Evoluutiota ei pitäisi yrittää käyttää todisteena

Evoluutiota ja evoluutioteoriaa ei pitäisi yrittää käyttää todisteena ateismin puolesta, sillä eihän evoluutioteoria ota mitään kantaa jumaluusopillisiin kysymyksiin.

Sama koskee oikeastaan muitakin luonnontieteitä.

Jotkut uskovaisetkin tekevät sen erheen, että hyökkäilevät evoluutiobiologian ja muun tieteen kimppuun, kuvitellen että se olisi joku "Jumalan vihollinen". Fundamentalistikristittyjen kohdallahan tämä on aivan ymmärrettävääkin; 6000 v. ikäinen Maa ja universumi sopivat kehnosti yhteen nykyisen tieteellisen käsityksen kanssa.

Mutta muun sortin uskovaisille tieteen ei pitäisi olla mikään mörkö. Luonnontieteet eivät yksinkertaisesti käsittele jumaluuksia, ne eivät kuulu siihen mitä luonnontieteet tutkivat, ja se siitä.
16155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minä olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla kuin kekek-kekek. Ateismi ei tarvitse eikä edellytä evoluutiota eikä sitä selittävää evoluutioteoriaa.

Äänestä

Eipä sitä kai kukaan ole todisteena ateismin puolesta käyttänytkään. Sen sijaan se osoittaa joitakin tietynkaltaisia uskomuksia täysin pätemättömiksi, josta usein seuraa, että kyseinen uskomusjärjestelmä itsessään on jo pielessä, eikä näin ollen kyseisen uskomusjärjestelmän jumalkuvakaan voi olla oikea. Koska evoluutioteoria kyseenalaistaa tietynlaisten uskomusjärjetelmien perusteet, uskovainen, joka uskostaan etsii itselleen turvaa ja tarkoitusta, kokee oman olemassaolonsa uhatuksi ja tämän takia päätyy hyökkäämään tätä uhkaa vastaan. Kyse on pohjimmiltaan hyvin primitiivisestä uskovaisen mielen psykologisesta puolustusreaktiosta, aivan samalla tavalla pelokas koirakin käyttäytyy eli ensin yrittää aggressiolla pelottaa uhkaavaksi kokemansa asian tiehensä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Elikkäs juuri ne fundamentalistikristityt...

    Äänestä

  • >>Eipä sitä kai kukaan ole todisteena ateismin puolesta käyttänytkään.

    Dawkins?

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    >>Eipä sitä kai kukaan ole todisteena ateismin puolesta käyttänytkään.

    Dawkins?

    Dawkins käyttää sitä argumenttina jolla osoitetaan Raamatun luomiskertomusten paikkansapitämättömyys. Ei perusteena ateismille.

    Äänestä

  • ei kai kirjoitti:

    Dawkins käyttää sitä argumenttina jolla osoitetaan Raamatun luomiskertomusten paikkansapitämättömyys. Ei perusteena ateismille.

    Ai jaa, onpa mielenkiintoinen näkemys. Oletko edes lukenut Dawkinsia? Kyllähän jokaisen ateistin pitäisi ylipappinsa teokset osata ulkoa.

    Dawkins nimenomaan lausuu Jumalaharjan esipuhessa jotain siihen suuntaan, että tavoitteena että jokainen lukja olisi ateisti kirjan loppuun päästyään. En nyt muista sanasta sanaan eikä minulla nyt ole k.o. opusta käden ulottuvilla.

    Kirjan markkinointi verkkokaupoissa on aika suorapuheista:
    "Jumalharha käsittelee merkittävimmät Jumalan olemassaoloa puoltavat väitteet ja osoittaa, miten äärimmäisen epätodennäköinen Jumala on.

    Teos osoittaa myös, miten uskonto on sotien, kiihkoilun ja lasten kaltoin kohtelun käyttövoima.

    Jumalharha esittää vakuuttavasti, että usko Jumalaan sekä perustuu virheelliseen ajatteluun että on potentiaalisesti kuolemanvaarallista. Se tarjoaa myös vapauttavan näkemyksen ateismista yksilölle ja yhteiskunnalle koituvista eduista, joista merkittävimpiä on selkeämpi, todempi käsitys maailmankaikkeudesta kuin uskonto on milloinkaan antanut. "

    Mutta ei kai Dawkins sitten käytä evoluutiota ateismin todisteena, kun sinä kerran niin sanot.

    Äänestä

kekek-kekek

>>>Evoluutiota...ei pitäisi yrittää käyttää todisteena ateismin puolesta

Äänestä
  • Aloittaja

    >>Mikään suora todiste evoluutio ei tietenkään ole kuin evoluutiosta.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    >>Mikään suora todiste evoluutio ei tietenkään ole kuin evoluutiosta.

    "Kehäpäätelmä?"

    Ei ole. Todisteilla on havaittu evoluutio. Nämä todisteet evoluutiosta ovat siis todisteita evoluutiosta, ei muusta.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    >>Mikään suora todiste evoluutio ei tietenkään ole kuin evoluutiosta.

    >>>Kehäpäätelmä?

    Äänestä

Ei kai kukaan ateisti nyt evoluutiota tai mitään luonnontiedettä käytä ateismin pönkittimenä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä minusta joskus tällä palstalla siltä näyttää.

    Äänestä

  • Kun tein tuosta evoluution ja kristinuskon sekoittamisesta eli teistisestä evoluutiosta aloituksen ki-ku-palstalle, niin naispapin kommentti oli luokkaa "entä, jos mitään ei olisikaan olemassa".

    Taidan aavistaa, miksi piispat ja muut veijarit vaatii, ettei uskontoa saisi tutkia tieteen metodein. V: Koska se ei kestä sitä.

    Vaikkapa evoluutioon kuuluva suunnittelemattomuus ei ihan natsaa kristinuskon ideaan Ukko Ylijumalasta heilumassa taikasauvan kanssa.

    Äänestä

Mikäli teisti yrittää todistaa Raamatun luonnontieteellisesti paikkaansapitäväksi. Niin silloin hänen arkumenttinsa voidaan myös falsifioida samoilla tekniikoilla. Ei siinä oikeastaan sen kummemasta ole kyse.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, mutta eihän luomiskertomuksen Jumala ole sama kuin kaikki jumalakäsitykset.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Niin, mutta eihän luomiskertomuksen Jumala ole sama kuin kaikki jumalakäsitykset.

    Ei tietenkään. Mutta käytäntöä se ei juuri muuta. Eli vaikka jos Hindu väittää Shiva-jumalan olemassaolon olevan tieteellisesti totta, niin eihän se sitä ole pelkän väitteen perusteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kekek-kekek kirjoitti:

Evoluutiota ja evoluutioteoriaa ei pitäisi yrittää käyttää todisteena ateismin puolesta, sillä eihän evoluutioteoria ota mitään kantaa jumaluusopillisiin kysymyksiin.

Sama koskee oikeastaan muitakin luonnontieteitä.

Jotkut uskovaisetkin tekevät sen erheen, että hyökkäilevät evoluutiobiologian ja muun tieteen kimppuun, kuvitellen että se olisi joku "Jumalan vihollinen". Fundamentalistikristittyjen kohdallahan tämä on aivan ymmärrettävääkin; 6000 v. ikäinen Maa ja universumi sopivat kehnosti yhteen nykyisen tieteellisen käsityksen kanssa.

Mutta muun sortin uskovaisille tieteen ei pitäisi olla mikään mörkö. Luonnontieteet eivät yksinkertaisesti käsittele jumaluuksia, ne eivät kuulu siihen mitä luonnontieteet tutkivat, ja se siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu