Anssi Kelan comeback soitto- ja albumilistoille helmikuisen Levoton tyttö -sinkun myötä on ollut yksi kevään ilonaiheita. Aikaisemmilta levyiltä tuttu vakavahko folk-laulaja väistyi uuden tyylin tieltä, ja tilalle tuli 80-luvun soundimaailma muassaan tanssittava poljento.
Anssi Kelan esikoinen, "Nummela" (2001), möi viisinkertaista platinaa. Sekä sinkkuna julkaistua että esikoislevyltä löytyvää "Millaa" pidetään maamme äänitehistorian myydyimpänä singlenä. Kiemurat uralla ja elämässä laittoivat laulaja-lauluntekijän hetkeksi hiljaisemmalle, mutta viides albumi syntyi muusikon mukaan puhtaasta tekemisen ilosta, mikä välittyy maaliskuussa julkaistulta, Kelan omaa nimeä kantavalta levyltä.
Nettikeikka alkaa klo 22 osoitteessa http://www.livemusicstage.com/klubi. Keikan tuottaa Klubi ja lähettää livenä LiveMusicStage.
---
Musiikinystäville LiveMusicStage on vuorovaikutteinen keikkapaikka verkossa. Baareille, festivaaleille ja muille tapahtumajärjestäjille palvelu tarjoaa alustan keikkojen ja konserttien lähettämiseen ja rahastamiseen verkossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.