Lukiolaiselle marsu

Hei

Olen 16-vuotias poika ja olen nyt lukion ykkösellä. Olen ajatellut hankkia marsun, mutta en tiedä että riittääkö minun aikani sille. Minulla ei ole lukiossa mitään pitkiä aineita ja itse luulen että oma aikani riittäisi. Kuinka paljon marsun hoito vie aikaa päivässä? Kannattaako minun ottaa marsu vai olisiko vaikka hamsteri parempi valinta?
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu mitä muuta puuhaat, lukio ei sulta kaikkee aikaa voi viedä. Ite asun yksin, käyn yliopistoa ja mulla on neljä rottaa ja kani :D lähinnä päivässä pitää pitää marsuja vapaana ( samalla voi hyvin esim. Tehä läksyi tai olla koneella), siivoilla niiden jäljet huoneesta ja ruokkia. Kerta viikkoon pitää siivota häkki, menee ehkä puol tuntii.

Hamsteri on melko erilainen: erakko, yöllä liikkuva, hiljainen, vähemmän huomiota kaipaava. Marsua on helpompi pitää vapaana kun ne ei mahdu ihan joka koloon. Riippuu ihan kummasta tykkäät

Otathan ainakin kaksi marsua, ne ovat laumaeläimiä:).

Äänestä

Jos harrastat joka ilta jotain, ehdit toki hoitaa marsullesi ruokaa ja puhtaan häkin, mutta etkö kokisi missaavasi jotain? :D Marsu osaa jutella, mölistä, pöristä, ottaa kontaktia ihmiseen ja hassutella. Se nauttii silittelystä ja sylittelystä. Jos käyt pari kertaa viikossa jossain harrastuksessa, et varmasti menetä mitään, mutta jos joka ilta on menoa, et ehdi nauttimaan marsusta - eikä marsu elämästä.

Minulla on aikaa isolle rottalaumalle (ennen isoille rottalaumoille), kahdelle koiralle ja vieläpä ystävyys- ja seurustelusuhteille. :) Käyn yliopistoa. Lukiossa ollessani onnistuin hoitamaan mainiosti parin rotan lauman, yhden koiran ja minkä pienjyrsijän milloinkin (yleensä gerbiilit/hamsterit) samaan aikaan. :) Toisaalta - eläimeni ovat aina olleet paras harrastukseni.

Häkin siivoaminen ja ruokkiminen ei aikaa juurikaan vie, mutta seurusteluun se kuluu. Sitä ei kuitenkaan kannata ajatella velvollisuutena: jos eläimen kanssa seurustelu tuntuu ajanhukalta ja pakkopullalta, ehkä se eläin kannattaa jättää hankkimatta. :)

Kuten yllä sanottiin, marsu on laumaeläin, ota siis ainakin kaksi. Kahden marsun (tai kahden rotan tai kahden gerbiilin tai mitä milloinkin) hoitaminen ei suinkaan vaikeuta asioita tai niele lisää aikaa, vaan päin vastoin. Jos marsu olisi yksin, se kärsisi - ja tulisi myös hyvin riippuvaiseksi sinusta. Jotkut eläinkaupat eivät marsuja maailmalle laskiessaan edes kysy yhtä marsua myydessään, että onhan tällä jo lajitoveri olemassa, mutta PITÄISI kysyä. Tiedän yhden marsun omistajia, jotka eivät tiedä marsun tarvitsevan lajitoverin seuraa.

(Samoin gerbiili ja rotta ovat laumaeläimiä. Hamstereita sen sijaan pidetään yksi kerrallaan.)

Äänestä

Moi! Mieti ensin mitä teet lukion jälkeen. Voiko esim. vanhempasi hoitaa marsuja, kun menet armeijaan tai oletko muuttamassa opiskelija-asuntoon myöhemmin. Marsut nimittäin elävät pääsääntöisesti puolet kauemmin kuin hamsterit eli noin 6 vuotta. Käyhän muutkin ihmiset koulussa jä töissä eikä marsu tarvitse kokoaikaista ihmisen seuraa, mutta jokapäiväistä keskustelua, ruokkimista kylläkin. Niihin saa kuluttettua aikaa aivan tuhottomasti, jos nypit turkkia, puhdistat hampaan välit, rasvaat tassuja jne... tai sit vähän vähemmän aikaa, jos et niin tarkasti kaikkia tee.

Äänestä

Yleensä ne marsut saa huomion kiinnitettyä itseensä ;)
Niitä pitää aina olla 2 vähintää jotta viihtyvät ja pysyvät elinvoimaisina. Marsunkin kanssa voi harrastaa marsunäyttelyitä joita löytyy marsuyhdistyksen sivuilta. Itsekin olen ollut lukiossa pitkilläkin aineilla ja hyvin on tullut toimeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukiolainen2 kirjoitti:

Hei

Olen 16-vuotias poika ja olen nyt lukion ykkösellä. Olen ajatellut hankkia marsun, mutta en tiedä että riittääkö minun aikani sille. Minulla ei ole lukiossa mitään pitkiä aineita ja itse luulen että oma aikani riittäisi. Kuinka paljon marsun hoito vie aikaa päivässä? Kannattaako minun ottaa marsu vai olisiko vaikka hamsteri parempi valinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu