Hei!
Haluan tuoda kaikille Lahdessa asuville tiedoksi varoituksen sanan tästä kyseisestä isännöinti yrityksestä nimeltä iMasa.
Hän ei ole hoitanut 2-vuotisen historian aikana oikeastaan mitään asiaa hyvin ja nyt uuden taloyhtiön talous on -15 000 kuralla. Hän ei reklamoi asioista rakennuttajaa (Lujatalo), koska kyseinen isännöitsijä on tullut rakennuttajan kylkiäisinä ja saa heidän kaikki uudet taloyhtiöt itselleen. Lista on oikeastaan loputon mitä kaikkea hän ei ole hoitanut tai on jättänyt hoitamatta, joten en ala niitä tähän luetteloimaan mutta varoitan, että pysykää kaukana tästä Isännöintiyrityksestä ja olkaa varuillanne, jos olette osatmassa Lujatalolta Lahdesta asuntoa.
Haluan tuoda kaikille Lahdessa asuville tiedoksi varoituksen sanan tästä kyseisestä isännöinti yrityksestä nimeltä iMasa.
Hän ei ole hoitanut 2-vuotisen historian aikana oikeastaan mitään asiaa hyvin ja nyt uuden taloyhtiön talous on -15 000 kuralla. Hän ei reklamoi asioista rakennuttajaa (Lujatalo), koska kyseinen isännöitsijä on tullut rakennuttajan kylkiäisinä ja saa heidän kaikki uudet taloyhtiöt itselleen. Lista on oikeastaan loputon mitä kaikkea hän ei ole hoitanut tai on jättänyt hoitamatta, joten en ala niitä tähän luetteloimaan mutta varoitan, että pysykää kaukana tästä Isännöintiyrityksestä ja olkaa varuillanne, jos olette osatmassa Lujatalolta Lahdesta asuntoa.
Vastaukset 181
Vanhimmat
Ja kuinka monta kertaa hallitus on kokoontunut vaihtamaan epäpätevää isännöitsijää, jos näin on?
Mikä ihme vaivaa isännöintitoimistoja kun eivät viitsi hoitaa asukkaiden asioita mutta palkan kyllä ottavat. Hämeenlinnassa reim aivan surkea firma. Mikä on työnkuva insinöörillä kun eivät muuta tee kun kävelevät kädet taskussa onneksi on taskut minne kädet laittaa. Mikäs rötös on reimillä kun oli poliisin tutkinnassa. Onko unohdettu.
Taloyhtiön ensimmäisen osakkaiden valitseman hallituksen tärkein tehtävä on valita rakennusaikaisen isännöitsijän tilalle ihan oikea isännöitsijä. Emme itse huomanneet tehdä sitä, ennen kuin isännöitsijä auttoi päätöksessä ja lainasi taloyhtiön tililtä rahaa omien laskujensa maksamiseen. Hän palautti lainastaan suurimman osan ja vakuutusyhtiö korvasi loput, mutta oikeutta käytiin muutamia vuosia.
Hallitus erottaa entisen ja valitsee uuden isännöitsijän. Niin helppoa se on, vaikka kilpailuttamisessa on oma vaivansa. Pitää vaan päättää, ottaako halvimman vai sellaisen, joka todella toimii ja on kuitenkin riittävän lähellä. Valitaan esim. 3-4 ehdokasta siitä läheltä ja valitaan niistä taloyhtiölle sopivin vaihtoehto.
Alussa saattaa mennä talous hetkeksi kuralle, kun edes kaikki kiinteät kulut eivät ole tiedossa. Kiinteistövero, sähkö, lämpö, vesi, hallinto, huoltoyhtiö, jne. Ne ohjautuvat hiljalleen oikeisiin arvoihin budjetissa. Valitettavasti kassa joskus huutaa hoosiannaa, kun esim. kiinteistövero lankeaa maksuun, jos ei ole kerätty yhtään ylimääräistä "pohjakassaan".
aika kauan huono is. yleensä saa huseerata, koska kukaan ei oikein haluaisi ottaa vastuuta irtisanomisesta kontolleen. Onhan se ikävä irtisanoa "mukava" ihminen. Hyvä homma olisi jos isännöitsijä kilpailutettaisiin automaattisesti vaikka parin vuoden välein ja se olisi nykyisen isännöitsijän tiedossa. En tiedä voisko semmosta kirjata yhtiöjärjestykseen. Tällöin irtisanominen tapahtuisi järjestelmän myötä, eikä se tuntuisi niin henkilökohtaiselta. Samoin se voisi kummasti virkistää is:nkin toimintaa.
Meillä varmaan tulee eteen em. prosessi. Itselleni se ei ole vaikeeta, mutta muille jäsenille ja pj:lle tuntuu olevan jotenkin vaikee pala pureskeltavaksi.
En ota kantaa ketjussa mainittuun yritykseen tai tapahtumiin, kun en niitä tunne.
Yleisesti ottaen hallituksen tehtävänä on valvoa että isännöitsijä hoitaa sovitut tehtävät, jos ei ole hoidettu niin pitää joko muuttaa sopimusta tai vaihtaa isännöitsijää. Sen vaikeammasta asiasta ei ole kysymys. Isännöitsijän voi irtisanoa ilman että täytyy keksiä syitä tai rakentaa riitaa, tätä ei kovinkaan moni hallituksen jäsen ymmärrä.
Jos isännöitsijä vaihdetaan kahden vuoden välein niin myös kahdeksi vuodeksi valittu isännöitsijä sen tiedostaa. Kärsijäksi jää pitkän aikavälin kunnossapito ja toiminnan suunnitelmallisuus, hallituksen varaan sellaista ei voi rakentaa. Hallitukset vaihtuvat ja ihmiset muuttavat aina välillä, tänään kaunis ajatus ja malli katkeaa kun tulee avioero tai lapsia. Tämä on nähty moneen kertaan.
Nyt vasta tuli asioita selville kun hallitus sai uuden puheenjohtajan joka halusi oikeasti seurata tilejä ja hänellä ei ainakaan ollut mitään vilppiä mielessä niin kuin edellisellä puheenjohtajalla.. asukaskokous on pidetty ja uusi isännöitsijä vaihdetaan varmaankin ennen talvea.. sitä ennen joutuu kuitenkin kilpailuttamaan yms..
Mikä asukaskokous? Onko kyse kuitenkin jostain vuokratalosta (hyh) vai?
En yhtään ihmettele että kyseinen isännöintitoimisto hoitaa asiat tällä tavalla. Ei ole ainoa taloyhtiö jossa on aiheuttanut vahinkoa .
Huonoja kokemuksia edelleen 2023 (Tammentalot)... Entä muilla?
Kyllä se näin on
Ja lisää meitä löytyy..
Myös meidän taloyhtiöllä on erittäin huonoja kokomuksia yllä mainitusta isännöintitoimistosta. Jouduimme purkamaan isännöintisopimuksen tekemättömien töiden johdosta. Taloyhtiöllemme tuli paljon vahinkoa maksamattomien laskujen ja muiden tekemättömien töiden saattamisesta kuntoon.
Samanlaisia kokomuksia on myös meidän taloyhtiöllämme ko. isännöintitoimistosta.
Jos reklamoi isännöitsijän tekemättä jättämistä töistä, hän pyytää kääntymään asianajajansa puoleen.
Näin edelleen vuonna 2023 (Tammentalot)... Kokemuksia muilla?
Tää koko firma on ihan huu haa. Jos tosiaan uhkaa asianajajalla niin en ole ennen kuullut että jos reklamoi täytyy ottaa yhteys asianajajaan. Äkkiä tällaiset huijarit poistuu markkinoilta , sana kiirii nopeasti.
Näin edelleen vuonna 2023 (Tammentalot). Isännöitsijä ei vastaa osakkaan kyselyihin, ilmeisesti M.H. ohjeistanut olemaan hiljaa niin kauan että tarvitaan asianajajaa... Kokemuksia?
Vaikea uskoa näitä kaikkia juttuja, mitä netissä levitellään. Oletkohan itse ihan ajan tasalla taloyhtiösi asioista? Itse olen ainakin todella tyytyväinen kyseisen toimiston toimintaan.
Kyseisen isännöitsijän toiminta romahduttaa taloyhtiön maineen ja asuntojen haluttavuuden yhtiöstä. En tule ikinä ostamaan asuntoa taloyhtiöistä jossa ko. isännöitsijä toimii.
Joka tietää ko. yrittäjän edelliset seikkailut yritysmaailmassa niin ymmärtää miksi asiat eivät hoidu. Vaihtakaa ajoissa. !!!!!!!!!
Kohtalotovereita löytyy ko. isännöitsijästä...ja epäilyt herää.
Olen -95 rakennetun As. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Meillä on ollut useita isännöitsijöitä, jotka ovat vaihtaneet alaa työ paineen takia. Nyt meillä on Imasa.
Meillä on käytössa suora netti yhteys omiin taloyhtiön tietoihin, eli pystymme seuraamaan kaikki yhtiöön liittyvät tiedot/maksut realiajassa.Sellaista ei ole ollut ennen kenenkään muun toimiston kanssa. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä toimiston yhteistyön. Olen ymmällä ko. kielteisitä kommenteista.
Turha on isännöitsijää syyttää kaikesta mitä taloyhtiössä tapahtuu. Isännöitsijä tekee vain, mitä hallitus päättää. Muistaakohan kukaan koskaan kiittää hyvin hoidetuista asioista? Joten KIITOS kyseiselle isännöintitoimistolle. Yhtiömme on tyytyväinen.
Hyvä KK1,
Siis hallituksen puheenjohtajana pystyt reaaliaikaisesti seuraamaan taloyhtiön rahaliikennettä?
Halvan ladan hinnalla ei voi saada mersua.
Lahdessa valitaan yleisesti se joka halvimmalla
työt lupaa tehdä, eikä aina mene sitten ihan
niinkuin on kuviteltu.
Missä vika vai molemmissa osapuolissa,
riitaan tarvitaan yleensä kaksi osapuolta??
I Masa on Lada Mersun hinnalla
Kuka olisi sitten Lahdessa isännöitsijätoimistojen Toyota Toyotan hinnalla?
Koulutettu ja kokenut isännöitsijä,joka on oikeasti kiinnostunut työstään,on kultaa kalliimpi.Vaan mistä tälläisen ihmeen löytäisi.Istuin 2 vuotta hallituksessa ja meillä oli Realia hoitamassa asiota. Eräässä kokouksessa totesin että virheelliset päätökset ,jossa esim.hallitus tekee päätöksen,joka kuuluisi yhtökokoukselle,niistä vastuun kantaa hallitus ja enemmistövastuun isännöitsijä.Tämä rouva isännöitsijä laittoi sormet korviinsa ja näytti minua.Kun valitsette isännöitsijää,kysykää kuuluuko HYVÄT KÄYTÖSTAVAThintaan.Realia ei hoida enään meidän asioita,Näin meillä LAHDESSA
Mikä olisi sitten paras isännöitsijätoimisto Lahdessa?
Onko kenelläkään tietoa ko. toimiston viimeaikaisista toimista?
Meidän talonyhtiö kokoontuu tänään päättämään toimistaan iMasaa vastaan. Vaihdamme isännöitsijää. Erittäin huono valinta, koska mikään ei ole toiminut! Pitsi tietysti maksut heidän olemattomista palveluistaan!!!!
ovatko ne toimet pelkkä isännöitsijän vaihtaminen?
Samat kokemukset on, ikävä kyllä. Asiat kertyivät ja tehdyiksi luvatut asiat venyivät.
Kai iMasa sentään reagoi asiallisesti, jos jostain omaa taloyhtiötä koskevasta asiasta huomauttaa?
Ei. Ellei vastaukseksi huomioida vain sitä että asia luvataan hoitaa. Mitä sitten asian eteen tehdään on toinen tarina. Ehkä ottanut opikseen, työkuorma helpottanut yms. En suosittele menneillä kokemuksilla.
Onko millekään taloyhtiölle syntynyt sitten vahinkoa huonon palvelun takia tms? Sen toteennäyttäminen varmaan hankalaa.
On syntynyt ainakin yhdelle. Eme aikoinaan oikein millään saaneet kustannuksia perittyä. Tai kustannusten määritys tai toteennäyttämine vaikeaa vaikka niitä oli useita tuhansia..
onko asia kuinka edennyt?
www.jolaka.fi
www.tikotiko.fi/tiko-isannointi/yritys
(uudehko, mutta rehellinen ja osakasystävällinen).
www.isannointiduo.fi
www.lahdenisannointi.fi
Kannatan pienehköjä. Voi saada halvan tarjouksen isoilta, mutta rempoissa ei välttämättä etsitä taloyhtiölle edullisinta vaihtoehtoa, vaan isännöintifirmalle etsitään parasta tulosta.
Tiko-isännöinnin isännöitsijä ainakin täysi puupää ja todellinen vässykkä! Kielipitkällä hallituksen puheenjohtajan anaalissa! 🤣🤣 Ei voi kyllä suositella! T Osakas.
On kaikista kallein tämä tiko-isännöinti! Hinta ei vastaa laatua!
Tiko isännöinnistä semmoista kokemuksia, että on todella epäluotettava ja osaamaton sekä ylimielinen henkilökunta!
Joo tämä tiko isännöinti kusettaa minkä kerkiää
En tiedä mitä toimistoa tarkoitat, mutta ainakaan iMasasta/Tammentalot ei ole käytännössä lainkaan hyvää sanottavaa...
Hyvä. Onko kellään tuoreita kokemuksia? Minulla ei ainakaan vuosilta 2019-23. Seuraavassa yhtiökokouksessa vaihtoon iMasa/Tammentalot...
Ei reagoi iMasa/Tammentalot. Jos isännöitsijältä kysyy asiallista asiaa pari kertaa, uhkaa laittaa syytteen häirinnästä. Isännöitsijät eivät vastaa viesteihin tai kyselyihin. Tuoreita kokemuksia 2019-23. Entä muilla?
Kiinnostavaa! Minulla sama ihan tuoreesti!
Kyykkykakalla pusikossa piilossa yrittää istua kun ei ole selkärankaa tai muuten vaan huvita rehellisesti hoitaa taloyhtiön asioita.
Samoja kokemuksia tikosta, valehtelua, kiristystä, epäasiallista käytöstä ja epäoikeudenmukaista laskutusta.
Tikoisännöinti on vahvasti huonoin!
Vaarallinen ns isännöintiyritys jolla on yhtä vaaralliset rakennusalan yhteistyökumppanit.
Minkä nimisiä yhteistyökumppaneita?
Kysy tikolta, paitsi jos olet k.o firman duunari tiedät itsekin yhteistyökumppaninne.
Asun Meilahdessa ja isännöintiämme hoitaa Raisiontien Lämpö Oy. Elokuun puolessa välissä makuuhuoneeni katostani tuli vettä läpi aiheuttaen parketille vesilätäkön. Asun ylimmässä kerroksessa, joten ilmeistä oli, että vesi tulee ullakolta.
Kävin ullakolla katsomassa tulviiko se vettä, mutta suuria vesimääriä ei tuolloin näkynyt. Ilmoitin seuraavana aamuna isännöitsijälle, joka lähetti huoltomiehen mittaamaan kosteutta katostani ja totesi samalla talon ullakon molempien päätyjen ikkunat ovat karmeista mätiä ja ikkunat vuotavat sateella. Tästä parin päivän päästä ulkopuolinen yritys tuli tekemään kosteusmittauksen ja kirjoitti raportin. Elimme tuolloin siis elokuun 20. päivän tienoota 2014.
2.10.2014 aloin jo odotella, että milloin remontti asunnossani alkaa ja huomasin kosteusvaurioiden/katon kupruilun ja vesivalumajälkien seinissä levinneen myös olohuoneeseen. Kävin katsomassa ullakon ikkunaa, jolle EI OLTU TEHTY VIELÄKÄÄN yhtään mitään.
Soitin ponnekkaan puhelun isännöitsijälle, jossa vaadin toimenpiteitä. Tästä seuraavana päivänä vasta ikkuna teipattiin ja siihen laitettiin movisuoja. Väliaikaisjärjestelyn teko kesti 1,5 kk ja nyt puhutaan siis kosteusvaurioista ja niiden lisäsynnystä.
Tästä alkoi sähköpostittelu isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa, jotka puolustelivat toinen toisiaan. Vasta kun sain jakelulistalle myös muita osakkaita taloyhtiöstä, sekä muita taloyhtiön hallituksen jäseniä, alkoi asian hoito kunnolla.
Ullakon toisen ikkunan teippaukseen kului 2 kk. Ketään taloyhtiön muita asukkaita ei ole inofttu tilanteesta taloyhtiön tai isännöitsijän taholta. Olen itse joutunut ilmoittaa molempien porraskäytävien ylimpien kerrosten asukkaille tilanteesta ja he ovat havainneet katoissaan samoja kosteusvaurioita.
Tässä info kyseisestä isännöitsijätoimistosta. Suosittelen kaikkien kerrostalohuoneiston osakkaiden suhtautuvan kriittisesti isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajien ehdotuksiin ja toimintaan. Ilmiselvää, että kun laiminlyöntejä tapahtuu, pitävät päättävät tahot yhtä, jotta laiminlyönnit eivät paljastu!
Rohkeasti pitäkää kiinni omista oikeuksista ja vaatikaa ylimääräisiä yhtiökokouksia väärinkäytöstilanteissa. Tuokaa kokouksissa väärinkäytökset kaikkien taloyhtiön osakkaiden tietoon. 10% osakkaista niin vaatiessa on ylimääräinen yhtiökokous pidettävä 2 viikon sisällä vaatimuksen esittämisestä.
Edelle oleva juttu ei koske imasan touhuja. Onko kellään vastaavantyyppisiä kokemuksia ko. isännöitsijätoimistosta?
On kokemusta iMasasta. Luvataan muka hoitaa, mutta ei tapahdu mitään. Uudella taloyhtiöllä on maksatettu rakennusaikaisia rakentajalle kuuluvia laskuja ja niitähän ei isännöitsijä suostu laskuttamaan rakentajalta: Hänhän on rakentajan valitsema isännöitsijä. Vaihtoon meni isännöitsijä.
Onko kenelläkään uusia kuulumisia ko. isännöitsijätoimiston viimeaikaisista toimista?
EI voi kehua!!!
Länsi-Suomesta asti huutelen: olisiko isännöitsijätsto Karri S suositeltava? Ulottanee toimintaansa Päijät-Hämeeseen. Tai voi olla, että nimi on pielessä...joku sen tapainen ainakin. Tietääkö kukaan?
iMasa vaihdettu toiseen isännöintitoimistoon. Ei jaksanut kukaan enää pyydellä tekemään ja kirjaamaan asioita kun ei kerran osaa hoitaa sovitusti. Tehköön jotain muuta sitten jos ei kiinnosta. Sekä hinta että laatu parani. Nykyinen isännöitsijä vastaa ja tekee kun pyytää.
Samat kokemukset iMasasta/Tammentaloista. Keneen vaihdoitte? Voitko suositella tätä uutta?
Eikö iMasa osannut vai halunnut hoitaa asioita teidän tapauksessanne?
Pitäisiköhän järjestää oikein netti-gallup ja kysely iMasan isännöimien taloyhtiöiden tapahtumista ja mahdollisista vahingoista Lahdessa?
Pitäisi. iMasan/TammentaIojen isännöitsijät on ohjeistettu vaikenemaan, jos osakas puuttuu epäkohtiin tai haluaa asiallista tietoa asioista. Uskotaan mieluummin taloyhtiön puolueellisiin huhuihin ja juoruihin ennemmin kuin kuunnellaan asiallisia asukkaita..
IMasa oli as oy missä asuin aikoinaan. Isännöitsijä juoruaa hallituksen kanssa naapureista paskaa. Kahvikuppikunta hallinnoi ja tekee omavaltaisia päätöksiä.
En voi suositella.
Mitenköhän ko. isännöintitoimistolla menee tänä päivänä? Ovatko kenties nykyiset tai uudet asiakkaat tyytyväisiä?
Kiitos tiedoista - sama kokemus minulla edelleen 2023. iMasasta/Tammentalot. Muilla kokemuksia?
Hyvin porskuttaa iMasa/Tammentalot! Asialliset asukkaat eivät ole lainkaan tyytyväisiä. Onnistuu saamaan sellaiset isännöitsijät, jotka ovat pienen kuppikuntahallituksen talutusnuorassa ja uskovat alkajaisiksi hallituksen juoruja toisista asukkaista, eivätkä tunnen asunto-osakeyhtiölakia. Muilal kokemuksia?
Minä+en+ole+tyytyväinen.+On+kyse+pienen+kunnan+iMasan+toiminnasta.+Jotenkin+sitä+odottaisi+isännöitsijältä+ammattimaisuutta+ja+silmää+laajemmille+kokonaisuuksille,+näkemyksille+ja+kokemuksille+hyvästä+kiinteistönpidosta+-+varsinkin+kun+hinta+nousi+yli+100%+edellisen+isännöitsijän+palkkiosta.++Isännöitsijä+tuntuu+pakenevan+kaikesta+vastuusta+ja+syyttää+muita+joka+asiasta.+On+ostettavissa+mielistelyllä.+Liittoutuu++ja+muodostaa+vastakkainasetteluja.+Synnyttää+riitoja+joiden+taakse+voi+kätkeä+osaamattomuutensa.++Tietotaito+olematonta+muusta+kuin+ehkä+kirjanpidosta.+Muistakaa+aina+vaatia+näyttö+taloyhtiönne+asioita+hoitavan+isännöitsijän+ammatitaidosta,+isännöitsijän+ammattitutkinto+(siis+siltä+käytännössä+asioita+hoitavalta+myös),+ja+mieluummin+kokemusta+tehtävien+hoidosta+etteivät+asiat+menisi+niin+surkeaan+jamaan+kuin+omassa+yhtiössämme+huonosta+valinnasta+johtuen.+Asuntoja+on+myynnissä+ja+asukkaat+eivät+tervehdi+toisiaan.
Onko tuoreita kokemuksia (muillakin kuin minulla! vuosilta) iMasasta eli nykyisin Tammen Oy:stä/Tammentaloista. (M.H. itse nykyisin hallinnoi ilmeisesti vain rahoitusta Masainvestissä).
Tammentalojen isännöitsijät eivät tunne asunto-osakeyhtiölakia, tai eivät uskalla ilmaista taloyht.hallitusta vastaan kantaansa, viesteihin ei vastata, asiallista tietoa ei anneta, muutaman hallituksen jäsenen kanssa pelataan samaan (juoru)pussiin, asiallisesti toimivia asianosaosaisia ei kuunnella vaan panetellaan ja puhutaan perättömiä, lakimiesten kanssa tehdään päätöksiä, josta asianosaiset eivät saa kelvollisia pöytäkirjoja...
Näin vuosina 2019-2023. Seuraavassa yhtiökokouksessa esitän isännöintitoimiston vaihtoa.
Kertokaa kokemuksianne - oletteko vieneet juttuja oikeuteen?
Onko kyseessä sama heppu joka sai tuomion 2000 luvun alussa veropetoksesta? Jos on niin varokaa!
Niin, onko asiasta tarkempaa tietoa?
Meilläkin kyseinen isännöitsijätoimisto menee vaihtoon. Matti Hippi ei tee mitään, ei tule kokouksiin.
Entäpä Realian vuokratalojen isännöitsijä, talon parvekkeilla roikkuu kuukausikaupalla rättejä, ilm. ei tapahdu mitään. Lahti puhuu ympäristö ystävällisyydestä, tämäkin on sitä, ja nyt se puuttuu.
Realia on iso vitsi, niukkaa on palkat sano niukkanen.
Kokemuksia tiko tiko isänmöinti?
Ei voi suositella! Palvelu huonoa ja asiantuntemuksesta ei tietoakaan!
Hah... tikotoimistossa tuskin on alan koulutusta isännöitsijöillä.
Saattaa niillä juuri koulusta saadut kirjainyhdistelmät olla, mutta ei kokemusta.
No mutta ainakin huikee kokemusasiantuntijuus kusettamisesta pitkällä aikavälillä.
Millaista?
Palstatila ei riitä 🤣 jossain reilun tunnin ajankohtaisohjelmassa vois kertoa osan tikotoimiston epäluotettavuudesta, taloyhtiön rahojen käytön salaamisesta, uhkailuista, valehtelusta, vastuun pakoilusta, asiakkaan solvaamisesta ja kiristämisestä yms perseilystä.
Aika pitkään on tämä viestiketju jatkanut eloaan... :)
IMasan toiminta on onneksi enää kaukainen muisto yli viiden vuoden takaa. Mutta se täytyy hänen ansiokseen sanoa, että puhelahjoja riittää. Hän osaa perustella asioita ja muuttaa puhumalla paskankin kullaksi. Vaikka olisit kuinka varma omasta asiastasi, niin hänen kanssaan puhuessaan kokee usein itse olevansa väärässä.
Meillä uusi isännöintitoimisto alkoi aktiivisesti korjailla IMasan aikaisia puutteita sillä seurauksella, että taloyhtiöön teetettiin rakentamisen aikaisia reklamaatioita runsaasti. Siis asioita, joita IMasa ei nähnyt aiheelliseksi reklamoida. Lisäksi takautuvina maksuina tuli tuhansia euroja laskuista, jotka olisivat jo aikoinaan kuuluneet rakennuttajalle, mutta IMasa maksoi ne taloyhtiön rahoista.
Näyttää IMasan omistaja olevan nykyään myös Messilä Golfin hallituksen puheenjohtaja.
Henkilöön menemättä tiedän vain, että iMasa/Tammentalot ei hoida asioita, kokemukset 2019-23. Isännöitsijät eivät tunne asunto-osakeyhtiölakia eivätkä kuuntele osakkaita, vaan ainoastaan juoruilevaa parin hyvän kaveruksen hallitusta... Entä muilla?
Niin, mistähän syystä viestiketju vaan jatkaa eloaan?
On syytäkin jatkua, jos iMasa/Tammentalot hoitaa edelleen (2019-23) asioita vaikenemalla, ja tarvittaessa ottaa lakimiehensä suoraan kehiin - sehän on reilua asiakaspalvelua se! :O Seuraavassa yhtiökokouksessa vaihtoon....
Kiitos näistä tiedoista. Ei sitten sitä valita.
Isännöinti Duosta on vain päästävä eroon, kun taloutemme on kuralla isännöinnin ihmeellisistä laskutuksista ja urakoissa kavereiden suosimisesta.
Ei ole Duosta talouden eikä teknisen puolen hoitajaksi.
Duo on alueen suurin kusettaja. Kierrä se ainakin kaukaa.
Kumma juttu kun tällaiset huijari yritykset pääsevät pilaamaan isännöintitoimistojen maineet. Meillä isännöintiyritys älysi lopettaa toimintansa, kun huomasivat, ettei tieto-taito enää riitä työn tekoon. Se oli hyvä päätös, mutta se ei, kun päättivät myydä asiakkaansa eniten tarjoavalle. Ostajaksi suoriutui tämä surullisen kuuluisa iMasa Oy. Nämä ensi töikseen tempasivat oikeaksi todistetun hallituksen pöytäkirja otteen, jossa myönnettiin täydet tilinkäyttöoikeudet Isännöitsijä Matti Hipille.
Tämä kaikki taloyhtiömme hallitukselle kertomatta. Hallituksen jäsenistä ei kukaan ole ollut ko. kokouksessa läsnä. Onneksi joku hallituksen jäsen huomasi sattumalta asian ja saatiin temppu ehkäistyä ja vaihdettua isännöintitoimistoa, jopa ilman 3kk siirtyumä aikaa. Kuitenkin koko tapahtuma aiheutti useita viivästyssakkoja kun laskut jäivät maksamatta.
Jos haluaa kunnolla hoitaa isännöitsijän työn, se on aika vaativaa. Tässä olisi isännöitsijöiden etujärjestöllä kehitys työsarkaa.
Jolakasta vähän hassua näkemystä. Teettää kovalla vauhdilla mieluusti linja saneerauksia 74 ja ylöspäin rakennettuihin taloihin joihin ei pitäisi kyllä vielä tarvita tehdä. Hyvä esimerkki löytyi yhdestä talo yhtiöstä jossa vvt oli kartoittanut putkistot kuvaamalla ja lausunnossa luki että 15v viellä kestää mutta jolaka oli eri mieltä tästäkin ja ilmeisesti halusi hukuttaa tämän tiedon.... emme kuitenkaan ostaneet asuntoa mutta pakko oli asia tiedottaa puheenjohtajalle ja kappas 2kk meni ja linjasaneeruas oli vaihtunut käyttöveso remontiksi...Moneen muuhun taloyhtiön yli 74 joihin on tehty linjasaneeruas ja kappas jolaka taas mainittu. Seuratkaa myynnissä olevia asuntoja, vertaiökaa ja käykää katsomassa vuosien aikana niin huomaatte itsekkin vielä pieniä oikkuja eri isännöinneissä.
Tälläinen remontti kuitenkin maksaa osakkaalle alkaen lähes 10000€ ja vastikkeet hipoo taivaita.
Varmasti on lisää huonoja isännöintejä mutta hyvät ei ota enempää asiakkaita
Ei mulla muuta 😁
70-luvun talot ovat olleet jo kymmenen vuotta saneeraus ikäisiä sen vuoksi, että kustannukset pitää voida jaksottaa osakkaille sopiviksi. Kyllä niissä alkaa jo vuotoja olla ja ei sitä saneerausta enää 14v päästä tehdä vaan koko talo puretaan.
Pankit eivät enää edes lainoita hyvin hoidettuja talojakaan aina. Kannattiko säästää ja viivytellä?
Huonoa palvelua. Asiakaspalvelija valehtelee päin naamaa kun valitan asukkaiden anarkistisesta tupakoinnista, korona-aikana. Lupasitvat siirtää tupakkapaikkaa mutta eipäs siirrättäkkään luulevat jumalauta olevansa lain yläpuolella näin sitä tupakoimattomia ihmisiä sorretaan. Tässä joutuu tahtomattaan hengittämään tupakansavua kun taloyhtiössä henkilöt pitävät tupakkapaikkaa ulko-oven edessä. mielivaltaisesti vielä polttava sisätiloissakin. Valviralle valitusta ja tarkastamaan tupakkapaikan laillisuus TALOYHTIÖN LAIT JÄÄ KAKKAOSEKSI JOS ON KYSE IHMISTEN TERVEYDESTÄ. Tulee nimittäin tupaksansavua asuntooni ja mahdollisesti koronavirusta. Olen valittanut useasti mutta eivät tee asialle mitään olenkin harkinnut oikeustoimia onhan sentään jokaisella oikeus savuttomuuteen eikä ole pakotettu hengittämään tupakansavua kulkiessaan ulos sisään asuntoon.
Kerro mistä palkataan? Tulijoita onkin ihan joka nurkalla....
Ai sieltä löytyy isännöitsijöitä ihan jonosta. Valitsee vaan?
No ei löytynyt MOLlista, joten aika huono idea
Voi voi tupakoivien välinpitämättömyys ja silkka laiskuus on kerrostalossa ihan huomattava asia. Jos nyt sentään vain tupakkaa menis, olisit onnekas. Isännöitsijä ei niitä päätöksiä tee, vaan hallitus.
Taloyhtiöt on nykyään pahimmillaan teeseitse avohoitoloita.
No enpä ole enään yhteydessä vaan vaihdan asuntoa kirjoitan kyllä nettiin minkälaisia deekuja huumehörhöjä talossa on asunut saatana joutunut tässä valittamaan mutta nämä saatanan turhantoimittajat ei tee asialle mitään.
Kiitos tiedosta.
Tiko isännöitsijä sampsa ei hoida tehtäviä kunnolla .huono firma
Tiko isännöinti kaikista kallein ja samalla surkein isännöinti firma.
Laajenee koko ajan "dollarinkuvat"mielessä! Saapa nähdä miten kiinteistöjenhoito onnistuu jos töitä enemmän kun kerkiää hoitaa! Vähän ylimielinen heppu puikoissa!
Hei Tiko-isännöinti! Ahneella on paskanen loppu!
Minulla on kokemusta Tiko-isännöinnistä. Palvelu oli todella töykeää ja ylimielistä. Lisäksi minulle valehdeltiin päin naamaa.
Asuntojen hinnat laskee, jos tiko-isännöinnin otatte!
Samoja kokemuksia!
Samoja kokemuksia tikotoimistosta, epäluotettava.
Pitkä kokemus tikosta, jättää hoitamatta taloyhtiön asioita ja ratsastaa naurettavilla selityksillä, paljon harmaata aluetta.
Tietosuoja tikolla???
Tikotoimisto ei taida kuulua isännöintiliittoon???
Kiinnostuiskohan esim. MOT tai a-studio tekemään juttua tikotoimiston epäasiallisesta toiminnasta?
😮 ohoh!!!
Mitä sirkusta/tivolia tikotoimari edustaa pellelasit päässä???
Tiko kusettaa
Samaa mieltä!
Se on justiinsa niin!!!
Ja vuotaa taloyhtiön sisäistä tietoa yhtiön ulkopuolisille tahoille.
Millaista?
Tästä tikosta on pelkkiä huonoja kokemuksia.
Tiko isännöinti on suurin kusettaja Lahdessa.
Siis onko tikotoimistossa koskaan ollut oikeudentajuisia isännöitsijöitä???
TiKossa isännöitsijät vaihtuvat ja haalivat uusia kohteita mutta kiinteistöjen hoito retuperällä! En suosittele!
Samaa mieltä, miten edes kehtaavat esittäytyä isännöintitoimistona!
Taas yksi isännöitsijä lähti TiKo:sta vähän yli vuoden jälkeen! Jotain on vialla kun eivät viihdy kauaa! Ovat haalineet liian paljon kohteita per nenä, " ettei kestä Erkkikään"
Eikö pyöröovitoimisto ymmärrä edes lopettaa?
Voihan se olla niinkin että on kollektiivisesti kognition alenemaa sen verran ettei putiikissa ymmärretä.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että jos Tiko-isännöinnin otatte taloyhtiöönne, niin laskupinot kasvavat ja asuntojen hinnat laskevat!
Vaikuttaa vaaralliselta yritykseltä.
Joo samaa olen kuullut tästä tikosta, että tämä johtaja hoitaa asiat päin persettä.
Vain huonoja kokemuksia tikosta, vastuun pakoilemista, ylimielistä asennetta, eivät tiedä mitä tarkoittaa yhdenvertainen kohtelu/asioiden hoitaminen taloyhtiössä.
Vain huonoja kokemuksia tikoToimistosta, pelaa ihan jotain omaa peliä isännöinnissä. Sopii taloyhtiöille joissa on sellainen hallitus, joka välttelee lakivelvoitteita .
Ja ihan pokkana toimii epärehellisin keinoin!
Kiertäkää Tiko-isännöinti kaukaa. Täysin luokatonta isännöintiä ja ylipäätään epämääräistä suhmurointia.
Itse jouduimme purkamaan ilman irtisanomisaikaa isännöintisopimuksen Tikon kanssa alle 6kk sopimuksen alkamisesta.
Perusteita sopimuksen purkamiselle laskujen maksamatta jättäminen (syynä ei maksuvalmiuden puute), hallituksen päättämien normaaliin ylläpitoon liittyvien toimeksiantojen toteuttamatta jättäminen, viranomaisyhteyksiin liittyvä toimeenpanon toteuttamatta jättäminen peruskorjaushankkeen yhteydessä, asukkaiden soittopyyntöihin vastaamatta jättäminen, kokouspöytäkirjan laatimatta jättäminen ja lisäksi pääkirjaa tarkastaessa todettu, että olivat ilman hallituksen päätöstä tilanneet itseltään teknisen isännöinnin palveluita, joista olivat veloittaneet omalla päätöksellä normaalin isännöintisopimuksen ulkopuolista kulua. Tuo viimeinen lähentelee jo kavallusta.
Näyttävät haalivan uusia isännöintikohteita niin laajasti, etteivät mitenkään voi niitä hoitaa edes tyydyttävällä tasolla.
Kokemusta tikosta useammalta vuodelta, toiminta muistuttaa jotain uskonlahkoa. Melkein säälittää niitä tyhmiä taloyhtiön hallituksen jäseniä, jotka eivät ymmärrä vastuutaan, vaan pissivät omaan nilkkaan.
Kuulostaa tutulta toiminnalta.
Vastaavaa kokemusta on. Vaadin asiallisesti tikoisännöintsijältä selvitystä epämääräisestä laskutuksesta, tyyppi vastasi että, vastaa minulle kun kirjoitan kauniisti. En lähtenyt kyselemään mitä tarkoittaa vaan vaadin toistamiseen vastausta, johon tyyppi vastasi ettei ole tarpeeksi kauniisti pyydetty. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä millä palikoilla tikossa isännöitsijä toimii.
Onko kokemusta Tammen nimisestä toimijasta? Siellä näyttää tämä täällä mainittu Matti Hippi olla korkeimmalla pallilla?
Älkää luottako Matti Hippiin
Ikävä kyllä on nyt ainakin viimeisiltä vuosilta tähän 2023 asti...
iMasa/Tammentalot käyttää isännöitsijöitä, jotka vaikenevat kokonaan tai syyttävät häirinnästä jos alkaa kyselemään heiltä asiallisia asioita. Tai heidät on sitten ohjeistettu niin. Harmittaa, jos nuoret ja innokkaat isännöitsijät erehtyvät hakutumaan tämän puljun palvelukseen, jossa koulutus ja kokemus vaihtuu mahdollisesti epärehelliseen ja osakkaita painostavaan "palveluun".... Kokemuksia?
On kokemuksia, huonoja. Meillä menee seuraavassa yhtiökokouksessa vaihtoon Tammentalot.
Meidän+Taloyhtiölle+tuli+yllätys+kun+pyysimme+Isännöitsijää+kilpailuttamaan+Vakuutuksen+muutama+vuosi+sitten.+He+käyttävät+kilpailutukseen+Kansainvälistä+Meklariyritystä.+Vakuutusmaksu+noussut+4v+aikana+100%+ja+Meklarin+palkkio+17%+vakuutusmaksusta+,805e+v.2022.+Heidän+hinnastossa+ei+ole+mainintaa+ko.Meklarin+käytöstä+ja+tulevasta+lisäkulusta.+Kilpailutimme+nyt+itse.+Vakuutusmaksu+laski+60%.
Tiko isännöintiin ei kannata luottaa! Terveisin osakas.
Laittavat käytäntöön kaikki hallituksen päätökset, vaikka ne olisivat lain vastaisia. Toisaalta ymmärtääkö tikossa kukaan lakia puhumattakaan vastuusta.
Tikotoimisto huolettomasti huijaa rahaa taloyhtiöltä. Työmoraali ala-arvoista.
Ei ihan ensimmäisenä eikä toisenkaan tule mieleen isännöitsijätoimisto!
Samoja kokemuksia, tikotoimisto on epäluotettava!
Hyvin porskuttaa kun tämäkin ketju täytti just 10v ja vähän päälle
Näyttää ovi käyvän tiuhaan isännöitsijöiden osalta. Tikosihteerit kuvittelevat omaavansa taloyhtiössä toimivaltaa hallitusta ja osakasta enemmän.
TiKo-Isännöinnin isännöitsijä unohtaa lähettää kokouskutsuja yhtiökokukseen ja pitää kuitenkin laittomasti kokoonkutsuttua yhtiökokousta päätösvaltaisena!!!! Lisäksi teettävät isännöintisopimuksen ulkopuolisia töitä ilman valtuutusta ja hallitukselle tiedottamista. Eli jos hallitus ei ole hereillä, niin taloyhtiöltä voidaan laskuttaa yhtiön tilaamattomia töitä. Kannattaa pysyä kaukana ko. yrityksestä. Onko suoituksia mikä olisi luotettava ja hyvä isännöintitoimisto pieneen taloyhtiöön Lahdessa?
Totta! Ja kukaan tikotoimistosta ei uskalla nimellä ottaa vastuuta osakkaille lähetetyistä tiedotteista ja kokouskutsuista.
Yhtiökokous lähestyy, tiko ei välttämättä lähetä tilintarkastuskertomusta yhtiökokouskutsun mukana, kannattaa vaatia se. Peittelevät näin taloyhtiön rahojen käyttöä. Vastuuvapaudestahan yhtiökokouksessa päätetään.
Huonoja kokemuksia isännöinnistä (Tammentalot) edelleen 2023... Mielenkiinnolla odotan lisää kommentteja...
Olen ollit taloyhtiöiden hallituksissa tekemisissä lukuisien isännöitsijöiden kanssa.Oääsääntöisesti hommiaan hoitamattomien kanssa.
Tammen talojen isännöinti oli pohjanoteerauksien pohjanoteeraus ihan jo perusasioien hoidossa.
Itselläni on onneksi osaamista perusasioiden hoitoon,mutta sääliksi käy näitä väkisin väsättyjä osaamattomia maallikoiden miehittämiä hallituksia.
Hyvää isännöintiä on valitettavasti mahdoton saada,mutta älkää edes vahingossa langetko tähän Tammen talojen isännöintiin.
Pysykää kaukana Tiko isännöinnistä. Kyseistä firmaa ei voi suositella isännöintiin, työpaikaksi, harjoittelupaikaksi, ei mihinkään.
Se että henkilöstö vaihtuu jatkuvasti kertoo enemmän kun mikään.
Toivon että firma ajautuu konkurssiin ja johtotehtävissä olevat henkilöt vastuuseen.
👍👍👍
En suosittele tikoa. Yrityksessä käy ovi jatkuvasti, työntekijöitä tulee ja lähtee muutamien kuukausien jälkeen. Kyllä se kertoo yrityksestä paljon. Kiertäkää.
Totta joka sana!
Sillat poltetaan jo ensimmäisten kuukausien aikana.
Mut on Tikolla asiantuntevaa ja mukavaa porukkaa, vaikka porukka onkin vaihtunut. Esim. uusi naisisännöitsijä on ihan huippu. Toivottavasti pysyy talossa.
Kun saavat rivit kuntoon, niin ammattitaitoinen isännöintiyritys.
Kaikkea muuta kuin ammattitaitoinen ns isännöitsijätoimisto!!! Mukava harvoin korvaa ammattitaitoa.
Tai uusi.
No fiksu uusikin hokaa jossain vaiheessa pahat tikotoimarin "käskytykset".
Puhumattakaan ostrakismista.
Firman tj ja tiimivetäjä takaa että ensinnäkään mikään yritys ei halua olla tämän yrityksen kanssa missään tekemisissä eikä kukaan tuolla töissä. Kyselkää vaikka muilta paikallisilta mielipidettä, sitten mietitte että voiko kaikki valehdella tai miksi kaikilla on sama mielipide firmasta ja niistä henkilöistä jotka eivät vaihdu.
Hyvin ilmaistu tiko firman surkea asiakaspalvelu 👍
Eipä ketjussa montaa asiallista juttua ole,ehkä joillekin kanava purkaa omia tuntojaan.
Merisää löytyy toisesta foorumista.
Ehkä joitain ei ole kuunneltu kun palaute on annettu suoraan ko. taholle.
”Saatte uuden isännöitsijän kerran vuodessa!”
Kysykää entisiltä työntekijöiltä tai harjoittelijoilta miksi lähtivät!
Kirjoitustyylistä päätellen ei ole vaikea arvata kuka tämä on kirjoittanut.
Ihan tikon omaa porukkaa asialla!
Ostrakismi on hirveää !!
Kyllä. Liittyykö Tiko toimistolla siihen joku uskonlahkomeininki?
Miten voi olla firmalla kokemusta yli 35v? Onko noi aloittaneet työt ~ 10 vuotiaina??
Harhaanjohtavaa mainosta!
Pidot paranee ja porukka vähenee. Rivit on kunnossa kun työntekijät voi laskea yhden käden sormilla.
Niin tikolla ei brändiin kuulu luotettavuus, hyvät isännöinti tavat.
Lahdesta puuttuu enää tahkolan isännöinti!
Vai puuttuuko!? Kyllä TiKo sinne mukaan mahtui hyvin!
Onnea vaan ja menestystä kokoonpanolle!
Mistä tällainen tieto?
Googleta!
Milloinhan lähtee hintojen muutos kirjeet asiakkaille?
Sitä kannattaa tiedustella ko firmasta tai hallitukselta, että jokos semmoinen tuli
Tahkola osti pussillisen...
Ja tahkolan osti PHM group . Eli nekin roposet lähtevät Norjaan