nudismi/naturismi pois seksi-ryhmän alta

Nudismi ja naturismi eivät liity seksiin mitenkään. Siksi kyseinen palsta pitäisi ehdottomasti siirtää johonkin muuhun osioon, vaikka yhteiskunnan tai harrastusten alle. Sijoittaminen seksi-ryhmään on paitsi pahasti väärin myös kannustaa vääränlaiseen keskusteluun. Lisäksi seksi-ryhmä on K-18 ja ei ole mitään syytä miksi naturismikeskustelun pitäisi niin olla. Alaikäisetkin voivat olla naturisteja, ja se on ihan normaalia ja laillista, koska kysehän ei ole mistään seksuaalisesta.
7206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lisäksi on varsinainen paradoksi, että palstaryhmä "Lesbo, gay, bi ja trans" , jolla nimenomaan käsitellään seksuaalista suuntautumista, ei olekaan seksiosiossa.

Äänestä

Tähänkin kysymykseen olemme turhaan odottaneet ylläpidon kannanottoa.

Äänestä

Hei,
olen pahoillani ymöhästyneestä vastauksesta.

Palvelussa on monta palstaa, jotka voisi sijoittaa lukuisiin eri aihealueisiin, koska keskustelunaiheissa on niin monta näkökulmaa.

Nudismi ja naturismi -palsta on sijoitettu Seksi-aihehalueeseen, koska valtaosalle ihmisistä siinä on yhteys seksuaalisuuteen, vaikka toki kaikkien kohdalla näin ei ole. Tältä aihealueelta palsta on myös helpommin löydettävissä kuin esimerkiksi Yhteiskunta-aihealueen alta.

Seksuaalivähemmistöjen palstat ovat Ryhmät-aihealueen alla, koska keskustelu on hyvin paljon tietyn ryhmän sisällä tapahtuvaa vertaistukea ja kokemusten jakamista. Palstoilla keskustellaan paljon muustakin kuin vain seksistä.

Muita palstajakoon liittyviä ehdotuksia voitte jättää tälle lomakkeelle: http://www.suomi24.fi/node/589

Terveisin,
Piia
Suomi24

Äänestä
  • Nudismi ja naturismi liittyy seksiin vain niiden ajatuksissa, jotka eivät ko. asioita harrasta eivätkä muutenkaan tiedä niistä juuri mitään. Oikeasti niissä on kyse alastomuuteen suhtautumisesta luonnollisena asiana sekä alastomuudesta nauttimisesta joko yksin tai muiden seurassa ilman mitään seksuaalista toimintaa. Nykyinen palstasijoitus perustuu vääriin käsityksiin (olkoonkin, että se saattaa olla enemmistön käsitys) ja siten myös ruokkii vääriä käsityksiä.

    On myös aika outoa todeta, että aihe löytyy helpoiten Seksi-aihealueelta, kun se kuitenkin on väärä paikka. Nykyinen järjestely helpottaa löytämistä vain niille, jotka luulevat naturisteja joksikin seksiorganisaatioksi. Niille, jotka aihetta yhtään tuntevat, nykyinen sijoitus taas on vaikeasti löydettävä. Sitä paitsi Seksi-otsikko todennäköisesti karkottaa palstalta monta keskustelijaa, joilla olisi jotain asiallista sanottavaa tai jotka kaipaavat asiallista luotettavaa tietoa aiheesta.

    Yhteiskunta olisi sikäli luonnollinen paikka, että siellä on jo ennestään palstoja mm. tasa-arvosta, sananvapaudesta, politiikasta, laista, aseista kieltäytymisestä ym. aiheista jotka liittyvät erilaisiin ajatuksiin, arvoihin, elämäntapoihin ja yhteiskunnan suhtautumiseen niihin. Naturismi liittyy näihin asioihin läheisemmin kuin seksiin, ja naturisteja ja ei-naturisteja kiinnostanee mm. keskustelu siitä, missä alasti oleminen on sosiaalisesti hyväksyttävää ja/tai laillista. Myös Harrastukset olisi neutraali maaperä keskusteluille.

    Äänestä

  • Minusta on ylipäätään rajoittunut idea, että tietty palsta voi olla vaih yhden ryhmän alla. Joillakin aiheilla voi olla yhteys useaan kategoriaan. Vaikkapa joku tiedemies voi jossain ongelmassa tarvita kysymykseen sekä matematiikan, fysiikan että koodauspuolen taitoja.

    Äänestä

Samoin tuo karvojen ajelu pois seksipalstalta ja johonkin ihonhoitoon tms. Ei siellä nyt niin rivoja puhuta, että sen pitäisi seksipalstalla olla...

Äänestä
  • Ihokarvoista voi keskustella tuolla:
    MUOTI JA KAUNEUS -> IHOKARVAT

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnon tilassa kirjoitti:

Nudismi ja naturismi eivät liity seksiin mitenkään. Siksi kyseinen palsta pitäisi ehdottomasti siirtää johonkin muuhun osioon, vaikka yhteiskunnan tai harrastusten alle. Sijoittaminen seksi-ryhmään on paitsi pahasti väärin myös kannustaa vääränlaiseen keskusteluun. Lisäksi seksi-ryhmä on K-18 ja ei ole mitään syytä miksi naturismikeskustelun pitäisi niin olla. Alaikäisetkin voivat olla naturisteja, ja se on ihan normaalia ja laillista, koska kysehän ei ole mistään seksuaalisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu