Uuden s.listisen polven kasvattamiseen tarvittiin myös naimista:
"iskurityöläinen on myös loistava siittäjä, kansakunnan nousuun ja sosialistisen yhteisrintaman luomiseen on syytä yhtyä miesten ja naisten keskenään kun naisen lapsensaannin kannalta on sopivin ja poliittisesti joutava hetki yhtyä. Puoluetoveri on ainoa vaihtoehto ja iskurityöläinen erityisesti. Yhtyminen on syytä suorittaa illalla kymmenen jälkeen ja mahdollisimman vähän muita huoneessa olijoita häiriten. Molempien on syytä käyttää pitkää flanelliyöpaitaa. Yhtyminen tapahtuu aina siten, että nainen makaa selällän ja mies päällä. Yhtyminen tehdään vain uuden taistelijapolven luomista varten ja siihen ei kuulu länsimaista hapatusta edustavaa turhuutta. Koskettelu tai suutelu ei kuulu sosialistisen neustotasavallan taistelijoille."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.