ZL600 vakavia kysymyksiä customisteille

Nyt en kaipaa sellaisia kommentteja, että "miksi ostit tuollaisen", ja "eihän ZL mikään oikea custom ole..." Ensimmäisen kaltaiseen kommenttiin sanon, että vaikean selkäleikkauksen kokeneena ja pyörätuolista nousseena vain matala pyörä tuli kysymykseen, kun moottoripyöräilyä taas aloittelin. Toiseen taas sanon, ettenhän minä mikään oikea customistikaan ole. Käytän umpikypärää, ja keinokuituista ajoasua, joten nelipyttyinen konekin custommallisessa käy minulle vallan hyvin. Tärkeintä on ollut, että pääsin taas moottoripyörän sarviin.

Siis hankin tuollaisen päristimen viime kesänä, ja ajoinkin sillä pari tuhatta kilometriä. Pyörä osoittautui oikein mainioksi kulkupeliksi. Ongelma kuitenkin on ajoasennossa. Olen melko pitkä, ja polvet jäävät hyvinkin koukkuun, joka pitkällä matkalla on rasittavaa, ja vaikeuksia polkimienkin käytössä on. Ostin viime kesänä Biltemalta semmoisen jalkatappisarjan, jonka avulla jalkoja olisi voinut lepuuttaa oikaisemalla niitä suoremmaksi, mutta jouduin palauttamaan ko.sarjan, koska eivät sopineet Kawarin runkoputkiin. Katsellut olen myös ns. siirtosarjoja, joilla polkimia voisi siirtää. Esim. Stormilla semmoisia on, mutta vaikuttavat kovin kalliilta. Ja olisiko hyöty sitten kumminkaan tehdyn investoinnin arvoinen?

Niin että mitä nyt? Pyöräilykausi on alkamassa. Voin ajella pyörälläni tuollaisenakin, mutta jotain lisämukavuutta kaipaisin. Voisiko istuinta jotenkin muuttaa? Lisätappeja, siirtosarjoja vai mitä?
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et paljon mieti, kun ostoksia teet, lepuutusjalkatapitkin ostit kaupan riesaksi ensin tutkimatta niiden soveltuvuutta.

Osta siirtosarja, mutta eihän kukaan ulkopuolinen sen kannattavuutta voi kertoa sinulle.

Äänestä
  • Juuri tuollaisia vastauksia en kaipaa. Ajattelisin, että nämä palstat on tarkoitettu asialliseen keskusteluun, eikä toisten mollaamiseen, jota kuitenkin valitettavan usein täällä näkee. Kun neuvoja kysyy, niin neuvoja toivoo saavansa, eikä ääliömäisiä kommentteja. Toki hyväntahtoista huumoriakin voi viljellä kohtuullisesti. Ei liene sinullekaan outoa, että olet ostanut jotain, mutta jälkikäteen havainnutkin, ettei tuote olekaan tarkoitukseesi sopiva? Tai jos et ole havainnut, niin et sitten ole kokenut elämässäsi mitään muutakaan, varsinkaan ikäviä asioita. Siis jos tuollaisia kommentteja tulee vielä, niin lopetanpa sitten omalta osaltani tämän keskustelun tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kawasjaattori kirjoitti:

Nyt en kaipaa sellaisia kommentteja, että "miksi ostit tuollaisen", ja "eihän ZL mikään oikea custom ole..." Ensimmäisen kaltaiseen kommenttiin sanon, että vaikean selkäleikkauksen kokeneena ja pyörätuolista nousseena vain matala pyörä tuli kysymykseen, kun moottoripyöräilyä taas aloittelin. Toiseen taas sanon, ettenhän minä mikään oikea customistikaan ole. Käytän umpikypärää, ja keinokuituista ajoasua, joten nelipyttyinen konekin custommallisessa käy minulle vallan hyvin. Tärkeintä on ollut, että pääsin taas moottoripyörän sarviin.

Siis hankin tuollaisen päristimen viime kesänä, ja ajoinkin sillä pari tuhatta kilometriä. Pyörä osoittautui oikein mainioksi kulkupeliksi. Ongelma kuitenkin on ajoasennossa. Olen melko pitkä, ja polvet jäävät hyvinkin koukkuun, joka pitkällä matkalla on rasittavaa, ja vaikeuksia polkimienkin käytössä on. Ostin viime kesänä Biltemalta semmoisen jalkatappisarjan, jonka avulla jalkoja olisi voinut lepuuttaa oikaisemalla niitä suoremmaksi, mutta jouduin palauttamaan ko.sarjan, koska eivät sopineet Kawarin runkoputkiin. Katsellut olen myös ns. siirtosarjoja, joilla polkimia voisi siirtää. Esim. Stormilla semmoisia on, mutta vaikuttavat kovin kalliilta. Ja olisiko hyöty sitten kumminkaan tehdyn investoinnin arvoinen?

Niin että mitä nyt? Pyöräilykausi on alkamassa. Voin ajella pyörälläni tuollaisenakin, mutta jotain lisämukavuutta kaipaisin. Voisiko istuinta jotenkin muuttaa? Lisätappeja, siirtosarjoja vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu