kirsikkakoin toukkia tänä keväänä

Onkos muiden kirsikkapuissa näkynyt kuluneena keväänä ja alkukesänä kirsikkakoin toukkia? Meillä on noin viisi vuotta sitten istutettu Rauhalan morelli. Aiempina vuosina joka vuosi lisääntyi kukkien määrä ja sitä myötä myös kirsikoiden määrä, mutta tänä keväänä kummastelin, mikä puuta vaivaa. Versojen ekoihin lehtiin oli ryöminyt tuokkia ja mutustellut lehtiä sisältä käsin reikäisiksi. Ei tule kummoista satoa tänä vuonna.
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


koimikäkoi kirjoitti:

Onkos muiden kirsikkapuissa näkynyt kuluneena keväänä ja alkukesänä kirsikkakoin toukkia? Meillä on noin viisi vuotta sitten istutettu Rauhalan morelli. Aiempina vuosina joka vuosi lisääntyi kukkien määrä ja sitä myötä myös kirsikoiden määrä, mutta tänä keväänä kummastelin, mikä puuta vaivaa. Versojen ekoihin lehtiin oli ryöminyt tuokkia ja mutustellut lehtiä sisältä käsin reikäisiksi. Ei tule kummoista satoa tänä vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu