Rannan kundi antoi oman mielipiteensä Beatles-fanien olemusta koskien. Hänestä he ovat samalaisia kuin idolinsakin ovat. Se tarkoittaa Rannan kundista "mielikuvitusrikkaita" ihmisiä.
Minä olen eri mieltä. Minusta Beatles, Dylan ja Pink Floyd ovat laiskoille ja tylsille mielille. Kyse on aika mielikuvituspuutteisesta musiikista, jossa pelataan enemmän sanoitusten, levynkansien ja muiden mielikuvien tasolla kuin itse musiikilla. Onhan Beatlesilla muutama ihan oikea sävelmäkin, sellainen sointuvasti kulkeva pieni laulu, joka kelpaa laulukirjaan. Mutta verrattuna esimerkiksi Schubertin lauluihin, musiikki on pääasiassa ei-musiikillisesta lähtökohdasta tehtyä. Lennon tunnetaan nimenomaan sanoittajana, mutta myös McCartney (jolla ON monta hyvää laulua, pääasiassa Yesterday, Let It Be ja Eleanor Rigby), on tehnyt yllin kyllin vajaata rokkirähinää, jossa pelataan pikkuisin musiikillisin eväin. Lauluina Schubertin Talvisen matkan tai Müllerin tyttären veroista laulusarjaa ei Beatles pystynyt säveltämään edes nelistään - läheskään. Musiikki on Schubertilla yksinkertaisesti melodisempaa ja musikaalisempaa.
Epämusikaalisuus nostaa Beatles-faneissa esiin laiskuus-tekijän. Koska Beatles-fanit eivät ole kiinnostuneita tutkimaan musiikkia ja sen rikasta historiaa (paljon Beatlesia merkittävämpää on tehty tunansien teoksien edestä, uskokaa tai älkää!), on Beatles-faneilla varsin vähän intohimoa muutenkaan musiikin tutkijoina. Sanoitukset, hippiys ja "fiilis" ovat pääasia. Musiikki on ahkeralle ja musiikista itsestään kiinnostuneelle jatkuvan nuoteista soittamisen ja laulamisen riemu, tutkimusmatka kohti renessanssia ja barokkia! Ei KUKAAN todellinen musiikinystävä jaksa jämähtää Pink Floydin, Beatlesin ja Dylanin kankeaan maailmaan, jossa musiikilliset nautinnot ovat äärettömän pienet.
Anarkismi on osa koko rokkia, eikä sinällään aina paha asia. Mutta tällainen mielikuvilla koko yhteiskuntaa vihamielisesti "yritys-vastaisesti" tarkasteleva kevytkulttuuri, jossa mottona on musiikkikoulutuksenkin halveksuminen ja "elismin" vihaaminen puhtaasti mielikuvin, on lapsenmielisen, ankaran tyhmän väestön suosiossa. Ei yhteiskunnan toimivuus tai musikaalinen osaaminen synny "tyhjästä", pelkän fiiliksen varassa, vaan hyvät ideat / osaaminen jalostuvat perustavan koulutuksen ja säännönmukaisuuden ja lakien pohjalta. Ei marihuana tai fiilis riitä musiikkia luomaan, kuten Floyd, Beatles ja Dylan epäonnekkaina luulivat. "Like a rolling stones! soimaan ja vanha hippibailu päälle taas, eikö vain? Viis musiikista!
Minä olen eri mieltä. Minusta Beatles, Dylan ja Pink Floyd ovat laiskoille ja tylsille mielille. Kyse on aika mielikuvituspuutteisesta musiikista, jossa pelataan enemmän sanoitusten, levynkansien ja muiden mielikuvien tasolla kuin itse musiikilla. Onhan Beatlesilla muutama ihan oikea sävelmäkin, sellainen sointuvasti kulkeva pieni laulu, joka kelpaa laulukirjaan. Mutta verrattuna esimerkiksi Schubertin lauluihin, musiikki on pääasiassa ei-musiikillisesta lähtökohdasta tehtyä. Lennon tunnetaan nimenomaan sanoittajana, mutta myös McCartney (jolla ON monta hyvää laulua, pääasiassa Yesterday, Let It Be ja Eleanor Rigby), on tehnyt yllin kyllin vajaata rokkirähinää, jossa pelataan pikkuisin musiikillisin eväin. Lauluina Schubertin Talvisen matkan tai Müllerin tyttären veroista laulusarjaa ei Beatles pystynyt säveltämään edes nelistään - läheskään. Musiikki on Schubertilla yksinkertaisesti melodisempaa ja musikaalisempaa.
Epämusikaalisuus nostaa Beatles-faneissa esiin laiskuus-tekijän. Koska Beatles-fanit eivät ole kiinnostuneita tutkimaan musiikkia ja sen rikasta historiaa (paljon Beatlesia merkittävämpää on tehty tunansien teoksien edestä, uskokaa tai älkää!), on Beatles-faneilla varsin vähän intohimoa muutenkaan musiikin tutkijoina. Sanoitukset, hippiys ja "fiilis" ovat pääasia. Musiikki on ahkeralle ja musiikista itsestään kiinnostuneelle jatkuvan nuoteista soittamisen ja laulamisen riemu, tutkimusmatka kohti renessanssia ja barokkia! Ei KUKAAN todellinen musiikinystävä jaksa jämähtää Pink Floydin, Beatlesin ja Dylanin kankeaan maailmaan, jossa musiikilliset nautinnot ovat äärettömän pienet.
Anarkismi on osa koko rokkia, eikä sinällään aina paha asia. Mutta tällainen mielikuvilla koko yhteiskuntaa vihamielisesti "yritys-vastaisesti" tarkasteleva kevytkulttuuri, jossa mottona on musiikkikoulutuksenkin halveksuminen ja "elismin" vihaaminen puhtaasti mielikuvin, on lapsenmielisen, ankaran tyhmän väestön suosiossa. Ei yhteiskunnan toimivuus tai musikaalinen osaaminen synny "tyhjästä", pelkän fiiliksen varassa, vaan hyvät ideat / osaaminen jalostuvat perustavan koulutuksen ja säännönmukaisuuden ja lakien pohjalta. Ei marihuana tai fiilis riitä musiikkia luomaan, kuten Floyd, Beatles ja Dylan epäonnekkaina luulivat. "Like a rolling stones! soimaan ja vanha hippibailu päälle taas, eikö vain? Viis musiikista!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jep, rokissa ei musiikki tosiaan ole tärkeintä vaan "rock-asenne" ja kapinallisuus. Beatles ei kaikesta hehkutuksesta huolimatta edes ollut mikään innovoija, vaan useimmat heidän nimiinsä laitetut keksinnöt oli tehty jo aiemmin. Pepperin ainoa todellinen uudistus oli takasivulle painetut sanoitukset! :D
Hän vastaa kysymyksillä ja kysyy vastauksillaan. Kuka on tämä kyseessä oleva hahmo?
No tietysti yksinpuhelun ja alter egojen kuningas Dhommi!
hän todella astui koputtamatta tähän rakastavaisten huoneeseen. Hän vaihtaa puheenaihetta ja puhuu itsekseen.
Hän valikoi aatteemme ja sanat suuhumme.
Hänellä on kädet taskussamme ja syö laskuumme. Hän puhuu kun me puhumme ja valvoo kun nukumme.
Hän soittaa? Pianoa ja taputtaa itselleen.
Dumari tuntee sällin tai sen prototyypin
Onhan niitä muitakin puoltavia kommentteja ollut, vaikka ei aina yhtä ehdottomia. Tämä on nyt syytä muistaa ja sekin, että pitäydytään aiheessa, so. musiikin sisällölliset elementit.