Hei, kiinnostaisi kuulla vastauksia otsikon kysymykseen. Eli jos olet nuori opettaja - tai miksei kokeneempikin - niin käytätkö osan kesälomasta (tai mahdollisesta työttömyysajasta) seuraavan lukuvuoden opetuksen valmisteluun? Ja jos käytät, niin aloitatko valmistelun vasta elokuussa vähän ennen koulujen alkua, vai käytätkö siihen enemmänkin aikaa?
Olen itse aineenopettaja, joka on ollut vuoden töissä yläkoulussa. Syksyllä aloitan lukiossa, jossa omassa oppiaineessani (äidinkieli ja kirjallisuus) ei ole edes tehtäväkirjaa käytössä kaikilla kursseilla, joten oppimateriaalia joutuu tekemään itse todella paljon. Enkä siis ole opettanut lukiossa aiemmin. Tuntuu siltä, että minun on pakko aloittaa opetuksen suunnittelu ja valmistelu - oppituntien suunnittelu ja juuri tuo oppimateriaalin valmistaminen jne. - jo hyvissä ajoin ennen lukuvuoden alkua, jotta en uuvu suuren työmäärän takia lukuvuoden aikana. Itse asiassa ajattelin käyttää opetuksen suunnitteluun ja valmisteluun suurimman osan kesälomastani! En toki kovin pitkiä päiviä tehden, ja viikonloput ajattelin pitää vapaata, mutta kuitenkin.
Onko teitä muita, vai olenko ainoa opettaja, joka puurtaa kesälläkin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole ainoa. Itse käyn uudet oppikirjat läpi kesällä. Työt aloitan koululla elokuun alussa. Helpottaa lukuvuotta huomattavasti. Ja kokemusta on lähes 20 vuotta.
Et ole ainoa. Aloitan työt tyypillisesti heinäkuun puolessa välissä tehden muutaman tunnin päivässä töitä. Kaikkea kun ei voi jättää lukuvuodella tai lukuvuosi olisi todella raskas!
Minä olen tuore äikänope ja aloitin valmistelut ensi vuodeksi tällä viikolla. Opetan yläkoulussa.
Olin tämän vuoden kevään sijaisena koululla, johon palaan nyt syksyllä, ja sijaisuus alkoi hyvin lyhyellä varoitusajalla heti graduni valmistumisen jälkeen. Meinasin uupua työtaakan alle, koska mitään valmista ei ollut, ja minulla oli vielä paljon ylitunteja.
Teen nyt kesällä hiljalleen hommia, ja ajattelen että jokainen valmis materiaalipaketti, koe ja tuntisuunnitelma on poissa syksyltä. Oppikirjat oppilailla toki on, mutta ne ovat kovin vaatimattomat.
Huojentavaa kuulla, että teitä on muitakin varhaisessa vaiheessa tunteja suunnittelemassa ja oppimateriaalia valmistamassa!