Onko kukaan ajatellut, että kynsien pureskelu voisi juontua jonkin tärkeän vitamiinin tai hivenaineen (useiden?) puutoksesta? Ja joka jäisi totuttuna tapana päälle ahdistuksen purkamiskeinona, vaikka puutostila korjautuisikin.
Näin olen itse alkanut järkeillä. Esim. raudanpuutoksen tiedetään aiheuttavan erikoisten asioiden syömishimoa. Itsellä lapsena todettu anemiaa useaan kertaan, johon sitten rautakuureja aina söin. Itsellä teki jostain kumman syystä mieli syödä esim. lunta, paperia, kuivia makaroneja - ja kynsiä. Erittäin laiha, hentoinen ja uupunutkin lapsi ja nuori olin. D-vitamiinin puutoksesta kärsin myös todennäköisesti, kuten niin moni muukin suomalainen silloin ja tänäpäivänäkin, koska d-vitamiinisuositukset ovat niin alhaiset. Itsellä kynsien pureskelu on vähentynyt yleensä kesäisin, jolloin auringostakin saa d-vitamiinia tarpeeksi, jos oleskelee riittävästi ulkona paljaalla iholla. Toki valoisuus vaikuttaa myös mielalaan.
Nyt aikuisena olen viime vuosina kiinnittänyt huomiota enemmän terveelliseen ravitsemukseen ja alkanut syödä d-vitamiinia purkista melko isoina annoksina (alkaen 20 mikrogrammasta nostaen hiljalleen 100 mikrogrammaan). Ja kynsien pureskeluhimo on myös vähentynyt! Lisäksi kynsistä on tullut joustavat ja paksummat, eivätkä lohkeile niin helposti.
Kannattaa miettiä omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, omia ruokailutottumuksiaan ja muita oireita silloin. Voisiko taustalla todella olla joidenkin ravintoaineitten puutosta. Suoliston imeytymishäiriöt aiheuttavat joillekin puutoksia, vaikka ruokavalio olisikin näennäisesti kunnossa. Itsellä on auttanut yleiseen hyvinvointiin myös viljojen karsiminen ja maitotuotteiden vähentäminen ruokavaliosta.
Hmm.. mielenkiintoinen juttu tämäkin pohdittavaksi. Olisikohan tästä tehty tutkimuksia? Aina psykologisoidaan kaikki eikä mietitä, että ihan yksinkertaisista asioista tässäkin voi olla kysymys, niin kuin nyt ravitsemustilan virheistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.