Kaikki yksittäiset fysikaaliset objektit, jollainen ihminenkin on, ovat kaikki kasvaneet omista lähtökohdistaan samalla tavalla. ". Atomime ruumissamme ovat samanalsia, joskin eri koordinaateissa ja eri yhdisteissä kuin esim. tietokoneella. Jos olisin ollut sinä, olisin tehnyt täsmälleen samoin kuin sinä, koska silloin olin sinä."
Er, (erilaisuus?) Juudan esikoinen, oli Herran silmissä kelvoton, ja Herra salli hänen kuolla. No, se tuskin johtui silti nimestään, vaan Er teki jotain pahaa?
Silti jokaisella ihmisillekin, on eri määrä "terälehtiä", sydämensä sisimmän olemuksensa "kukassa", emme ole sielunijältämme samalla tasolla, emmekä siksi silti käyttäydy täsmellään samoin, jos meidät pistetään nykyisessä hieman eri olemuksessamme eri valinnanpaikkoihin.
"Pahalle on kaikki samaa, mutta hyvä haluaa nähdä joskus erilaisen".
On ahdistavaa, että mitään "korkeinta, erilaista olentoa" ei ole missään näköpiirissä, emmekä häntä ehkä koskaan mistään löydä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.