VAROKAA! Tippuri aiheuttaa lapsettomuutta ym vähemmän kivaa!

Tämä sukupuolitauti leviää ennätyksellisesti Suomessa
Maanantai 17.6.2013 klo 11.30
Tartuntoja on ollut ennätysmäärä jo toista vuotta peräkkäin.

Tartuntoja todettiin eniten parikymppisillä nuorilla. (COLOURBOX)
Tippuritartuntojen lisääntyminen jatkuu Suomessa. Kun vuonna 2003 uusia tartuntoja todettiin Suomessa yhteensä 189, viime vuonna tartuntoja oli jo 312. Vuonna 2011 tartuntoja oli vielä alle 300 vuodessa, yhteensä 288 tapausta.

Vuoden 2012 uusista tartunnoista 71 prosenttia todettiin miehillä. Joka kolmas miesten tartunnoista oli saatu miesten välisestä seksistä.

Korkeimmat taudin ilmaantuvuudet todettiin Helsingin ja Uudenmaan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiireissä.

Eri ikäluokista tartuntoja todettiin eniten 20-24 -vuotiailla naisilla sekä 25-29 -vuotiailla miehillä.

Tartunnoista 61 prosenttia oli saatu Suomessa. Eniten tartuntoja tuotiin kaikista ulkomaista Thaimaasta.

Tippuri on Neisseria gonorrhoeae -bakteerin aiheuttama seksiteitse leviävä tulehdus. Tippuri voi aiheuttaa virtsaputken, kohdunkaulan, peräsuolen, nielun tai silmän sidekalvon tulehduksen.

Uusimmat tartuntatiedot käyvät ilmi THL:n tartuntatautien raportista.

MIMOSA HEDBERG
mimosa.hedberg@ilmedia.fi
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

huhhuh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu