Onko kysymys työuupumuksesta?

Mieheni, 50 v. teki 15 vuotta ylipitkiä päiviä, 12-24 h, lisäksi minä olin sairastunut paniikkihäiriöön ja masennukseen ja sitten - pari vuotta sitten tuli päivä, jolloin kesken työpäivän mieheni "murtui" eikä pystynyt selviytymään yksinkertaisestakaan tehtävästä työpaikalla. Siitä alkoi mieheni totaalinen uupumus.
Tällä hetkellä, oltuaan puoli vuotta sairauslomalla, hän pystyy tekemään 8h työpäiviä ns. helpompia töitä koneenkorjushommissa. Hänellä on vuoden verran ollut mieliala-sekä ahdistuslääkitys ja hän käy ryhmäterapiassa.
Se, mikä minua pelottaa, on mieheni ärsyyntyneisyys, lyhyt pinna, olematon sietokyky, töykeys, välinpitämättömyys, tietynlainen täydellinen estottomuus,kovuus.
En saa minkäänlaista "otetta" hänestä siis en pääse häntä lähelle. Hän on kuin muissa maailmoissa ja tuntuu kuin hänen persoonansa olisi heittänyt kuperkeikkaa: kaikki se, mitä hän ennen oli, on nyt aivan päinvastaista.
Olisin kysynyt teiltä jotka olette työuupumuksesta joutuneet kärsimään, että kuulostaisiko mieheni oireet työuupumukselta?
2501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minun mieheni muuttui samanlaiseksi, pienikin vastaansanominen sai kiukuiseksi ja pelkäsin päälle hyökkäystä, mutta en kertakaikkiaan jaksanut kuunnella hänen juuttuneita mielipiteitään, joihin hän vaati reagointia. Itse hän tajusi käytöksensä täysin mutta ei voinut sille mitään. Se selitti että on terve, mutta lääkkeet teettävät tätä.
Siis ei mitään mielen sairautta, vaikka sitä ruvettiinkin etsimään suurennuslasin kanssa. Lääkärit kun eivät ymmärrä lääkkeiden tuomia oireita.

Miehesi kärsii lääkkeiden tuomista haittavaikutuksista, ne ovat muuttaneet hänen olemustaan. Jos työ on vähänkin sellaista liukuhihnatyyppistä jossa täytyy olla koko ajan skarppina, lääkkeiden turruttama ei siihen kykene. Se vosi selittää tuollaisen käytöksen. Tämä voi johtaa työuupumukseen.

Äänestä
  • Kyllähän noita oireita on myös työuupumukseen liittyen. Mutta lääkkeet voivat kanssa vaikuttaa kuten ed.kirjoittikin. Tuli myös mieleeni itsekin ryhmäterapiassa olleena ja kahden työuupumuksen sekä keskiasteisen masennuksen läpikäyneenä, että terapia käynnistää vahvoja prosesseja. Jos miehesi on aina ollut ns.kiltti, tunnollinen ja suorittaja niin terapiassa alkaa löytyä omaa tahtoa jonka myötä tukahdetut tunteet nousevat pintaan. Kätketty viha vuosikymmenten ajalta alkaa pikkuhiljaa purkautua ja voi saada ko.käytöstä aikaan. Eli siinä tapauksessa miehesi käytös on tervehtymisen merkki! Oletko pystynyt puhumaan hänen kanssaan asiasta ja kertomaan mitä itse tunnet? Ota asia puheeksi, ei syytellen vaan minä-viestein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


messina59 kirjoitti:

Mieheni, 50 v. teki 15 vuotta ylipitkiä päiviä, 12-24 h, lisäksi minä olin sairastunut paniikkihäiriöön ja masennukseen ja sitten - pari vuotta sitten tuli päivä, jolloin kesken työpäivän mieheni "murtui" eikä pystynyt selviytymään yksinkertaisestakaan tehtävästä työpaikalla. Siitä alkoi mieheni totaalinen uupumus.
Tällä hetkellä, oltuaan puoli vuotta sairauslomalla, hän pystyy tekemään 8h työpäiviä ns. helpompia töitä koneenkorjushommissa. Hänellä on vuoden verran ollut mieliala-sekä ahdistuslääkitys ja hän käy ryhmäterapiassa.
Se, mikä minua pelottaa, on mieheni ärsyyntyneisyys, lyhyt pinna, olematon sietokyky, töykeys, välinpitämättömyys, tietynlainen täydellinen estottomuus,kovuus.
En saa minkäänlaista "otetta" hänestä siis en pääse häntä lähelle. Hän on kuin muissa maailmoissa ja tuntuu kuin hänen persoonansa olisi heittänyt kuperkeikkaa: kaikki se, mitä hän ennen oli, on nyt aivan päinvastaista.
Olisin kysynyt teiltä jotka olette työuupumuksesta joutuneet kärsimään, että kuulostaisiko mieheni oireet työuupumukselta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu