Isojen miesten vaatteet netistä

Mistä näitä saisi tilattua? Ei meinaa millään löytyä etteikö joutuisi maksamaan 100e postikuluja
3884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämmöisen löysin viime viikolla http://fi.uncs.eu
Postikulutkin näyttää olevan ilmaiset syyskuun loppuun asti. Tein jo koetilauksen sinne ja raportoin tänne kunhan saan vaatteet perille saakka.

Äänestä

Löytihän se paketti perille asti. Kokeena otin kokoja 3xl-7xl tosin isoja kokoja ei tahtonut joka tuotteesta löytää. Loppuunmyytyjä vai miksi en tiedä? Mutta housuista sopi collegehousuna 3 xl minulle hyvin ja farkuista 4 xl ainakin tuntui miellyttävämmältä. Paidoissa sama haarukka. Parit 5 xl:n ja 7 xl:n vaatekerrat olivat varsinkin 7xl :n osalta aivan liian isoja(mikä tosin antoi minulle edes hivenen itsetuntoa lisää hah hah). Vartalotyyppinä minulla on lyhyesti kuvailtuna koko nimimerkin verran melkein puhdasta läskiä mikä on sen verran vaikuttanut itsetuntooni että en ihan helpolla lähde muualle kuin virtuaali vaateostoksille. Näin ei tarvitse joutua noloihin tilanteisiin kun yrittää pukukopissa repiä kiinnijuuttuneita vaatteita päältään pois ja pahimmassa tapauksessa pyytää vielä myyjää auttamaan :) Mutta toivotaan nyt että tämä pulju pysyy pystyssä ja tarjontaa riittää jatkossakin koska ihan laatutuotteilta vielä vaikuttavat. Miinuksina voisin sanoa toimitusajan mikä kesti itselläni melkeinpä kaksi viikkoa... Ja kysymysmerkkinä että mitenhän mahtaa olla jatkossa noiden toimituskulujen kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zhinhilla kirjoitti:

Mistä näitä saisi tilattua? Ei meinaa millään löytyä etteikö joutuisi maksamaan 100e postikuluja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu