On totta, että musiikissa on objektiivisia kriteereitä ja faktoja. Mutta niiden lisäksi on makuasioita. Taide ei ole koskaan pelkkä faktakysymys, vaan jäljelle jää aina jokaisen itse määrittämä kulloisenkin hetken tunnekokemus. Mutta tätä ei pidä sekoittaa perusasioihin, jotka selkenevät vain opiskelemalla (korva kehittyy), kuten Rannan kundi alvariinsa tekee. Oma mielenmaailma ei tavoita yhteisöjen arvotuksia, jos on kuunnellut pelkkää populaariroskaa koko ikänsä.
Mendelssohn vs. Chopin orkestraatiossa - Mendelssohn
Bach vs. Telemann kompeksisuudessa - Bach
Mozart vs. kuka tahansa melodioissa - Mozart
Ymmärtääkseen, miksi Mendelssohn, Bach ja Mozart ovat noissa sarjoissa parempia, on pakko kuunnella musiikkia analyyttisesti. Edellytys on yleensä myös se, ettei ole puurokorva musiikissa. Eli tunnistaa edes jonkun intervallin, soinnun ja soittimen sieltä äänten kirjosta. Jos sinfoniat ovat sinulle kakofoniaa, kyse ei ole sinfonian, vaan sinun heikkoudesta.
Chopin oli pianosäveltäjä ja eräs kaikkien aikojen suurimmista pianisteista, joka sävelsi orkestraatiota vain kahteen pianokonserttoonsa. Niissä orkesterin rooli on alistettu "kauniiksi matoksi" pianistisen nerouden alla. Sointi on viitseliäästi tehtyä, mutta mattomaista eikä ota orkesterista kaikkia tehoja irti. Mendelssohn sen sijaan on koko lapsuutensa jousille säveltämistä ja vähitellen koko romanttisen orkesterin käyttöä harjoitellut orkestraation jätti. Sen takia on fakta, että hän pesee Chopinin.
Telemann oli vain vähän vaikeampi ja mutkikkaampi kuin Vivaldi. Molemmat edustavat kevyempää barokkia kuin suuri Bach. Bach leimautui suorastaan vanhakantaiseksi omana aikanaan, kun hän melkein irtisanoutui galantista musiikista. Vivaldin ja Telemannin musiikki puolestaan istui selvästi helpommin uuteen, klassismiin johtaneeseen kevyemmin soivaan ja simppelimpään tyyliin. (Vaikuttavaa klassismista tuli korvissani, vasta kun barokkikontrapunkti palautui osaksi sitä).
Mozart oli melodinen lahjakkuus vailla vertaa, joka osasi jo lapsena tehdä improvisaatiossa hyvin luovia ja pitkiä melodioita (niin aarioita heittäen päästä kuin kokonaisia pianosävellyksiä!). Luonnollisen lahjakkuuden ylivoima kasvoi kun Mozart pureutui melodioiden (ja kaikkien musiikin tekemisen osa-alueiden) teoriaan ankarasti - osin pakosta, ja suurelta osin omasta halusta. Hänestä ei tullut historian parasta polyfonikkoa (vaikka läheltä liippaa Jupiterissa), ei harmonian kuningasta, eikä kiinnostavinta rakenteellista säveltäjää. Mutta hänestä tuli kaikkien yläpuolella asustava melodian kirjoittaja. Kukaan ei tavoita 40. sinfonian finaalia. Ei kukaan.
Mendelssohn vs. Chopin orkestraatiossa - Mendelssohn
Bach vs. Telemann kompeksisuudessa - Bach
Mozart vs. kuka tahansa melodioissa - Mozart
Ymmärtääkseen, miksi Mendelssohn, Bach ja Mozart ovat noissa sarjoissa parempia, on pakko kuunnella musiikkia analyyttisesti. Edellytys on yleensä myös se, ettei ole puurokorva musiikissa. Eli tunnistaa edes jonkun intervallin, soinnun ja soittimen sieltä äänten kirjosta. Jos sinfoniat ovat sinulle kakofoniaa, kyse ei ole sinfonian, vaan sinun heikkoudesta.
Chopin oli pianosäveltäjä ja eräs kaikkien aikojen suurimmista pianisteista, joka sävelsi orkestraatiota vain kahteen pianokonserttoonsa. Niissä orkesterin rooli on alistettu "kauniiksi matoksi" pianistisen nerouden alla. Sointi on viitseliäästi tehtyä, mutta mattomaista eikä ota orkesterista kaikkia tehoja irti. Mendelssohn sen sijaan on koko lapsuutensa jousille säveltämistä ja vähitellen koko romanttisen orkesterin käyttöä harjoitellut orkestraation jätti. Sen takia on fakta, että hän pesee Chopinin.
Telemann oli vain vähän vaikeampi ja mutkikkaampi kuin Vivaldi. Molemmat edustavat kevyempää barokkia kuin suuri Bach. Bach leimautui suorastaan vanhakantaiseksi omana aikanaan, kun hän melkein irtisanoutui galantista musiikista. Vivaldin ja Telemannin musiikki puolestaan istui selvästi helpommin uuteen, klassismiin johtaneeseen kevyemmin soivaan ja simppelimpään tyyliin. (Vaikuttavaa klassismista tuli korvissani, vasta kun barokkikontrapunkti palautui osaksi sitä).
Mozart oli melodinen lahjakkuus vailla vertaa, joka osasi jo lapsena tehdä improvisaatiossa hyvin luovia ja pitkiä melodioita (niin aarioita heittäen päästä kuin kokonaisia pianosävellyksiä!). Luonnollisen lahjakkuuden ylivoima kasvoi kun Mozart pureutui melodioiden (ja kaikkien musiikin tekemisen osa-alueiden) teoriaan ankarasti - osin pakosta, ja suurelta osin omasta halusta. Hänestä ei tullut historian parasta polyfonikkoa (vaikka läheltä liippaa Jupiterissa), ei harmonian kuningasta, eikä kiinnostavinta rakenteellista säveltäjää. Mutta hänestä tuli kaikkien yläpuolella asustava melodian kirjoittaja. Kukaan ei tavoita 40. sinfonian finaalia. Ei kukaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten ihmeessä sulta tulee tota pakkomielteistä puppua noin paljon? Onko sulla päässä joku paska-automaatti, jonka rele laukeaa määräajoin ja pakottaa kirjoittamaan palstalle kaiken se harhaisen paskan mitä sun aivot tuottaa?
Tajuatko sä itse, että sä oot sairas?
Sivistystä taas sulle, olet tyhmä Lennonfani!
Kannattaa pitää Heikinheimon kohtalo mielessä.