Orvokeista lähti väri

Ostin keltavioletteja orvokkeja, ne oli pienissäpottitaimissa ja istutin ne isompaan koriin johon laitoin uutta multaa. Väri on kuitenkin orvokeista haalennut, aivan kuin auringonvalo olisi ne haalistanut. Olen nyt antanut niille lannoitetta mutta palanneeko väri takaisin? Uudet kukat jotka puhkeavat ovat myös haaleita. Enpä ole moista ennen nähnyt, mikä auttanee?
2351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tummat orvokit pitävät aika hyvin värinsä, ainakin tummat violetinsiniset, joissa on kivasti eri sävyjä, vaikka taimena ostettaessa ne näyttävät samansävyisiltä.
Vaaleat yleensä haalistuvat.
Minäkin Istutin yhteen laatikkoon sekaisin kelta-violetteja ja keltaisia orvokkeja.
Keltavioletit ovat haalenneet, mutta yksiväriset keltaiset ovat oikein kauniin voimakkaan keltaisia.
Vaaleanlilat, kaksiväriset ovat myös haalistuneet, eivät näytä paljon miltään enää.
Taivaansiniset ovat vielä kauniita.
Opin, mitä värejä ostan ensi kesänä. Valkoisia laitan usein sekaan. Valkoinen raikastaa kukkapenkkiä muutenkin ja korostaa värejä.
Olen lannoittanut ahkerasti orovokkejani ja ne voivat vieläkin hyvin, kukkivat ja ovat reheviä, vaikka laitoin ne aikaisin keväällä. Vähän ne ovat jo liian pitkiksi venähtäneet, alkavat kaatuilla ja laota. Mietin uskaltaako leikata, kuulemma orvokit aloittavat uuden kasvun, jos leikkaa. Pitääkö paikkansa, tietääkö joku ? Ja paljonko pitää jättää kukkavartta ?

Äänestä

Minä pätkäsin ne vaalenneet orvokkini viikko sitten aika matalaksi. Muutama kukka on jo auennut. Kukat on aikapitkässä varressa mutta kirkkain värein.
Saksilla napsin niin että jäi n. kolmasosa kasvista jäljelle. Jännä seurata miten jatkaa kasvamistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haaleevaalee kirjoitti:

Ostin keltavioletteja orvokkeja, ne oli pienissäpottitaimissa ja istutin ne isompaan koriin johon laitoin uutta multaa. Väri on kuitenkin orvokeista haalennut, aivan kuin auringonvalo olisi ne haalistanut. Olen nyt antanut niille lannoitetta mutta palanneeko väri takaisin? Uudet kukat jotka puhkeavat ovat myös haaleita. Enpä ole moista ennen nähnyt, mikä auttanee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu