kuinka flunssa voikaan tehdä olon näin heikoksi?

Moi! Sain flunssan riesakseni perjantaina, josta asti ollut nielemiskipua ja kaulassa muljuavia patteja toisella puolella kaulaa(näkyvät päätä taivuttaessa). Onko vakavaa? Lisäksi ärsyttää toden teolla tämä kauhea nuha! Silmäni oli toissa yönä erittänyt paksua keltaista rähmää, ei punoitusta silmässä. Toisen korvan suulle erittyy kovaa, kuivaa vaikkua. Päätäkin hieman särkee, otsassa tuntuu painetta ja silmät ovat väsyneen oloiset, vaikka olisi nukkunut hyvin. Kuumetta ei ole ainakaan vielä. Ajattelin hakeutua lääkäriin mikäli oireet jatkuvat, mutta ajattelin ensin kysäistä muiden mielipidettä/diagnoosia oireitteni perusteella. Outoa on, että minulle on ilmestynyt muutama hikinäppykin.
173183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No mulla on päällä aivan kamala flunssa jonka oireina on ollu ensin kurkkukipu ja korkea kuume pari päivää. Päätä särki pari päivää todella paljon, otsaa jomotti ja silmät olivat valon arat. Olin melko pitkälle vuoteen oma. Sitten kun kuume laski alkoi nenä hieman vuotaa, toinen silmä myös. Nyt on flunssan 4-5 päivä menossa ja muut oireet helpottaneet mutta tilalle tullut yskä. Epäilen influenssaa omalla kohdallani...mutta jos sulla kerran oikein silmät rähmii niin soittaisin terveyskeskukseen ettei olis bakteeritartunta.

Äänestä

Minulla on kans voimakasta raaja/kurkkukipua, nielemisvaikeuksia(kipua), illalla silmät on tulessa/vetistää, ja aamulla räämää silmissä, lämpö on pyörinyt siinä 37.2-38.5 välillä noin 5 päivää, asun perämerellä.

Äänestä
  • Tule ihmeessä sisätiloihin sieltä perämereltä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tule ihmeessä sisätiloihin sieltä perämereltä !

    Eiköhän ole tullut jo pois 7 VUOTTA SITTEN!

    Äänestä

EHINAFORCE TIPPOINA TEPSII.

Äänestä

minulla on ollut sinertäviä paiseita kynsien alla. mitä pitäisi tehdö

Äänestä

No sulla on joku ihme flunssa, lääkärissä kannattaa käydä. Mulla oli itellä tuli kurkku kipeeks ja oli kaheksan päivää pelkkä kurkku ihan vitun kipee, ei mitää muita oireita, mut tänää meni nenä ihan tukkoo ja koko naamaa särkee, poskia ja kitarisoja, vaikee hengittää ja ei pysty nukkuu. Pää iha vitun kipee ja joka raajaan sattuu, voimaton olo eikä voi nukkuu.
Outoo ettei ooo tääkää kurkkukipu lähteny vaikka oon joka päivä teetä/hunajaa ja c-vitamiinii. Ku en yleensä mitää vitamiinei ota ni yleensä riittää yks semmonen joku vitamiini ku tuntuu et alkais flunssa ni en tuukkaa kipeeks.. kauhee puutos varmaa.
Ja sit bafusin joku tommone en ny tarkkaa muista, ni puuduttaa kurkkuu kahen tunnin välein. Nenäsuihketta huomenna ostamaa eihän tästä tuu muute mitää
Vittu mikää ei auta ..

Päädyiin avautumaan tänne..

Äänestä

kurkkukipuun jääteloä ja patit nielurisoissa kyllä angiinaa. http://www.zyx.fi/flunssa/angiina/?cid=ppc_Zyx_Angiina_ETA&gclid=CjwKEAiA2OzDBRCdqIyIqYaaqQoSJABeJZdicKPdJD9pSBeVk7Ym1n1_bAOSpCPFwjiv8vZlR86_UBoCXQbw_wcB
miesflunssa
http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/suomalainen-ylilaakari-ihmettelee-miesflunssaa-toki-tiettyja-biologisia-eroja-naisten-ja-miesten-valilla-on/6261448
tai kalja
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11720423/flunssa-ja-kalja
tai "busulee" kuuri eli 60-luvulla punaviiniä. Auttaako- no en tiedä , mutta mukavampi sairastaa.
Toisilla kestää 2 viikkoa ja muutama selviää 14 vrk aikana. http://keskustelu.suomi24.fi/t/3370241/karhea-kurkkukipu
eucalyptys, ecina force, carmolis-tipat aina kotona. Nuhaan enstöikseen histamiinia.
Kuuma inkivääritee johon hunajaa ja sitrunaa jäähtyneenä. Mustaherukka jne juomat, kunhan on lämmintä ! Paljon nestettä mm mustikkakeitto jne.

Äänestä

Onko miesflunssa leikkiä VAI vaarallisen lamaannuttava tauti miehille? Tulisiko miestä helliä ja paijata taudin yllättäessä VAI jujuttaako mies vain? Voiko miesflunssa iskeä naiselle?

Netin miesflunssa faktat ja lööpit löytyvät kootisti täältä: https://www.facebook.com/miesflunssa/

Äänestä

Mee hoitoo

Äänestä

Hei nyt kiinalainen lääketiede akupunktioon.Soita ja kysy voinko tulla sinne.Flunssaa hoidetaan Suomessa väärin.Lukekaa kiinalainen lääketiede.Tämä pitäisi yhdistää Länsimaiseen mutta Suomessa se ei ole mahdollista koska täällä lääketehtaat pörräävöt liikaa lääkäreiden ympärillä.Saksassa tämä kuuluu lääkäreiden koulutukseen.Saksassa pitää lukea luontaoshoito opinnot mutta ei Suomessa.Ennenkuin menet akupunktion Katso ketkä siellä hoitaa.Etsi netistä kiinalainen lääketiede hoitajat Google haku.

Äänestä

Tavalliseen kausiflunssaan ei ole olemassa hoitoa, joten lääkäriin on turha rynnätä.
Jos kuitenkin kuume kestää pitkään ja tulee muita yleisoireita on syytä käydä tarkistuttamassa.
Antibiootit eivät tehoa virusflunssaan, mutta jälkitauteina mahdollisesti tuleviin b akteeri-infektioihin kyllä. Nyt on ollut liikkeellä aikas ilkeää flunssavirusta joka antaa voimakkaita oireita.

Äänestä

On joo sitkeää flunssaa, itsellä alkoi elokuun alussa, just loppui antibiootit jotka sain kun meni räkä keltaruskeaksi.
Saa nähdä kuinka käy, yli kolme kuukautta on ollut sellaista että kun olen vaan kotona muutaman päivän niin vähän olo helpottaa, ja sitten ei tarvitse kun pikkusen käydä ihmisten ilmoilla niin jo taas lyö taudin pahemmaksi.
Se on todettu ja sanottu että mulla on huono vastustuskyky mutta en ole kuvitellut aiemmin että se tällaista olisi. Ehkä tää keväällä helpottaa. Vetää vaan aikalailla voimat pois.
Apteekissa tosin sanottiin että nyt on ollut sellaista flunssaa että se monilla tulee, menee ohi ja tulee takaisin.

Äänestä

Voi melkein sanoa, että flunssaa en juurikaan ole koskaan sairastanut. Tauti yrittää ja se on sinä. Nyt on toista. Tauti päällä jo yli kuukauden. Sahaa eestaas. Vähän parempi ja sitten taas ei.

Äänestä

Corona se on :(

Äänestä

Patit voi olla streptokin aiheuttamia paiseita, jotka puhjetessaan ovat hengenvaarallisia. Puhutaan ehkä tunneista.... kävisin heti tarkistuttamassa.

Äänestä
  • Mullakin ollut rauhasia tosi kipeinä, ja särky/kipu vasemmalla niskassa ja hartiassa,
    vähän kun on liikkeellä niin ihan voimat loppu, tätä ollut kolmisen viikkoa,
    välillä huono olo muutenkin. kurkkukipua, kuume maks 37,2
    Kuulemma on outoa ja sitkeää flunssaa paljon liikkeellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


flunssan kourissa kirjoitti:

Moi! Sain flunssan riesakseni perjantaina, josta asti ollut nielemiskipua ja kaulassa muljuavia patteja toisella puolella kaulaa(näkyvät päätä taivuttaessa). Onko vakavaa? Lisäksi ärsyttää toden teolla tämä kauhea nuha! Silmäni oli toissa yönä erittänyt paksua keltaista rähmää, ei punoitusta silmässä. Toisen korvan suulle erittyy kovaa, kuivaa vaikkua. Päätäkin hieman särkee, otsassa tuntuu painetta ja silmät ovat väsyneen oloiset, vaikka olisi nukkunut hyvin. Kuumetta ei ole ainakaan vielä. Ajattelin hakeutua lääkäriin mikäli oireet jatkuvat, mutta ajattelin ensin kysäistä muiden mielipidettä/diagnoosia oireitteni perusteella. Outoa on, että minulle on ilmestynyt muutama hikinäppykin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu