pidetään tieteellisesti painavana ja perusteellisena, mutta monet kollegat ja kriitikot pitävät hänen tulkintojaan selkeän Kekkos-myönteisinä tai nykypolitiikan suhteen kärjistetyinä.

Äänestä

Äijä on kuollut jo aikaa sitten. Lopeta yoi jauhaminen.

Äänestä

Mannerheimin homoudessa ei ole mitään hävettävää tai luonnotonta.

Äänestä

Nyt on ilmestynyt uusi kirja Urho Kekkosen nuoruusvuosista nimellä ”Ohrana Kekkonen - UKK Etsivässä Keskuspoliisissa 1919-1927”.

Ei taida olla Juhani Suomen tuotantoa?

Äänestä
  • Kekkonen oli hetero toisin, kuin Mannerheim.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Kekkonen oli hetero toisin, kuin Mannerheim.

    Totta turiset.

    Äänestä

  • Mannerheim oli kiinnostunut miehistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Mannerheim oli kiinnostunut miehistä.

    Ja viinasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Ja viinasta.

    Väitteitä vailla näyttöä!

    Äänestä

  • Anonyymi00256 kirjoitti:

    Väitteitä vailla näyttöä!

    Miksi kenenkään pitäisi esittää sinulle näyttöä päivänselvästä asiasta? Luuletko olevasi joku tuomari?

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Ja viinasta.

    Oli kiinnostunut viinasta ja miehistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Oli kiinnostunut viinasta ja miehistä.

    Niin kuulemma.

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Oli kiinnostunut viinasta ja miehistä.

    Niin kuulemma jo kadettikoulu aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Niin kuulemma jo kadettikoulu aikoinaan.

    Kaikkea se venäläinen homppeli kuuleekin? Ääniä pään sisällä?

    Äänestä

Ei ole taattua että proffilla olisi kaikki " muumit " kotosalla .

Äänestä

Ja Juhani Suomen kaikki tietää...

Äänestä

Kaikki Juhani Suomen teokset ovat kovin kiisteltyjä ja menekki on heikko!

Äänestä

En oikein usko tähän. Oliko koko ajan ja aina? Miten paljon oli pelissä? Millaisia olivat ne, joille Marski ei ollut kiltti ja ymmärtäväinen? Ne ovat olleet suuren uhrautuvuuden aikoja ja oli suoranainen ihme, että lopputulos oli suomelle niin hyvä.

Äänestä

” Mannerheim halusi myös kuvauttaa itseään ja miehiään alastomana hevosen selässä”

Mannerheimistä ei ole olemassa yhtäkään kuvaa ratsastamassa alasti. Vain yksi valokuva löytyy, jossa hän on seisovan hevosen päällä odottamassa hevosen uittamista!

Todellisuudessa juuri lännessä voi ratsastaa missä asussa huvittaa eikä se vaikuta yhtään mihinkään!

Äänestä
  • Mistä tiedät ettei kuvaajan takana ole vettä esim. joki tai järvi.

    Todennäköisesti tämä yksi kuva on otettu vesistön (joen) ylitysharjoituksesta Puolassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ja koska sotilaat eivät halua kastella varusteitaan he ovat riisuutuneina alasti ja ohjaavat/uittavat hevosen joen yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Mistä tiedät ettei kuvaajan takana ole vettä esim. joki tai järvi.

    Todennäköisesti tämä yksi kuva on otettu vesistön (joen) ylitysharjoituksesta Puolassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ja koska sotilaat eivät halua kastella varusteitaan he ovat riisuutuneina alasti ja ohjaavat/uittavat hevosen joen yli.

    Jota saman sarjan toinen kuva esittääkin, siis vesistön ylitystä ratsain.

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Jota saman sarjan toinen kuva esittääkin, siis vesistön ylitystä ratsain.

    Sepittelet asioita hatusta.

    Äänestä

  • Epätoivoinen trolli haukkuu mutta Mannerheim vain ratsastaa suoraselkäisenä ja hymyissä suin tietäen ettei trolli koskaan pääse samoihin saavutuksiin kun hän!

    Äänestä

  • Huono trolli!

    Äänestä

  • Epätoivoinen trolli yrittää edelleen haukkua Marskia mutta hän ei välitä siitä, on aina trollia päätä pidempi saavutuksissaan.

    Äänestä

  • Tutustu paremmin Marskin henkilöhistoriaan niin tiedät hänen loistavan elämänuransa ja voit hiukan kunnioittaa hänen saavutuksiaan ja henkilöään. Samalla tuo älytön trollaaminen vähenee.

    Äänestä

  • Eikä yksikään todellinen heteromies kirjoita koskaan tuollaista trollitekstiä!

    Äänestä

  • Sepittelet asioita hatusta.

    Äänestä

Mannerheimin homoutta ei kenenkään tarvitse hävetä, sillä se on täysin luonnollinen asia.

Äänestä

Kenenkään ei tarvitse hermostua Mannerheimin homoudesta, sillä se on täysin luonnollinen asia.

Äänestä
  • Venäläinen Tiltu on ainoa, joka asiaa pitää trollausmielessä esillä ja uskoo omiin väitteisiinsä! Hän itse hermostuu eniten siitä, että valheellinen väite kiistetään!

    Äänestä

  • Ainahan se on kiistetty!

    Olet vain niin tyhmä, ettet muita!

    Äänestä

Professori ja ulkoasiainneuvos Juhani Suomi on yksi Suomen merkittävimmistä poliittisen historian tutkijoista, mutta hänen roolinsa tietolähteenä on monitahoinen. Hänet tunnetaan erityisesti perusteellisesta arkistotyöskentelystään ja laajasta tuotannostaan, mutta myös voimakkaita mielipiteitä herättävistä tulkinnoistaan.

Tässä on tiivistelmä Juhani Suomesta tietolähteenä:

1. Vahvuudet: Perusteellisuus ja lähdeaineisto

• Sivuuttamaton perusteellisuus: Suomen kahdeksanosaista Urho Kekkosen elämäkertasarjaa pidetään kaikelle myöhemmälle Kekkos-tutkimukselle välttämättömänä pohjatyönä. Teossarja perustuu valtavaan määrään arkistolähteitä.

• Lähdekriittinen rehellisyys: Vaikka Suomi tekee omat tulkintansa, hänen katsotaan tuovan lähteet esiin tavalla, joka antaa lukijalle mahdollisuuden päätyä myös erilaisiin johtopäätöksiin. Hän ei vääristele lähteitään, vaikka onkin kohteensa (erityisesti Kekkosen) puolella.

• Tunnustettu asiantuntemus: Hänen esikoisteoksensa Talvisodan tausta palkittiin vuoden parhaana historiallisena tutkimuksena, ja hän on saanut tunnustusta muun muassa vuoden historiateos -palkinnolla.

2. Kritiikki ja huomioitavat seikat

• Kekkos-kuva: Suomea on arvosteltu Kekkosen "ihailevan kritiikittömästä" käsittelystä. Hän on usein pyrkinyt palauttamaan Kekkosen ja Paasikiven ulkopoliittisen linjan kunnian ja pitänyt sitä ainoana mahdollisena tienä.

• Subjektiivisuus ja "kaunaisuus": Hänen Mauno Koiviston kautta käsittelevää sarjaansa on moitittu sävyltään kaunaiseksi. Myös hänen uudempi tuotantonsa sisältää usein kärkeviä kytköksiä nykypäivän politiikkaan, kuten Nato-keskusteluun, mikä saattaa vaikuttaa tekstin objektiivisuuteen.

• Mannerheim-tulkinta: Toisin kuin moni muu tutkija, Suomi on kirjoittanut Mannerheimista hyvinkin kriittisesti (esim. teoksessa Mannerheim – Viimeinen kortti?), mikä on jakanut lukijoiden ja kriitikoiden mielipiteitä.

3. Käyttö tietolähteenä

Juhani Suomi on erittäin luotettava faktapohjan ja lähdeaineiston osalta, mutta tutkijana hän on pikemminkin kantaaottava tulkitsija kuin neutraali raportoija.

• Faktatiedon hakuun: Erinomainen lähde arkistolöydöille ja poliittisen päätöksenteon yksityiskohdille.

• Analyysin tueksi: Hänen teoksensa tarjoavat vahvan vastapainon nykyiselle "oikeistohuumalle" tai suomettumiskeskustelulle, mutta ne vaativat lukijalta kykyä tunnistaa kirjoittajan omat painotukset ja poliittinen realismi.

Yhteenvetona: Juhani Suomi on historiantutkimuksen raskassarjalainen, jonka teokset ovat keskeisiä lähteitä Suomen lähihistoriaan, kunhan lukija tiedostaa hänen selkeän positionsa Paasikiven-Kekkosen linjan puolustajana.

Äänestä

” Uutuuskirja : Mannerheim oli sairas, häijy ja turhamainen”

Vain kirjailija Juhani Suomen mukaan hänen kirjassaan!

Mies on kuulu erikoisista kannanotoistaan!

Äänestä
  • Juhani Suomi on kirjailija, joka on venäläisen Tiltun mielen mukainen! Kehuu Urkkia ja haukkuu Koiviston ja Marskin!

Josko nyt pysyttäis tällä vuosikymmenellä ja sen ongelmissa. Joku se jaksaa jauhaa jostain äijästä, joka on ollut ainakin 100 v pari metriä multaa päällänsä.

Äänestä
  • Venäläiselle Tiltulle asia on henki ja elämä!

    Äänestä

Ja homo.

Äänestä
  • Se on Venäjän Tiltun tavaramerkki!

    Äänestä

  • Minä en puhu lainkaan homppelijuttuja vaan ainoastaan torjun sinun väitteitäsi!

    Et tiedä minusta mitään ja sepittelet valheellisesti ”rankkoja lapsuuksia”!

    Äänestä

  • Minä en puhu lainkaan homppelijuttuja vaan ainoastaan torjun sinun väitteitäsi!

    Äänestä

Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

Äänestä
  • Tämä on totisinta totta eikä mitään typerää ja turhaa toistoa:
    "Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

    Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!"

    Äänestä

Eipähän tuota ole kukaan vielä kiistänytkään.

Äänestä
  • AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

    Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    Äänestä

  • Vain pari puolikuollutta venäläistä Tiltua sen kiistää! Vaatii erikoista vinksahdusta kuvitella niistä lähtökohdista olevansa MUKA enemmistö Suomessa?

    Äänestä

  • Katkeruutesi ja siitä johtuva valehtelusi on lähinnä vain huvittavaa? Kaikki, mikä ryccää kyrsii, on vain plussaa!

    Me mnolemmat TIEDÄMME minun olevan supisuomalainen ja minua suuresti huvittaa se, että SINÄ koet henkilön etniseksi. venäläiseksi väittämisen olevan pahin loukkaus vaikka sellainen olet ITSE!

    Äänestä

  • Tiltu. Sinä et etnisenä venäläisenä TODELLAKAAN OLE = KAIKKI Suomessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00446 kirjoitti:

    Tiltu. Sinä et etnisenä venäläisenä TODELLAKAAN OLE = KAIKKI Suomessa!

    Katkeruutesi ja siitä johtuva valehtelusi on lähinnä vain huvittavaa. Kaikki, mikä ryccää kyrsii, on vain plussaa!

    Äänestä

Meitä tavan tolkun immeisiä ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 192 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

zimmerit4546 kirjoitti:

Professori Juhani Suomi käy Mannerheim-myytin kimppuun uudessa 800-sivuisessa kirjajärkäleessä Mannerheim - Viimeinen kortti? (Siltala)

Suomi keskittyy C. G. E. Mannerheimin viimeisiin vuosiin 1943 - 51. Kirja kertoo, miten suuri suomalainen sankari oli todellisuudessa sairas, häijy ja turhamainen. Päätösten tekeminen oli vaikeaa ja ikävien päätösten tekemisen Mannerheim jättikin yleensä muille.

Kirjan mukaan "päämajan kuvaosaston tärkeimmäksi tehtäväksi muodostui Mannerheimista otettujen valokuvien sensurointi niin, ettei julkisuuteen pääsisi ainoatakaan otosta, missä hän ei olisi edukseen".
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090517448256_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu