Paikkahan on kuin armeija, kun sinne lukitaan munalukolla portin sisälle ja yöaikaan ei ulos tai sisään ole asiaa. Ulos pääsee maksua vastaan, mutta sisään ei pääse vaikka olisit jo maksanut asiakas. Ei edes samalla portin avauksella. Jos läheisesi saa vaikka sydänkohtauksen, niin muista soittaa ensin respaan, että aukaisevat ambulanssille portin ja vasta sitten hätäkeskukseen! (jos olet muistanut tallettaa puhelimeesi respan numeron....
Mistä Manamansalon leirintäalue/teeriniemi on saanut 5 tähteä?
tane03
73762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaupungilleko menasit Manamansalosta yöllä lähteä ? Sisäänpääsyn rajoitukset on ihan hyvät. Eipähän ole yöllä turhaa ajelua.
Palo- ja pelastusajoneuvot pääsevät kyllä alueelle hätätilanteessa: ovat aina päässeet ja tulevat aina pääsemään. Se, että leirintäalueen liikenne suljetaan portilla on EHDOTTOMANA VAATIMUKSENA JO KAHDEN TÄHDEN LEIRINTÄALUEELLA. Ajatuksena on, että alueella ei liikennöidä turhaan yöaikaa ja turvataan kaikille yöpyjille rauhalliset ja turvalliset yöunet. Pyydän ymmärtämystä asiassa ja tutustumaan ennakkoon alueen järjestyssääntöön.
Ja tervetuloa vastaanottoon keskustelemaan kanssamme asiasta. Kyllä meille on ERITTÄIN tärkeätä, että asiakkaat viihtyvät meillä-nämä säännöt eivät välttämättä ole meidän keksimiä, vaan perustuvat lakeihin, asetuksiin, viranomaismääräyksiin...
Kolme tähteä olisi hyvä. B-luokan mökeissä tv ei toiminut juuri ollenkaan. Mökeissä hyllyt vähän niin ja näin. Matot aivan paskaisia. Minigolf-rata oli täynnä havuja (onko asiakkaan tehtävä puhdistaa?). Asfalttireitit on möykkelikköä. Grillauspaikat vähän ränsistyneitä.
Lista jatkuu.....mökit helteillä asumiskelvottomia. Ei ole älytty sijoittaa 10€ pöytätuulettimia mökkeihin, kuten on esimerkiksi TOP-camping-alueella. Mökkien sängyissä huonot patjat. No uimarannat on kyllä sitten aivan huippuja, mutta ei sillä pelkästään pitäisi 5 tähteä saada.
Ihan hyvä että ei pääse yöllä. Esim. Ranuan Camping -alueen ymmärrän, että voi mennä koska vaan, silti siellä on aina rauhallista, ihmiset kunnioittavat pohjoisen luonnollista rauhaa, ei ne tule sinne metelöimään, ja ihanaa että pääsee esim. keskiyöllä suoraan saunaan pitkän ajon jälkeen. -Mutta mutta.. niin se vaan on. Manamansalo ei sovellu yöllä auki pidettäväksi, kiva kun voi nukkua yönsä rauhassa, kaunis luonnonrauhaisa paikka.
Eikö noille likaisille ja resuisille campingmökeille voi mitään tehdä? Tuntuvaa sakkorankkua aiheutetuista sotkuista vaikka. Onko niitä niin vaikea pitää asiallisessa kunnossa?
Miksi käyttäjätkin päästää ne sellaiseen kuntoon, ajattelematta, että niitä pitäisi heidän jälkeensä muidenkin vielä käyttää. Muillakin on majotuksen tarvetta, kuin joillakin sikailevilla ryyppyporukoilla.
Sellaisten jäljiltä niin monet tälläiset majoituskohteet on pilattu majoittumiskelvottomiksi.