Ilveksen tulevaisuus

Hei, tässä hieman mietteitäni Ilveksestä ja sanokaa mielipiteenne kirjoituksesta, sillä olen ajatellut hakea jatkoajan toimitukseen ja kaikki palaute olisi tervetullutta:

Kevään ja kesän myllerrykset, mitä Ilveksessä on käyty on ehdottomasti parasta mitä suomalaisessa jääkiekossa on tapahtunut tällä vuosituhannella. MENESTYNEIN SEURA kautta aikain suomessa on jälleen kehissä ja viime kauden karsinnoissa annettiinkin jo sen tason myrskyvaroitus, että ei ihme jos Jokeritkin päätti lähteä suosiolla kohti itää pakoon. Ilveksen uusi dynastia on alkamassa ja eiköhän 20 mestaruutta saada täyteen vajaan kymmenen vuoden sisään(16 niitä meillähän on jo). Muut jäävät nuolemaan näppejään, kun POIKA matkaa manseen taas ja vihreä-keltanen-meri täyttää Mansen!

Miten ny näin? te kysytte. Jo viime kaudella Tuokkolan tulon jälkeen nähtiin pitkästä aikaa sellaista ilvesläistä taitokiekkoa, millä nämä 16 mestaruuttakin aikoinaan voitettiin. Etenkin kauden loppu oli aivan huikea Jukurit oli aivan vastaan tulija! Peli oli silmiä hivelevää komeaa ja Mestiksen mestarille lyötiin luu niin sanotusti kurkkuun! Jälleen kerran, eikö sarja voitaisi sulkea, kun näistä Mestis-joukkueista ei ole vastusta. Peli oli kuitenkin uomissaan harmi, että vasta näin myöhäisessä vaiheessa kautta. Mikäli Pleijareihin oltaisiin päästy niin kyllä Ässätkin olisi ollut vastaantulija.

Ilveksellä meni siis loppukausi aivan huikeasti, toisin kuin esimerkiksi tuolla toisella tamperelais-seuralla, jolla ei ole edes yhtä pljon mestaruuksia, vaikka ovat kolme TBK:lta lainannu. Tapparan äijät menivät todellakin häviämään finaali-sarjan! Uskomatonta räpellystä!

Pelkästään jo viime kauden rosterilla ja tällä peli-ilmeellä runkosarjan neljän sakkiin sijoittumista ja kotietua voisi pitää itsestään selvyytenä, mutta muutenkin jo timantinkova joukkue on vahvistunut entisestään. Corso, Jekimovs, Pesonen ja Järvenpää. Sen verran vakuuttavia vahvistuksia, että voin sanoa, että vuoden päästä mestaruuksien määrä on jo 17.

Petri Nygårdin -paidan sanoin: WE ARE STILL KINGS!
16218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

PIKAVIPPI-ILVEKSEN PELEISSÄ SYÖDÄÄN ILMAISNAKKEJA.

  • Ois upeeta pelaa 10 kautta futista ilveksessa ja omistaa vanha ilves paita säästöpankki jalo ja summanen ja pelaa jopa lätkää ilveksesda ja nr24

    Äänestä

Suuta suppuun, kun nyt ensin selviävät veloistaan ,ja karsinta rajastaan. V.ittu ei viime talvi mikään mittari ollut ,jos Jukurit voiittivat.
On löyhäpää taas kirjoittelee Hervannasta.
Minkälaiset ketjut nyt teet ensitalveksi

Äänestä

Kyl mä tiedän et teitä Tappara-faneja harmittaa, kun ei mennyt loppukausi yhtä hyvin kuin meillä, kun Ässät oli liian kova! Me sentään päätettoiin kausi voittoon.

Äänestä
  • Aivan oikein, mutta ette rahallisesti päättänyt voittoon

    Äänestä

LOL, VOITITTE JONKUN KARSINTAPELIN JOSSA OLI JOKU 3000 ILMAISLIPPULAISTA, ONNEE TEILLE. 500K TAKKIIN TAAS. LOL.

Äänestä
  • Kannatan hifkiä.bluessia.tepsiä
    Lukkoa.ässiä.ilvestä.hpkoota ja tapparaa.pelikaaneja.jyppiä ja ilvestä
    .

  • Lempijengit jääkiekko hifk.
    BLUES.TPS.ÄSSÄT.LUKKO.ILVES.JYP.PELICANS.HIFK.ILVES.HPK.TAPPPARA.JYP.KÄRPÄT.ILVES.HPK.TSPPARA.ILVES. JALKAPALLO HJK.REIPAS JA ILVES

  • 25728 kirjoitti:

    Lempijengit jääkiekko hifk.
    BLUES.TPS.ÄSSÄT.LUKKO.ILVES.JYP.PELICANS.HIFK.ILVES.HPK.TAPPPARA.JYP.KÄRPÄT.ILVES.HPK.TSPPARA.ILVES. JALKAPALLO HJK.REIPAS JA ILVES

    Ois upeeta omistaa risto jalon pelipaita

    Äänestä

Ilveksen tulevaisuus ?

Konkurssi ja suomisarja!

Äänestä
  • Mestaruus ,Tappara häviää finaalit 4-0

    Äänestä

  • guruli kirjoitti:

    Mestaruus ,Tappara häviää finaalit 4-0

    Ois upeeta omistaa 80-luvun ilves paita..

    Äänestä

  • 57692 kirjoitti:

    Ois upeeta pelaa futista ilveksessa ja olla lätkässä ilves fani 7.5v ja itse ukko pelaisi koovee paidassa ja asuisi mm ikaalisissa ja mm tampereella

    Äänestä

  • 57692 kirjoitti:

    Ois upeeta omistaa 80-luvun ilves paita..

    Ois upeeta pelaa futista ilveksessa ja olla lätkässä ilves fani 7.5v ja itse ukko pelaisi koovee paidassa ja asuisi mm ikaalisissa ja mm tampereella ja ukko pelaisi futista ilveksessa ja valm naisia.ilves-hjk 7-2...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hervannnantupsukorva kirjoitti:

Hei, tässä hieman mietteitäni Ilveksestä ja sanokaa mielipiteenne kirjoituksesta, sillä olen ajatellut hakea jatkoajan toimitukseen ja kaikki palaute olisi tervetullutta:

Kevään ja kesän myllerrykset, mitä Ilveksessä on käyty on ehdottomasti parasta mitä suomalaisessa jääkiekossa on tapahtunut tällä vuosituhannella. MENESTYNEIN SEURA kautta aikain suomessa on jälleen kehissä ja viime kauden karsinnoissa annettiinkin jo sen tason myrskyvaroitus, että ei ihme jos Jokeritkin päätti lähteä suosiolla kohti itää pakoon. Ilveksen uusi dynastia on alkamassa ja eiköhän 20 mestaruutta saada täyteen vajaan kymmenen vuoden sisään(16 niitä meillähän on jo). Muut jäävät nuolemaan näppejään, kun POIKA matkaa manseen taas ja vihreä-keltanen-meri täyttää Mansen!

Miten ny näin? te kysytte. Jo viime kaudella Tuokkolan tulon jälkeen nähtiin pitkästä aikaa sellaista ilvesläistä taitokiekkoa, millä nämä 16 mestaruuttakin aikoinaan voitettiin. Etenkin kauden loppu oli aivan huikea Jukurit oli aivan vastaan tulija! Peli oli silmiä hivelevää komeaa ja Mestiksen mestarille lyötiin luu niin sanotusti kurkkuun! Jälleen kerran, eikö sarja voitaisi sulkea, kun näistä Mestis-joukkueista ei ole vastusta. Peli oli kuitenkin uomissaan harmi, että vasta näin myöhäisessä vaiheessa kautta. Mikäli Pleijareihin oltaisiin päästy niin kyllä Ässätkin olisi ollut vastaantulija.

Ilveksellä meni siis loppukausi aivan huikeasti, toisin kuin esimerkiksi tuolla toisella tamperelais-seuralla, jolla ei ole edes yhtä pljon mestaruuksia, vaikka ovat kolme TBK:lta lainannu. Tapparan äijät menivät todellakin häviämään finaali-sarjan! Uskomatonta räpellystä!

Pelkästään jo viime kauden rosterilla ja tällä peli-ilmeellä runkosarjan neljän sakkiin sijoittumista ja kotietua voisi pitää itsestään selvyytenä, mutta muutenkin jo timantinkova joukkue on vahvistunut entisestään. Corso, Jekimovs, Pesonen ja Järvenpää. Sen verran vakuuttavia vahvistuksia, että voin sanoa, että vuoden päästä mestaruuksien määrä on jo 17.

Petri Nygårdin -paidan sanoin: WE ARE STILL KINGS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu